Kaskis paras ravintola pääkaupungin ulkopuolella

Horeca- ja juoma-alojen ammattilaisten äänestyksessä paras pääkaupungin ulkopuolella sijaitseva ravintola on turkulainen Kaskis, joka sijoittui toistamiseen kuudenneksi. Horeca- ja juoma-alojen ammattilaisten äänestyksessä paras pääkaupungin ulkopuolella sijaitseva ravintola on turkulainen Kaskis, joka sijoittui toistamiseen kuudenneksi. Kuva: Jori Liimatainen

Helsinkiläinen Grön on maan paras ravintola tällä hetkellä. Suomen 50 Parasta Ravintolaa 2019 -äänestyksessä seuraaviksi sijoittuivat helsinkiläiset BasBas ja Olo. Listan tulokset julkistettiin keskiviikkona Helsingissä.

Toni Kostianin ja Lauri Kähkösen luotsaama Grön vei toistamiseen nimiinsä Suomen 50 Parasta Ravintolaa -äänestyksen. Albertinkadulla toimiva ravintola oli ykkönen myös vuosi sitten. Vain 24 asiakaspaikan Grön on voittanut lukuisia arvostettuja ravintola-alan palkintoja parin viime vuoden aikana. Sillä on myös yksi Michelin-tähti.

Horeca-alan ammattilaisten äänestyksessä neljä seuraavaa kärkisijaa menivät nekin Helsinkiin. Toiseksi sijoittui BasBas Bistro, kolmas oli OLO ja neljäs vastikään Michelin-tähtikantaan palannut Palace. Viides oli listan yllättäjä, vasta vajaan vuoden toiminut ravintola Inari.

Horeca- ja juoma-alojen ammattilaisten äänestyksessä paras pääkaupungin ulkopuolella sijaitseva ravintola on turkulainen Kaskis, joka sijoittui toistamiseen kuudenneksi. Listan ja äänestyksen toteutti horeca-alojen media Viisi Tähteä yhdessä Food Camp Finlandin kanssa.

Kärkikuusikko erottui selvästi edukseen muista. Grönin arvostusta listan kärjessä korostaa se, että jopa joka kolmas äänestykseen osallistuneista alan ammattilaisista sijoitti sen omalla listallaan viiden parhaan ravintolan joukkoon.

50 parhaan ravintolan listalla on huomattavan paljon uusia ravintoloita ja nousijoita. Samalla moni tuttu ravintola jäi listauksen ulkopuolelle. Pudonneista ja laskijoista on tehtävissä johtopäätös, että lähiruoka sen alkuperäisessä merkityksessä ei enää riitä menestyksen takeena.

– Kotimaisten pientuottajien parhaiden raaka-aineiden käyttö on nyt perusoletus, ja useimmiten niitä käytetään skandinaavisessa yhteydessä tai ravintolalla on jokin suurempi tarina kuten eettisyys, nollahävikki tai kestävä kehitys, pohtii Viisi Tähteä -verkkomedian päätoimittaja Eeropekka Rislakki.

Rislakin mielestä toinen selkeä trendi on klassisuuden paluu – jopa ranskalaisen keittotaidon esiin nousu. Klassikkomaisuutta on annoksissa, ruoanlaittotekniikoissa, palvelussa, viinilistoissa sekä valkoisissa pöytäliinoissa. Epävarmuuden ja vastakkainasettelun ilmapiiri luo pohjaa vakaan ja turvallisen peruskallion etsintään.

– Samalla listalla on villejä ja kokeellisia, täysin omaäänisiä ravintoloita, kuten helsinkiläiset Gastro Cafe Kallio ja Inari sekä Mikko Utter Lohjalta. Muutoinkin omaäänisyys ja persoonallisuus – Se juttu! – ovat arvostettavia ominaisuuksia, Rislakki tähdentää.

Suomen 50 Parasta Ravintolaa -listan ravintoloista 20 on Helsingin ulkopuolelta

Ravintoloita listalla on 30 Helsingistä ja 20 muualta maasta, joista Turussa on seitsemän ja Tampereella viisi. Viime vuonna valtakunnallinen jakautuminen oli käytännössä puolet ja puolet. Kaukaisin ravintola etelästä katsottuna on nyt Aanaar Inarista (46:s).

