Asuntosijoittaminen kiinnostaa kaikenikäisiä
Kyselytutkimuksen mukaan sijoitusasunnon hankkiminen kiinnostaa nyt kaikkia ikäryhmiä alle 25-vuotiaista aina eläkeikään saakka. 25–55-vuotiaista jopa yli 70 prosenttia on kiinnostunut sijoitusasunnon hankinnasta. Sijoittajia houkuttelevat erityisesti yksiöt ja pienet kaksiot, joissa yhdistyvät toimiva pohjaratkaisu ja pienet kustannukset.
Sijoitusasunnon hankkiminen kiinnostaa eniten johtavassa asemassa työskenteleviä, yrittäjiä ja lapsiperheitä, kertoo rakennuttajayhtiö Lakean teettämä kyselytutkimus. Sijoitusasunnon hankkiminen innostaa hieman enemmän miehiä kuin naisia: miehistä 70 prosenttia on kiinnostunut asuntosijoittamisesta, naisten vastaava luku oli 60 prosenttia.
Lakean toimitusjohtaja Timo Mantilan mukaan kiinnostus asuntosijoittamiseen näkyy myös Lakealla, joka sekä rakennuttaa, myy että vuokraa asuntoja.
– Sijoittajat ostavat tyypillisesti yhdestä viiteen asuntoa. Sijoitusasunnot ovat yleensä alle 30-neliöisiä yksiöitä tai noin 40-neliöisiä kaksioita, Mantila sanoo.
Kyselytutkimukseen vastanneista noin 12 prosenttia on juuri vaihtanut sijoitusasuntoa tai hankkinut sellaisen. Asuntosijoittaminen kiinnostaa ympäri Suomen. Esimerkiksi Helsingin, Tampereen ja Vaasan alueella sijoitusasunnon hankkiminen kiinnosti yli 60 prosenttia vastaajista.
Tutkimuksen mukaan 75 prosenttia vastaajista arvioi asunnon tärkeimmäksi kriteeriksi hinta- ja asumiskustannukset. Tämän jälkeen vaakakupissa painavat eniten asunnon koko, keskeinen sijainti ja hyvä pohjaratkaisu.
Mantilan mukaan sijoitusasunnonkin hankinnassa korostuu järkevä asuntosuunnittelu.
– Asunnon pohjaratkaisu ja uudenlaiset tilaratkaisut merkitsevät ostajalle paljon. Vielä hetki sitten suurin osa kaksioista oli 60-neliöisiä, nyt rakennamme niistä pääsääntöisesti 40-neliöisiä. Pienempi asunto säästää myös rakentamis- ja asumiskustannuksia, Mantila sanoo.
Kiinteistösijoitusyhtiö Huhtanen Capitalin toimitusjohtaja Juha-Matti Huhtasen mukaan asuntosijoittaminen on kiihtynyt hurjasti viimeisen viiden vuoden aikana.
– Talousennusteiden mukaan asuntomarkkinat kasvavat tänä ja ensi vuonna entisestään. Korotkin pysynevät kohtuullisina, joten lainarahoitusta saa edelleen suhteellisen edullisesti. Tämä tuo varmasti alalle lisää asuntosijoittajia. Etuna on, että markkinoiden heilunta vaikuttaa asuntosijoittamiseen tyypillisesti vähemmän kuin muihin sijoitusmuotoihin, Huhtanen toteaa.
Tutkimuksen mukaan kiinnostus sijoitusasunnon hankkimiseen on sitä korkeampaa, mitä suuremmat kotitalouden bruttotulot ovat. Vaikka asuntosijoittamisesta on tullut yksi 2010-luvun trendeistä, muistuttaa Huhtanen myös asuntosijoittamisen riskeistä. Hän suosittelee kaikille asuntosijoittajille oman talouden stressitestiä.
– Lainanhoitokyky tulee aina suhteuttaa omiin tuloihin, sillä vuokralaista ei välttämättä heti löydy tai taloyhtiöön voi tulla kalliita remontteja. Myös korkojen nousuun kannattaa varautua. Melko varmoilla vesillä ollaan, jos onnistuu hankkimaan suositulta alueelta edullisen kohteen alueen muihin vastaavankuntoisiin asuntoihin verrattuna, Huhtanen sanoo.
Lakean teettämässä kyselytutkimuksessa selvitettiin muun muassa sitä, millaisista asunnoista suomalaiset ovat kiinnostuneet ja miten he rahoittavat asuntojaan. Tutkimus toteutettiin paneelina helmi–maaliskuussa. Kyselyyn vastasi 1 005 henkilöä Helsingin, Turun, Tampereen, Jyväskylän, Kuopion, Vaasan, Seinäjoen ja Kokkolan alueilta. Kyselytutkimuksen toteutti Innolink.
Aamuset-kaupunkimedia (AKM)

















