Turun yliopistossa on selvitetty kuuden suurimman kaupungin huono-osaisimmat asuinalueet (MTV 15.12.). Eniten huono-osaisia asuinalueita oli Oulussa, 11. Turusta listalle nousivat Perno, Pansio, Pahaniemi, Iso-Heikkilä, Urusvuori, Kärsämäki, Halinen, Lauste, Huhkola, Varissuo ja Vaala. Suuralueiksi muutettuna kaupunginosia on seitsemän.

Tampereella huono-osaisia kaupunginosia oli viisi, Helsingissä neljä, Vantaalla yksi, Espoossa ei yhtään.

Mittarina käytettiin köyhyysastetta, kouluttamattomien osuutta aikuisväestöstä ja työttömyysastetta. Alueita mitattiin postinumerotasolla.

Tutkimuksen tekijä Teemu Vauhkonen arvioi, että yksi tärkeimmistä indikaattoreista on työttömyysaste. Huono-osaisimmilla alueilla työssäkäyvät olivat yhtä onnettomia kuin työttömät. Työkään ei tuonut onnellisuutta. Parempiosaisten alueilla työ oli silti yksi onnellisuuden lähteistä. Vauhkonen puhuu tartuntavaikutuksesta, jossa ”tunnetilat ja emotionaalinen virittäytyneisyys ovat tarttuvia ominaisuuksia”.

Syynä voi Vauhkosen mukaan olla myös se, että huono-osaisimmilla alueilla asuvat työssäkäyvät ovat vähiten tyytyväisiä työhönsä. Kyse on silloin työn sisällöstä, sen laadusta.

Perhetaustalla on selvä yhteys huono-osaisuuteen. Perheissä, joissa vanhemmilla oli kokemusta työttömyydestä, tarvetta toimeentulotuelle ja alhainen koulutustaso, kun lapsi oli 15-vuotias, yli 40 prosentilla lapsista oli samoja kokemuksia 22-vuotiaana.

Perheissä, joissa työttömyyttä ei ollut ja vähintään toisella vanhemmista oli toisen asteen tutkinto, vain yli kymmenellä prosentilla lapsista oli 22-vuotiaana alhainen koulutustaso, tarvetta toimeentulotuelle tai kokemusta työttömyydestä. Ero on merkittävä.

Hyvinvointiyhteiskunta kykenee kyllä torjumaan huono-osaisuutta, mutta huono-osaisuus kasautuu siitä huolimatta. Se periytyy koulutustasosta riippumatta. Vauhkonen pitää lääkkeenä asuinalueiden eriytymisen vähentämistä ja varhaiskasvatusta, joka tasaa valmiuksia.

Lasse Virtanen