Teologi Seppo Rissanen on ollut paimenena kovissa paikoissa

Seppo Rissanen on suorasukaisesti arvostellut luterilaisen kirkon ylimmän johdon tekemiä ratkaisuja, muun muassa lasten hyväksikäyttötapausten osalta tapahtuneiden valvonnan puutteiden vuoksi.   Seppo Rissanen on suorasukaisesti arvostellut luterilaisen kirkon ylimmän johdon tekemiä ratkaisuja, muun muassa lasten hyväksikäyttötapausten osalta tapahtuneiden valvonnan puutteiden vuoksi. Kuva: Kurt Hedborg

Kansainvälisissä tehtävissä maailmalla matkannut entinen kirkkoherra ja Suomen Lähetysseuran toiminnanjohtaja Seppo Rissanen on pakannut kokemuksensa Tehtävä suoritettu -nimiseen omaelämäkertaan. Kirja kertoo erilaisista ratkaisuista, joita hän joutunut elämänsä varrella tekemään ja jotka ovat kiinnostaneet laajempaakin yleisöä.

– Olen joutunut tekemään ratkaisuja monien ihmisten puolesta. Kaikkein mielenkiintoisinta kirjassani ovat ajatukset islamilaisten maahanmuuttajien tulosta Suomeen sekä kirkon ja yhteiskunnan suhtautumisesta islamilaisiin yhteisöihin, sanoo Rissanen.

– Olen saanut orientalistin koulutuksen ja kyennyt luomaan verkostot täällä Suomessa ja myös kansainvälisesti Lähi-itään saakka. Kirjassani on myös kirkon sisäisiä suuria kysymyksiä, jotka liittyivät yhdenvertaisuuteen. Kerron teoksessa muun muassa kuurojen tilanteesta ja siitä, miten homoseksuaaleille taataan yhdenvertainen kohtelu kirkossa.

Rissanen korostaa rakkauttaan seurakuntatyöhön, josta merkittävän osan hän on tehnyt Turussa. Hän tiedosti 1980-luvulla sen, kuinka Eurooppa oli muuttumassa.

– Olin jo nuorena kulkenut ympäri Eurooppaa ja nähnyt, että monissa maissa, kuten Ruotsissa ja Saksassa, oli islamilaisista maista tulleiden ihmisten yhteisöjä, joilla oli niin sanotusti ”pallo hukassa”. Salman Rushdie kirjoitti kirjansa Saatanalliset säkeensä juuri niihin aikoihin, kun monet muslimit olivat eksyksissä Euroopassa.

Rissanen kokee, että hän olisi halunnut jäädä Suomeen, koska hän näki että häntä tarvittiin täällä.

– Et voi henkilökohtaisesti vaikuttaa kaikkeen, mitä elämässäsi tapahtuu. Minua pyydettiin Suomen Lähetysseuran toiminnanjohtajaksi. Mutta Lähetysseura oli rikki, siellä oli ollut pedofiliaepäily, jota koko Suomi käsitteli. Tämä tapahtui Taiwanissa, se oli ensimmäinen tapaus, joka tuotiin esiin 1980-luvulla. Meidän lainsäädännön ja poliisien työskentelytavat olivat sellaiset, että tätä tapausta ei saatu koskaan päätökseen.

Seppo Rissanen muistuttaa, että Suomen Lähetysseura on Suomen suurin lähetystyö- ja kansalaisjärjestö, joka on toiminut jo 160 vuotta.

– Kirjassani käsittelen aika paljon johtamista, nimenomaan asiantuntijaorganisaation johtamista. Silloinen Lähetysseuran hallitus oli tehnyt ennen minun tuloani päätöksen, että toiminnanjohtaja on vastuussa kaikesta. Kukaan ei voi viedä esityksiä läpi ohi toiminnanjohtajan.

– Lähetysseuran organisaatio toimii noin 30 maassa, yhteistyössä kansainvälisten organisaatioiden kanssa. Seitsemäntoista vuoden aikana seuran talousarvio oli yhteissummana noin puoli miljardia.

Rissanen painottaa, että organisaatiolla on tällöin vastuu rahojen järkevästä kohdentamisesta, kuin myös siitä minkälaisia arvoja välitetään.

– Vuonna 2013 nousi valtava kohu siitä, että lähetimme rekisteröidyssä parisuhteessa elävän pariskunnan Kambodzaan. Häly nousi nimenomaan täällä Suomessa. Hallituksemme, joka oli selvillä vesillä, piti tiukasti kiinni yhdenvertaisuuslaista.

Kurt Hedborg

Uusi draama kuvaa nykyajan yrittäjyyttä

Viimeinen sytyttää valot nähdään kaupunginteatterin Pienellä näyttämöllä.

