1870-luvulta lähtien Pohjolan maisemaa on hallinnut Turun rautatieasema, jonka ensimmäinen rataosuus johti Toijalan kautta Tampereelle. Rautatieasema sai oheistuotteina veturitallit, öljymakasiinin, tavara-aseman sekä VR:n konepajan. 1900-luvun alussa Turun rautatieaseman merkitys korostui, kun Karjaalle kulkenut paikallisreitti sai jatko-osuuden aina Helsinkiin asti. 1920-luvulla avattiin jo Naantalin ja Uudenkaupungin radat.

Tänä päivänä muu Suomi tuntee Pohjolan kaupunginosasta parhaiten vuonna 1876 rakennetun VR:n konepajan, jota laajennettiin sen jälkeen useaan eri kertaan. Logomon kulttuurikeskus avattiin historiaa kunnioittaen vuonna 2011 ja siellä on nykyään myös runsaasti erilaista yritystoimintaa.

Niin hassulta kuin se tänä päivänä tuntuukin, oli keskustaan nojannut Pohjola oli pitkään lähes täysin asumatonta peltomaata. Nykyiselle Pohjolan ydinalueelle, Yrjänänaukion ympäristöön, alkoi nousta työväen asustusta 1800-luvun viimeisinä vuosikymmeninä. Pohjola kuului kuitenkin Turun kaupungin maihin, toisin kuin vaikkapa Nummenpakka tai Raunistula, ja niinpä sitä ryhdyttiin kaavoittamaan omakotitonteiksi jo 1910-luvulla.

Ensimmäinen laajempi rakennusbuumi käynnistyi 1930-luvulla, mutta 1950-luvulla alueelle nousi korkeampaa ja urbaanimpaa asutusta Juhannuskukkulan ympäristöön. Pohjolan rajastatus kaupungin pohjoisimpana alueena katosi kuitenkin vuosina 1945 ja -49 tehdyillä alueliitoksilla Raision ja Maarian kuntien kanssa, kun Mälikkälä, Teräsrautela ja Suikkila liitettiin Turkuun.

Vuonna 1958 Pohjola sai kauas näkyvän maamerkin, kun kaupungin rakentama vesitornin ja ammattioppilaitoksen yhdistelmä nousi Juhannuskukkulan mäen laelle. Vuonna 1963 katkesi puolestaan keskustan ja Pohjolan välinen junanradasta johtuma suuri välimatka, kun Turun kaupunki ja VR rakensivat korkean kävelysillan ratapihojen ylitse. Kaikkein tunnetuinta Pohjolaa taitavat kuitenkin turkulaisten silmissä ja mielissä olla alueen kauniit ja historialliset puutalot, jotka henkivät terveellä tavalla kunnon vanhan ajan Turkua.