Suomalaisessa ravintolaelämässä ja gastronomiassa tapahtuu todella paljon. Innovatiivista ja laadukasta jälkeä syntyy pääkaupunkiseudun ulkopuolella, mitä alan ammattilaiset myös arvostavat. Äänestäjien valinnoissa oli jälleen aika paljon hajontaa, mikä kertoo osaltaan, että hyvää ruokaa valmistetaan eri puolilla maata.

Suomen 50 parhaan listalle nousi ravintoloita Kirkkonummelta, Porvoosta, Järvenpäästä, Lohjalta, Kangasalta, Oulusta, ja Joensuusta. Maakuntien ykköspaikat peittosivat monet pääkaupungin klassikot ja kokeelliset ravintolat.

Suomen 50 Parasta Ravintolaa 2019 perustuu ammattilaisten valtakunnalliseen äänestykseen, jossa näkemyksensä antavat ravintoloitsijat, keittiömestarit, salipuolen johtotehtävissä toimivat, alkoholiala sekä mm. ravintola- ja ruokakirjoittamisen ammattilaiset.

Äänestyksen toteuttaa horeca-alojen media Viisi Tähteä yhdessä Food Camp Finlandin kanssa. Food Camp Finland tunnetaan laadukkaiden ruokakulttuuritapahtumien järjestäjänä sekä ruokaan ja ravintolaliiketoiminnan kehittämiseen liittyvän koulutuksen ja konsultoinnin asiantuntijana.

Listaus nostaa esiin ravintoloita ja niiden takana olevaa antaumuksellista työtä, tekeviä ihmisiä, ideoiden maailmaa, huippuosaamista, ruokakulttuuria, palvelua, bisnesosaamista, filosofiaa, kekseliäisyyttä sekä ravintoloiden design managementia. Tuloksena on kuluttajaa tiukempi ravintolan konseptin, palvelun, ruoan ja juoman yhdistämisen, kokemuksen ja tunnelman arviointi.

Suomen 50 Parasta Ravintolaa 2019 -listan lisäksi nousevat esille eri sarjat. Alakategorioita ovat Paras ruoka (kumppanina Arla), Paras tulokas (Kespro), Paras palvelu (Vihannespörssi) ja Paras tunnelma (Sumpli).

Paras palvelu (Vihannespörssi): Baskeri & Basso Bistro, Helsinki

Paras ruoka (Arla): Ravintola Palace, Helsinki

Paras tulokas (Kespro): Inari, Helsinki

Paras työnantaja (Sumpli): Baskeri & Basso Bistro, Helsinki

Paras viinilista: Ravintola Muru, Helsinki

Paras olutvalikoima: Gastropub Tuulensuu, Tampere

Paras ravintolatapahtuma: Taste of Helsinki

Paras klassikkoravintola: Savoy, Helsinki

Paras tunnelma: Baskeri & Basso Bistro, Helsinki

Paras eettinen ravintola: Nolla, Helsinki

Suomen 50 Parasta Ravintolaa 2019

1 Grön, Helsinki

2 BasBas, Helsinki

3 Olo, Helsinki

4 Palace, Helsinki

5 Inari, Helsinki

6 Kaskis, Turku

7 Vinkkeli, Helsinki

8 Ora, Helsinki

9 Demo, Helsinki

10 Ask, Helsinki

11 Chapter, Helsinki

12 C, Tampere

13 Nolla, Helsinki

14 Mami, Turku

15 Ravinteli Bertha, Tampere

16 Muru, Helsinki

17 Wino, Helsinki

18 Kajo, Tampere

19 Ravinteli Huber, Tampere

20 Emo, Helsinki

21 Ultima, Helsinki

22 Savoy, Helsinki

23 SicaPelle Wining & Dining, Porvoo

24 BasBas & Staff Wine Bar, Helsinki

25 Nude, Helsinki

26 Mannos, Helsinki

27 Smör, Turku

28 Yes Yes Yes, Helsinki

29 Kosmos, Helsinki

30 Kuurna, Helsinki

31 Gastro Cafe Kallio, Helsinki

32 Mikko Utter, Lohja

33 Ragu, Helsinki

34 Farang, Helsinki

35 Kuori, Turku

36 Local Bistro, Joensuu

37 Hella ja Huone, Tampere

38 Karu Izakaya, Turku

39 Paakari, Kangasala

40 Ludu, Turku

41 Pastis, Helsinki

42 Bistro O Mat, Kirkkonummi

43 Carelia, Helsinki

44 Sesonki Gastro Bar, Järvenpää

45 Juuri, Helsinki

46 Aanaar, Inari

47 Ostroferia, Oulu

48 Tintå, Turku

49 Passio Keittiö ja Baari, Helsinki

50 Pastor, Helsinki

Aamuset-kaupunkimedia (AKM)