Turun kaupunginteatterin kantaesitys Viimeinen sytyttää valot vie Liinan ryysyistä rikkauksiin. Sami Keski-Vähälän uusi näytelmä Viimeinen sytyttää valot suuntaa valokeilan yrittäjyyteen ja menestyksen vaateisiin. Vauhdikkaan startup-draaman on ohjannut Kari Heiskanen . Kantaesitys on kaupunginteatterissa 5. marraskuuta.

Tuomiokirkkosillan peruskorjaus sai vesiluvan – vuollejokisimpukat kartoitetaan ennen rakentamista

Tuomiokirkkosillan peruskorjaus on etenemässä vesiluvan myötä kohti rakentamisvaihetta. Ennen töiden alkamista kartoitetaan suojellun vuollejokisimpukan esiintyminen työalueella. Rakentamisen vaikutuksia Aurajoen samentumiseen seurataan.

Petteri Lindbohm siirtyy TPS:ta ulkomaille

Petteri Lindbohm.

TPS:n ja puolustaja Petteri Lindbohmin välinen pelaajasopimus on purettu pelaajan käytettyä sopimukseensa sisältyneen ulkomaanoption. Syyskuussa TPS:n vahvuuteen liittynyt Lindbohm siirtyy jatkamaan uraansa ulkomaille. Lindbohm solmi TPS:n kanssa syyskuussa loppukauden kattavan sopimuksen, johon sisältyi mahdollisuus siirtyä ulkomaille kesken kauden.

Paketti- ja kuorma-autojen ensirekisteröinnit viime vuotta jäljessä

Tammi–lokakuussa henkilöautoja on ensirekisteröity yhteensä 62 614 eli 4,1 prosenttia edellisvuoden vastaavaa aikaa enemmän. Lokakuussa henkilöautoja ensirekisteröitiin 5 685, mikä on 8,6 prosenttia vähemmän kuin viime vuoden lokakuussa.

Digitaalinen palvelu ei saa muuttua uudeksi jonoksi

Turun seudulla kehitetään sosiaali- ja terveyspalveluja tilanteessa, jossa henkilöstöstä ja rahasta on pidettävä tarkkaa huolta. Digitaaliset ratkaisut voivat auttaa tässä merkittävästi. Moni asia hoituu nykyään ilman matkustamista, odotushuonetta tai työpäivän keskeyttämistä.

Linnasmäen opisto valittiin vuoden kansanopistoksi

Raati kiitti Linnasmäen opistoa ennakointityöstä, koulutuksen laadun järjestelmällisestä kehittämisestä ja hyvistä tuloksista.

Suomen Kansanopistoyhdistys on myöntänyt Vuoden kansanopisto -palkinnon turkulaiselle Linnasmäen opistolle. Valinta perustui kansanopistojen yhteisiin tulevaisuuskuviin pohjautuviin palkintokriteereihin, joiden toteutumista Linnasmäen opisto on osoittanut pitkäjänteisellä koulutuksen laadun kehittämisellä, uudistumiskyvyllä ja koko kansanopistokenttää hyödyttävällä toimintamallilla. Palkinto jaettiin 2. marraskuuta Jämsän Kristillisellä Opistolla järjestetyssä Kansanopistokokouksessa.

Hallintosääntöön muutoksia ja täsmennyksiä, jotka koskevat toimivaltuuksia, henkilöstöasioita ja päätöksentekomenettelyjä

Turun kaupunginhallitus hyväksyi hallintosääntöön muutoksia ja täsmennyksiä, jotka koskevat muun muassa toimivaltuuksia, henkilöstöasioita ja päätöksentekomenettelyjä.

Ihan pasta kirja valittiin vuoden kotimaiseksi keittokirjaksi

Ruokatoimittajat ry palkitsee Vuoden kotimaisena keittokirjana Joonas Laurilan Ihan pasta kirjan . Se on kunnianhimoinen, oivaltava ja inspiroiva teos, joka tarkastelee pastaa uudesta näkökulmasta. Teos on paljon enemmän kuin reseptikirja, toteaa Ruokatoimittajien raati.

Turku vetäytyy jääkiekon nuorten MM-kilpailujen isännyydestä, mikäli Venäjä osallistuu turnaukseen

Turku luopuu vuodenvaihteessa 2027–28 pelattavien nuorten jääkiekon MM-kilpailujen isännyydestä, mikäli Venäjän maajoukkue osallistuu turnaukseen. Kaupunki toivoo, että Kansainvälinen Jääkiekkoliitto ja Suomen valtio löytävät ratkaisun, joka estää Venäjän osallistumisen. Jos kisat järjestetään ilman Venäjän osallistumista, Turku on mielellään kisaisäntänä.

