Turun kaupunki pestaa uuden toimialajohtajan, palkka 8 800 euroa kuukaudessa
Kaupunginhallitus päätti maanantaina, että Turun kaupunkiin perustetaan 1. heinäkuuta lukien kaupunkiympäristötoimialalle toimialajohtajan virka, jonka kokonaispalkka on 8 800 euroa kuukaudessa.
Kelpoisuusvaatimus tehtävään on soveltuva ylempi korkeakoulututkinto, alan hyvä tuntemus sekä hyvä johtamiskokemus.
Kaupunginhallitus hyväksyi 13.6.2016 kiinteistö- ja ympäristötoimialaa koskevan toimintamallimuutoksen linjausten yhteydessä, että kiinteistötoimiala ja ympäristötoimiala yhdistetään 1.1.2018 alkaen uudeksi kaupunkiympäristötoimialaksi. Hallinnonjärjestämispäätöksen mukaisesti toimialoja johtaa toimialajohtaja. Kaupunginhallitukselle esitetään uuden toimialajohtajan viran perustamista. Uusi virka laitetaan julkiseen hakuun.
Turun kaupungin uusi hallintosääntö, joka sisältää myös uuden toimialaorganisaation, tuodaan kaupunginvaltuuston käsittelyyn toukokuun puolessa välissä.
1.1.2018 toimintansa aloittava kaupunkiympäristötoimiala muodostuu käytännössä nykyisestä kiinteistötoimialasta ja ympäristötoimialasta, joiden palvelualueet, toiminnot ja prosessit järjestetään uudelleen.
Uuden hallintosääntöluonnoksen mukaan toimialajohtajan tehtävänä on käyttää kaupungin puhevaltaa siltä osin, kun se ei kuulu lauta- tai johtokunnan tehtäviin, vastata johtamisesta siten, että kaupunginvaltuuston, kaupunginhallituksen ja toimialan lauta- tai johtokunnan sekä kaupunginjohtajan asettamat tavoitteet saavutetaan, vastata osaltaan toimialan ja konsernihallinnon sekä sisäisen yhteistyön järjestämisestä sekä toimialansa palvelualueiden välisen yhteistyön järjestämisestä ja sen kehittämisestä, esitellä asiat toimielimissä ja kaupunginjohtajan määräämissä asioissa kaupunginhallituksessa, ottaen huomioon, että toimialajohtaja ei kuitenkaan voi esitellä asiaa kaupunginhallituksessa, mikäli hän on esitellyt samaa asiaa lauta- tai johtokunnassa ja lauta- tai johtokunta on tehnyt päätöksen toimialajohtajan esittelystä poiketen, huolehtia siitä, että lautakunnan ja johtokunnan puheenjohtajalla on ajan-tasaiset ja riittävät tiedot lautakunnan ja johtokunnan käsiteltäväksi tulevista olennaisista asioista, laatia talousarvioesitys lauta- tai johtokunnalle sekä laatia liikelaitoksen osalta tilinpäätös, raportoida toiminnasta ja taloudesta lauta- tai johtokunnalle, päättää henkilöstöasioista, joita ei ole siirretty hallintosäännössä muulle viranomaiselle, sekä määrätä henkilökunnan sijoittamisesta tulos- ja palvelualueille ja päättää palvelualueiden jakamisesta tulosyksiköiksi ja määrätä palvelualueiden hallinnosta ja niiden johdon tehtävistä johtosääntöjen asettamissa rajoissa sekä kaupunginhallituksen ja kaupunginjohtajan ohjeiden mukaisesti.
Tehtäviin kuuluu myös vastata talouden järjestämisestä kuten määrärahojen käytöstä toimialan johtosäännön ja talousarvion asettamissa puitteissa, hyväksyä hankintojen tarjouspyynnöt ja tehdä hankintapäätökset lauta- tai johtokunnan määräämissä rajoissa, päättää toimialaa koskevista sitoumuksista ja allekirjoittaa lautakunnan ja toimialan sopimukset ja muut sitoumukset, päättää vahingonkorvauksista kaupunginhallituksen määräämissä rajoissa, hakea valtionosuudet ja avustukset, joita ei haeta keskitetysti kaupunkitasolla, päättää tuomioistuimen ja viranomaisen päätökseen tyytymisestä ja muutoksenhausta, päättää projektien perustamisesta ja niiden hallinnosta, huolehtia yhteistoiminnasta ja työsuojelusta, päättää viranomaisten toiminnan julkisuudesta annetussa laissa tarkoitetun asiakirjan antamisesta, vastata seudullisesta ja valtakunnallisesta yhteistyöstä sekä edunvalvonnasta, huolehtia riskienhallinnasta ja varautumisesta, vastata muista konsernijohdon määräämistä tehtävistä myöntää helpotus tai vapautus saatavan suoritusaikatauluun, viivästyskorkoihin tai perintäkuluihin, päättää saatavan siirtämisestä ulosottoon, hyväksyä tilahankkeen tarveselvitys, mikäli vuosivuokra on alle 100 000 euroa tai kustannusarvioltaan alle miljoona euroa sekä päättää toimialalle kuuluvat muut asiat, ellei johtosäännöstä tai muusta päätöksestä toisin johdu.
Toimialajohtajan tulee raportoida toimialansa toiminnasta ja taloudesta kaupunginjohtajalle sekä huolehtia siitä, että kaupunginjohtajalla on asianmukaista valvontaa varten riittävät tiedot toimialan toiminnasta.
Toimialajohtajan tulee huolehtia siitä, että hänen johtamallaan toimialalla noudatetaan kaupunginhallituksen johtosäännössä mainittujen viranhaltijoiden toimivaltansa puitteissa antamia menettelytapa- ja toimintaohjeita.
Vaikka uuden toimialan perustamiseen liittyy vielä valmistelussa olevia kysymyksiä, kuten palvelualueiden ja matriisien tarkempaa muodostamista ja ydinprosessien uudelleenmäärittelyä, tarkoituksenmukaisinta on valita uusi toimialajohtaja elokuun loppuun mennessä. Tällöin uusi johtaja voisi aktiivisesti olla mukana kaupunkiympäristötoimialan käytännön organisoitumisessa ja toimialamuutoksen täytäntöönpanossa jo syyskauden alusta lähtien.
Kokonaispalkka voi muodostua rahapalkasta ja luontoiseduista. Luontoisetuja voivat olla vapaa-autoetu, auton käyttöetu ja puhelinetu. Hallintosäännön mukaan kaupunginjohtaja päättää luontoisetujen ehdoista.
Kelpoisuusvaatimuksena on tehtävään soveltuva ylempi korkeakoulututkinto, alan hyvä tuntemus sekä hyvä johtamiskokemus. Viran kelpoisuusvaatimus on tarkoituksenmukaista määritellä vastaavalla tavalla kuin muissakin toimialajohtajien viroissa.
Hallintosäännön mukaan esitetyn viran perustamisesta päättää kaupunginhallitus. Koska kyseessä olisi virka, tulee se täyttää julkisella hakumenettelyllä. Virka laitetaan julkiseen hakuun viipymättä.

