Koulupoliisien työ jatkuu

Poliisi kehitti viime vuonna uuden poliisin ja koulujen yhteistyömallin, jossa keskeisenä tavoitteena on ollut tavoittaa nuoret ja lapset heidän omassa ympäristössään, sekä ohjata kouluissa työskenteleviä aikuisia ongelmatilanteissa. Toiminnalle asetetut tavoitteet täyttyivät jopa paremmin kuin osattiin odottaa, ja siksi koulupoliisimallia jatketaan myös tulevaisuudessa.

Vanhat metsät sitovat hiiltä ja ylläpitävät hiilivarastoja

Sammaloitunut lahopuu vanhassa metsässä.

Luonnontilaisten, ikärakenteeltaan vanhojen metsien hiilensidontakyvystä on saatu uutta tutkimustietoa. Havainnot osoittavat, että vanhoilla metsillä on tärkeä rooli ilmastonmuutoksen hillinnässä. Lisäksi ne ovat merkittäviä luonnon monimuotoisuuden turvaajia.

Aaltorata piirtäisi uuden raideliikenteen selkärangan Suomen länsirannikolle

Aaltorata-rautatieyhteyttä koskeva ensimmäinen tarveselvitys on valmistunut. Selvitys on toteutettu yhteistyössä Satakuntaliiton, Varsinais-Suomen liiton ja Pohjanmaan liiton kanssa. Työssä on tarkasteltu uuden länsirannikon suuntaisen ratayhteyden toteutusmahdollisuuksia sekä sen vaikutuksia liikennejärjestelmään, elinkeinoelämään ja aluekehitykseen. Tarveselvitystä hyödynnetään maakuntakaavojen ja muiden alueiden käytön suunnitelmien taustaselvityksinä.

Naantalissa äänestetään asukasbudjetista – mukana 18 ideaa

Vuonna 2024 naantalilaiset äänestivät Naantalin historiasta kertovien opastaulujen puolesta.

Naantalilaiset saavat tänäkin vuonna äänestää, mihin kaupunki käyttää 50 000 euroa.

Turun hallinto-oikeus ratkaisi viime vuonna asioita enemmän kuin vuosikausiin

Turun hallinto-oikeus ratkaisi viime vuonna asioita enemmän kuin vuosikausiin. Käsittelyajat ovat lyhentyneet niin että kaikkien asioiden keskimääräinen käsittelyaika oli alle kahdeksan kuukautta. Myös vanhojen asioiden määrä on vähentynyt.

Uusi tila, akustiikka ja yleisö vaikuttavat siihen, miten musiikki etenee

Eero Savela on verrannut musiikin syntymistä kaatuneeseen puuhun, joka jää paikalleen mutta alkaa vähitellen muuttua osaksi maata ympärillään.

Trumpetisti Eero Savela matkusti viime vuoden tammikuussa pohjoisen talvesta Ranskaan äänittämään musiikkia osana äänitaideprojektia Atmosfärg Travelogue, jonka hän toteutti Yle Radio 1:lle ja on kuultavissa myös Yle Areenassa. Projektin ajatuksena oli matkustaa, kohdata muusikoita ja tallentaa ensimmäiset yhteiset äänet sellaisina kuin ne syntyvät.

Uusi tiedustelututkimuksen opintokokonaisuus vastaa muuttuvan maailman osaamistarpeisiin

Turun yliopisto käynnistää syksyllä uuden tiedustelututkimuksen opintokokonaisuuden, joka tarjoaa opiskelijoille ajankohtaisen ja monitieteisen näkökulman turvallisuuteen, tiedonhankintaan ja kansainvälisiin toimintaympäristöihin.

Lapset tenttaavat päättäjiä Maskussa

Maskun ensimmäinen lapsiparlamentti tenttaa paikallisia kuntapäättäjiä ensi maanantaina.

