KUI Design Local Shop avattu Kristiinankadulle
Fortunakorttelissa jo lähes seitsemän vuotta sijainnut KUI Design Local Shop on muuttanut uuteen tilaan Kristiinankadulle. Uudistetun Local Shopin virallisia avajaisia vietetään lauantaina 8. helmikuuta kello 11–16.
Avajaisissa julkaistaan uusi tuote, puinen Turku-seinäkellon, jonka protomalli herätti suurta ihastusta sosiaalisen median puolella. Avajaisissa on tarjolla pientä suolaista, kahvia ja kakkubuffet. Lisäksi arvotaan yksi Turku-seinäkellon.
KUI Design sai alkunsa jo vuonna 2007 kysymyksistä miten ja miksi eli kui, kun vastavalmistuneet muotoilijat Anna Hormio ja Rebekka Ketola pohdiskelivat uravalintaansa ja alan työllisyysnäkymiä. Vuosien kuluessa ja toiminnan sekä tuotevalikoiman laajentuessa tiimi on kasvanut. KUI-perheeseen kuuluvat tänä päivänä Hormion ja Ketolan lisäksi Henna Jaakkola, Emma Kaivola ja Ada Niukko.
Marraskuussa 2019
KUI Design täytti marraskuussa 12 vuotta ja Turun Yrittäjät valitsi yrityksen vuoden hantvärkkariksi. Iso osa tuotteista valmistetaan kokonaan käsityönä Turussa Manillan tehdaskiinteistössä.
Aamuset-kaupunkimedia (AKM)