Kulkusilla kaksi erilaista joulukonserttia
Sekakuoro Kulkusten laulajat äänestivät viime keväänä joululaulusuosikkejaan aiempien joulujen ohjelmistosta sekä toivoivat uusia esitettäviä kappaleita. Toiveiden pohjalta koostettiin ohjelma kahteen erityyppiseen joulukonserttiin.
Ystävyyden joulukonsertti järjestetään Martinkirkossa lauantaina 30. joulukuuta kello 18. Kirkon edessä on tarjolla glögiä jo puoli tuntia aikaisemmin. I.O.O.F. Frater Aboensiksen ja Kulkusten perinteisen joulukonsertin tuotot menevät hyväntekeväisyyteen.
Ohjelmistossa on tarjolla niin Jouluyö, juhlayö, En etsi valtaa, loistoa kuin yhteislauluna laulettava Arkihuolesi kaikki heitä. Sekakuoro Kulkusia johtaa Heidi Gräsbeck. Konsertissa esiintyy myös kolme Kulkusten pienryhmää: Bells Quartet, Non Troppo Bene ja Lauluyhtye Vivere. Pianosäestyksestä vastaa Tiina Syksy, huilusolistina on Santeri Susi.
Lauantaina 14. joulukuuta keräännytään musiikin äärelle Betel-kirkkoon. O Magnum Mysterium -konsertti avaa joulun ihmettä niin vuosisataisten Piae Cantiones -sävelten uudelleensovituksina kuin esimerkiksi Rahmaninovin, Poulencin ja Mozartin sävellyksinä.
Kuoronjohtaja Heidi Gräsbeck on sovittanut Kulkusten mieskuorolle sävelmän Angelus Emittitur, naiskuoro laulaa Gräsbeckin sovituksen kappaleesta Personent Hodie. Kotimaisilta säveltäjiltä kuullaan esimerkiksi Jaakko Mäntyjärven Etsijän joululaulun ja Pekka Juhani Hannikaisen Joulun kellot.
Mukana pianon ääressä on Tiina Syksy ja huilusolistina Santeri Susi. Djembeä soittaa Sirpa Ääri-Vähäkylä. Konsertti alkaa kello 17 ja lipunmyynti ovella alkaa tuntia aikaisemmin. Lipun ostettuasi ehdit vielä hetkeksi vaikka piipahtaa katsastamaan Turun keskustan joulutunnelmaa ennen konsertin alkua.
Lauluyhtye Viveren joulukonsertti Joulun makupaloja on keskiviikkona 18. joulukuuta kello 19 Maarian kirkossa. Vapaa sisäänpääsy.
Kulkuset järjestää ystävänpäiväkonsertin perjantaina 14. helmikuuta Sibelius-museossa. Siellä teemana on tietenkin rakkaus, ystävyys ja ihmissuhteet. Kesäkuun alkupäivinä kuoro konsertoi yhdessä mieskuoro ÅSMA Allegron kanssa.
Uusien laulajien koelaulut alkavat heti loppiaisen jälkeen tiistaina 7. tammikuuta kello 17.45 Turun kristillisellä opistolla. Kevään konsertteihin ehtii hyvin mukaan, jos tulee koelauluihin heti ensimmäisiin harjoituksiin. Ilmoittautumiset koelauluihin kuoron sihteerille juhalaakso.rusko@gmail.com.
Aamuset-kaupunkimedia (AKM)