Maskussa tehdään maanantaina 13. huhtikuuta historiaa, kun kunnan ensimmäinen lapsiparlamentti tenttaa paikallisia kuntapäättäjiä monipuolisista aiheista. Maskulaisista 4.-luokkalaisista muodostuva kymmenjäseninen lapsiparlamentti on kokoontunut lukuvuoden 2025–26 aikana jo kolmesti keskustelemaan ajankohtaisista asioista, ja muotoilemaan kiperiä kysymyksiä valtuutetuille.

Kuluttaja-asiamies vie Finnairin pitkittyneet rahanpalautusajat markkinaoikeuteen – lahjakorttikäytäntöjen korjaamisesta sopu

Kuluttaja-asiamies vaatii markkinaoikeutta kieltämään Finnair Oyj:n menettelyn, jossa perutuista lennoista ei palauteta rahoja matkustajille EU-asetuksen vaatiman seitsemän päivän kuluessa. Kuluttaja-asiamiehen vaatimuksesta Finnair suostui muuttamaan lainvastaisen lahjakorttikäytäntönsä.

Martin Taidepäivä -tapahtumat starttaavat

Ilana Gothóni.

Martinseurakunnassa alkavat kaikille avoimet Martin Taidepäivä -tapahtumat. Ensimmäinen pidetään huhtikuussa. Tapahtuma tuo taiteen, musiikin ja yhdessäolon kaikkien ulottuville. Taidetoiminnan ”kotipesä” on Hirvensalon seurakuntakeskus.

LiikU talvella -kampanjassa liikuttiin 416 823 kilometriä

LiikUn ja 42 kunnan yhteisessä LiikU talvella -kampanjassa liikuttiin 10.1.–31.3. yhteensä 416 823 kilometriä. Kokonaiskilometrimäärä jäi vähän edellisvuotta pienemmäksi, mihin vaikuttivat erityisesti talven poikkeukselliset sääolosuhteet. Alkuvuotta leimasivat pitkät pakkasjaksot sekä vähäluminen talvi, mikä rajoitti erityisesti perinteisten talvilajien harrastamista.

Komeetta C/2025 R3 (PANSTARRS) kirkastuu aamutaivaalla

C/2025 R3 (PANSTARRS) kuvattuna Tervakoskella 8. huhtikuuta. Kuvaa on valotettu 17 sekuntia.

Komeetta C/2025 R3 (PANSTARRS) on jo nyt havaittavissa kiikareilla ja valokuvaamalla, mutta lähipäivinä sen odotetaan kirkastuvan himmeästi paljain silmin nähtäväksi. Komeetta lienee parhaimmillaan 10.–20.4., minkä jälkeen se katoaa Auringon kirkkauteen. Pyrstötähtien kirkkauden ennustaminen on kuitenkin aina epävarmaa.

Lounais-Suomen poliisilaitos selvitti laajan petosvyyhdin – pääepäilty oli vangittuna syksyn ja talven

Poliisi epäilee, että vuosina 2024–25 toteutetussa petosrikosten sarjassa tekijät saivat erehdytettyä uhreiksi joutuneilta yhtiöiltä varoja, irtainta omaisuutta sekä erilaisia palveluja yhteensä yli 700 000 euron arvosta. Epäiltyjä on yhteensä yhdeksän.

Turku korjaa metsätuhoja Paimalassa, myrskytuhoja kuuden hehtaarin alueella

Turun kaupungin omistamassa metsässä Paimalassa joudutaan tekemään metsätöitä metsätuhojen torjumiseksi. Talven aikana alueella kaatui runsaasti puita. Puiden korjuu on välttämätöntä tuholaisten leviämisen estämiseksi.

Kaukolämpötyö jatkuu Linnankadun ja Aurakadun risteyksessä – ajokaistoja pois käytöstä

Kaukolämpötyö jatkuu Linnankadun ja Aurakadun risteyksessä 24. huhtikuuta asti. Risteysalueella on ajokaistoja pois käytöstä. Linnankadulla sataman suunnasta ajettaessa kääntyminen Auransillan suuntaan on estetty. Aurakadulla Auransillan suunnasta ajettaessa on vain yksi ajokaista käytössä. Paikalla on liikenneopasteet. Työkoneita liikkuu liikenteen seassa.

Yleistuki työttömille käyttöön toukokuun alussa

Toukokuun alussa otetaan käyttöön uusi yleistuki työttömille. Yleistukea voivat saada työttömät, joilla ei ole oikeutta ansiopäivärahaan tai joiden ansiopäivärahakausi on päättynyt. Kela siirtää nykyiset työmarkkinatuen ja peruspäivärahan saajat yleistuen piiriin 1. toukokuuta alkaen.