Yli miljoona tulisijaa odottaa päivitystä

Suomessa on edelleen noin 1,5 miljoonaa ennen vuotta 2018 asennettua tulisijaa.

Nykyaikaisen tulisijan hyötysuhde voi nousta 75–85 prosenttiin, kun vanhemmilla malleilla se jää usein 50–60 prosenttiin, ilmenee Tulisija- ja savupiippuyhdistys TSY:n tuoreesta Puulämmityskäyttötutkimuksesta. Suomessa on edelleen noin 1,5 miljoonaa ennen vuotta 2018 asennettua tulisijaa. Niiden päivittäminen säästäisi vuosittain 5,3 miljoonaa kuutiometriä puuta ja 6,36 terawattituntia energiaa.

Varsinais-Suomelle paikka lisää eduskuntaan

Ensi kevään eduskuntavaaleissa jokaisesta vaalipiiristä valittavien kansanedustajien määrät on laskettu väestötietojärjestelmän tietojen perusteella. Vuoden 2023 eduskuntavaaleihin verrattuna vaalipiirien edustajapaikkojen määriin on tullut yksi muutos. Varsinais-Suomen vaalipiiri saa yhden edustajapaikan lisää ja Hämeen vaalipiiri menettää yhden paikan.

Hesburgerille kaksi tunnustusta EY Entrepreneur Of The Year -kilpailussa

EY Entrepreneur Of The Year 2026 -kilpailussa Helsingissä perheyritys sai arvostetun EY Brand Award -tunnustuksen ja voitti kilpailun yleisöäänestyksen.

Hesburger palkittiin kahdella tunnustuksella EY Entrepreneur Of The Year 2026 -kilpailussa Helsingissä perjantaina 30. lokakuuta: perheyritys sai arvostetun EY Brand Award -tunnustuksen ja voitti kilpailun yleisöäänestyksen.

Perhekeskuspäivä kokoaa ammattilaiset ja opiskelijat keskustelemaan vanhemmuuden tuesta Turussa

Turussa järjestetään perhekeskuspäivä 3. marraskuuta, joka tuo yhteen lasten, nuorten ja perheiden parissa työskenteleviä ammattilaisia sekä sosiaali- ja terveysalan opiskelijoita. Tapahtuma järjestetään Turun ammattikorkeakoululla Lemminkäisenkadun kampuksella sekä verkossa. Tapahtuma sisältää verkostoitumisosuuden sekä asiantuntijaluentoja vanhemmuuden tukemiseen liittyvistä ajankohtaisista teemoista.

Kaarina-talossa Kaffepaussi, Käsityökino ja kaksi konserttia

Gustav Nyström.

Kaarina-talon aulassa järjestetään torstaina 5. marraskuuta iltapäivällä Kaffepaussi, joka tarjoaa leppoisan kahvihetken musiikin säestyksellä. Tilaisuudessa esiintyvät Musiikkiopisto Arkipelagin oppilaat sekä S:t Karins svenska skolanin lapsikuoro Kakofoni. Kuorossa laulaa koulun 2.–5. luokkien oppilaita. Kuoroa johtaa Sofia Berlin .

Diakoniatyön Lahja lapselle -keräys alkaa

Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymän järjestämä Lahja lapselle -keräys yhdistää diakonia-asiakasperheiden lasten lahjatoiveet, lahjoittajat ja vapaaehtoiset. Diakoniatyöntekijät ovat syksyn aikana kysyneet kaikilta tämän vuoden asiakasperheiltään lasten joululahjatoiveita, joita välitetään lahjoittajille puhelimitse 10.–13. marraskuuta. Lahjoittajille kerrotaan lahjan saajan ikä ja sukupuoli, mutta lasten henkilöllisyys jää vain diakoniatyöntekijöiden tietoon.

Veneluun murtuma ei aina näy röntgenissä – diagnoosiviiveet korostuvat rannemurtumien potilasvahingoissa

Ranteen alueen murtumiin liittyvissä vahingoissa korostuivat leikkaushoidon puutteet, diagnoosiviiveet ja murtuman virheasentoon reagoimatta jättäminen.

Potilasvakuutuskeskus on korvannut kymmenen vuoden aikana yhteensä 544 ranteen alueen murtumiin liittyvää potilasvahinkoa. Veneluun murtumiin liittyi 83 vahinkoa, ja 88 prosentissa niistä oli kyse diagnoosiviiveestä. Kaikissa ranteen alueen murtumiin liittyvissä vahingoissa korostuivat myös leikkaushoidon puutteet ja murtuman virheasentoon reagoimatta jättäminen.

