Tyksin yleisöluennoilla puhutaan uniapneasta
Tyks tutkii ja hoitaa -yleisöluennot jatkuvat torstaina 16. tammikuuta kello 18. Kevään ensimmäisessä tilaisuudessa käsitellään kansansairauttamme uniapneaa, jonka oireita ovat muun muassa unenaikaiset hengityskatkokset, kuorsaus ja väsymys. Uniapneaan liittyy paljon virheellisiä uskomuksia, jotka ehkäisevät joskus oikean diagnoosin löytämistä ja siten myös tehokkaiden hoitojen aloittamista.
Uniapnea on yksi unenaikaisista hengityshäiriöistä. Uniapneaa sairastavien suomalaisten lukumäärästä ei ole tarkkaa tietoa, mutta eri tahojen arviot ovat 120 000–350 000 henkilöä, jopa enemmän. Suuri osa heistä on joka tapauksessa ilman diagnoosia ja hoitoa.
– Uniapneaoireyhtymä tulisi todeta ja hoitaa nykyistä varhemmin varsinkin nuorilla ja keski-ikäisillä, sillä uniapnea usein pahenee ajan myötä ja tuo mukanaan riskin monenlaisiin sairauksiin, kuten sydän- ja verisuonisairauksiin. Mikäli uniapneaa osattaisiin epäillä jo varhaisvaiheessa, hoidoksi riittäisivät usein elintapamuutokset ja asentohoito ja laitehoitojen tarve vähenisi, selvittää professori Tarja Saaresranta.
Jos olo on aamusta alkaen nahkea, uni ei virkistä eikä väsymys väisty kunnolla koko päivänä, voi syynä olla uniapnea. Sen taustoja ei vielä täysin tunneta. Uniapneaa ei aina osata epäillä terveydenhuollossakaan, jolloin se myös jää hoitamatta. Uniapneaan liittyy monia harhaanjohtavia mielikuvia, joista tulisi päästä eroon, jotta väsyneet osaisivat itsekin epäillä sairastavansa uniapneaa ja hakeutuisivat tutkimuksiin.
Kaksi kolmesta obstruktiivista uniapneaoireyhtymää sairastavista on ylipainoisia ja loppukolmannes normaalipainoisia. Uniapnea ei siis ole vain kuorsaavien keski-ikäisten ylipainoisten miesten vaiva, niin kuin helposti edelleen tunnutaan ajateltavan. Sitä esiintyy kaikenikäisillä ja molemmilla sukupuolilla.
Tyks on ollut Suomessa edelläkävijä uniapnean tutkimuksessa ja hoidossa ja mm. ottanut ensimmäisenä Pohjoismaissa käyttöön langattoman etäseurannan hoidon aloituksen tukena. Tyksin Uni- ja hengityskeskus koordinoi uniapnean diagnostiikkaa ja hoitoa valtakunnallisesti valtioneuvoston asetukseen perustuen. Hyödyllistä tietoa potilaille on koottu Uni- ja hengityskeskuksen nettisivuille.
Tyks tutkii ja hoitaa -yleisöluentoja on järjestetty viisi ja puoli vuotta, syksystä 2014 alkaen, kahdeksan luentoa vuosittain. Tänä keväänä järjestetään myös kolmas ruotsinkielinen yleisöluento. Uusimmat luennot tulevat nettiin viikon sisällä tilaisuudesta.
Yleisöluennot ovat tärkeä tapa lisätä alueen väestön tietämystä terveyteen liittyvistä asioista.
– Yliopistosairaalassa paitsi hoidetaan potilaita, myös tutkitaan sairauksien ehkäisyä, toteamista ja hoitojen kehittämistä. Yleisöluentosarjassamme kerromme näistä tutkimuksista ja nykypäivän hoidoista. Luentoja voi Turun lisäksi seurata videoyhteydellä myös Tyksin erityisvastuualueen keskussairaaloissa Porissa ja Vaasassa, kertoo tutkimusylilääkäri Päivi Rautava.
Yleisöluennot ovat maksuttomia. Luennot pidetään T-sairaalan Johan Haartman -salissa. Sisäänkäynti on pääsisäänkäynnin kautta Hämeentien puolelta. Sairaalan eteen Hämeentielle pääsee useilla keskustasta lähtevillä busseilla. Sairaalan edessä ja parkkitaloissa on maksullisia parkkipaikkoja.
Aamuset-kaupunkimedia (AKM)