Arkkipiispan kunniamerkit Heikki Huttuselle ja Pekka Simojoelle

Pekka Simojoki ja Heikki Huttunen.

Arkkipiispa Tapio Luoma jakoi Pyhän Henrikin ristin ja Mikael Agricolan ristin Turussa 8. huhtikuuta. Tänä vuonna arkkipiispa myönsi Pyhän Henrikin ristin rovasti, isä Heikki Huttuselle . Huttunen on monin tavoin edistänyt ekumeenista yhteistyötä oman kirkkomme ja Suomen ortodoksisen kirkon välillä. Hän on suomalaisen ekumenian pitkän linjan vaikuttaja sekä kotimaassa että kansainvälisesti.

Noin joka kymmenes suomalainen kantaa perinnöllistä sydän- ja verisuonitautien riskitekijää

Lähes 5 500 suomalaiselta aikuiselta kerättyyn väestöaineistoon perustuvan tutkimuksen perusteella noin 11 prosenttia miehistä ja kymmenen prosenttia naisista kantaa perinnöllisesti kohonnutta lipoproteiini(a) eli Lp(a) -pitoisuutta.

Näköislehti

Urheilu

Puukkokatsomo: Imppari jää muistoihin

Marko Kiprusoff.

Yksi aikakausi turkulaista jääurheiluhistoriaa tuli päätökseensä pääsiäisen alla, kun Impivaaran jäähallin ovet sulkeutuivat viimeistä kertaa ja lopullisesti. Sisäilmaongelmista kärsineen ”Impparin” painoarvo turkulaisen jääkiekkoilun kehittäjänä on valtava.

Turun Voimamiesten nuorille painijoille alkuvuonna kuusi SM-mitalia ja kolme edustuspaikkaa PM-kisoihin

Roope Rusi.

Turun Voimamiesten nuoret urheilijat ovat saavuttaneet alkuvuoden aikana neljän ikäluokan Suomen mestaruuskisoissa kuusi mitalia. Kevät huipentuu tulevana viikonloppuna, kun kolme SM-mitalisteista suuntaan Suomen maajoukkueen mukana Pohjoismaiden mestaruuskisoihin (PM-kisat Nykøbing Falster, Tanska, kreikkalais-roomalainen paini, alle 17-vuotiaat ja alle 20-vuotiaat, naispaini alle 17-vuotiaat).

Turun Pallokerhon värit ensi kaudella futsalin kahdella korkeimmalla sarjatasolla

TPK2 varmisti sarjanousunsa Hämeenlinnassa maanantaina.

Turun Pallokerhon kakkosjoukkue, TPK2, varmisti maanantaina 6. huhtikuuta Nokialla sarjanousun miesten toiseksi korkeimmalle sarjatasolle Futsal-Ykköseen. Seuran edustusjoukkue on jo pelannut viisi kautta putkeen korkeimmalla sarjatasolla Futsal-Liigassa.

SBS Wirmo voiton päässä liiganoususta

SBS Wirmo hävisi Superfinaalissa SPV:lle mutta on nyt yhden voiton päässä noususta naisten F-liigaan.

SBS Wirmo löi naisten salibandyn F-liigan karsinnassa kotonaan PSS:n 5–1 ja on enää voiton päässä ensi kauden liigasta johtaessaan ottelusarjaa 2–0.

Otteluanalyysi: Inter pysähtyi VPS:n lihamuuriin

Juuso Hämäläinen oli Interin parhaimmistoa.

Mestarisuosikiksi nostettu Inter aloitti Veikkausliigan Kupittaalla tahmeasti. Vaasan Palloseura pysäytti Interin maalittomaan tasapeliin. Tulos oli pettymys kotiyleisölle. Maalitilanteilla ei mässäilty.

Turun Moottorikerhon perustamisesta sata vuotta

Turun Moottorikerhon Jaakko Lehmuskoski (2) vauhdissa motocrossin SM-osakilpailussa Turun Artukaisissa vuonna 1964.

Turun Moottorikerhon perustamisesta on kulunut sata vuotta. Suomen vanhimpiin moottoriurheiluseuroihin lukeutuvan Turun Moottorikerhon toiminta peilaa koko maamme moottoripyöräurheilun kehitystä.