Markkinaoikeus: Suorituskyvyttömyysvakuus pakollinen myös yhden asunnon kohteissa

Markkinaoikeus on hyväksynyt kuluttaja-asiamiehen vaatimukset ja katsonut, että perustajaosakkaan on asetettava suorituskyvyttömyysvakuus myös tilanteissa, joissa aiemmin olemassa olevaan asunto-osakeyhtiöön on muutostöillä rakennettu vain yksi uusi asuinhuoneisto.

Tommi Kinnusen Ei kertonut katuvansa saa ensi-iltansa Teatteri Akselissa

Ei kertonut katuvansa -näytelmä kuvaa viiden naisen rankkaa vaellusta Norjan vankileiriltä halki poltetun Lapin jatkosodan päättymisen jälkeen vuonna 1945. Kuvassa etualalla Irenen roolissa nähtävä Piia Leppämäki ja taustalla Hanna Pihlaja Lindqvist (vas.), Varpu Jokimaa, Tarja Westman-Linhala sekä Silver Flink.

Tommi Kinnusen Finlandia-ehdokkaana vuonna 2020 olleen menestysteoksen Ei kertonut katuvansa ensi-ilta on Teatteri Akselissa 6. marraskuuta. Dramatisoinnin näytelmäksi on tehnyt Mikko Roiha . Näytelmän ohjaa ja sovittaa Kauno Takarautio , joka ohjasi myös Teatteri Akselissa vuonna 2025 yleisömenestykseksi nousseen, Kinnusen esikoisteokseen pohjautuneen Neljäntienristeyksen .

Näköislehti

Urheilu

Petteri Lindbohm siirtyy TPS:ta ulkomaille

Petteri Lindbohm.

TPS:n ja puolustaja Petteri Lindbohmin välinen pelaajasopimus on purettu pelaajan käytettyä sopimukseensa sisältyneen ulkomaanoption. Syyskuussa TPS:n vahvuuteen liittynyt Lindbohm siirtyy jatkamaan uraansa ulkomaille. Lindbohm solmi TPS:n kanssa syyskuussa loppukauden kattavan sopimuksen, johon sisältyi mahdollisuus siirtyä ulkomaille kesken kauden.

Otteluanalyysi: Inter roikkuu mukana mestaruustaitossa

Jean Botué päätti kuivan kautensa Veikkausliigassa.

Inter ja Gnistan järjestivät todelliset maalikarkelot jalkapalloilun Veikkausliigan toiseksi viimeisellä pelikierroksella, joka oli samalla Interin viimeinen kotiottelu. Inter vei maalijuhlat lopulta 4-3. Etenkin loppuhetkillä mätettin maaleja vuoronperään.

Ommi Mingsupphakunille thainyrkkeilyn Euroopan mestaruus

Ommi Mingsupphakun voitti thainyrkkeilyn ISKA-liiton Euroopan mestaruuden 63,5 kilon sarjassa teknisellä tyrmäyksellä.

Turku Muay Thain Ommi Mingsupphakun voitti viime lauantaina thainyrkkeilyn ISKA-liiton Euroopan mestaruuden 63,5 kilon sarjassa toisen erän teknisellä tyrmäyksellä. Mingsupphakun löi Tanskan Siam Warriors -tapahtumassa Kööpenhaminassa kyynärpäällä haavan vastustajalle silmien väliin. Mingsupphakun on vienyt jo kolmannen mestaruusvyön ulkomailta.

Puukkokatsomo: Raju ulospuhallus TPS:ssä

Jos joku olisi sanonut jalkapallokauden 2026 alla, että TPS on Veikkausliigassa yhdeksäs, eikä joudu jännittämään sarjapaikkansa puolesta viimeisillä kierroksilla, moni turkulainen olisi varmasti ottanut tilanteen avosylin vastaan.

Maahockeyseura Kilppari vetäytyy Slovakian turnauksesta venäläisseurojen mukaantulon takia

Turkulainen maahockeyseura HC Kilppari vetäytyy ensi toukokuussa Slovakiassa järjestettävästä kansainvälisestä turnauksesta. Syynä on venäläisseurojen mahdollinen hyväksyminen turnaukseen. Jo aiemmin Valko-Venäjä hyväksyttiin takaisin eurooppalaiseen hockeykilpailutoimintaan.

Iida Suloselle tuplapotti tanko- ja ilmaurheilun MM-kisoista

Iida Sulonen nousi toisen kerran kakkoskorokkeelle.

Turkulainen Iida Sulonen , 18, voitti torstai-iltana hopeaa Artistic Pole Senior 18+ Women -sarjassa tanko- ja ilmaurheilun maailmanmestaruuskilpailuissa Prahassa. Kisat ovat lajien vuoden suurimmat. Tapahtumaan osallistuu yli 650 urheilijaa kymmenistä eri maista ja useassa sarjassa vain maansa paras lunastaa paikan MM-kisoihin.