Ruuhka Kelan toimistoissa ja puhelinpalvelussa jatkuu
Ruuhka Kelan toimistoissa ja puhelinpalvelussa jatkuu. Poikkeuksellinen ruuhka johtuu perustoimeentulotukea hakevien asiakkaiden siirtymisestä kunnista Kelan asiakkaiksi. Kelan mukaan kaikki voimat keskitetään ruuhkan purkamiseen.
Kelan toimistoissa asioi tällä hetkellä noin 12 000 henkilöä päivässä. Vuoden takaiseen tilanteeseen verrattuna asiointimäärä on kasvanut noin 57 prosenttia. Varsinkin pääkaupunkiseudun toimistoissa on ollut hyvin vilkasta. Suurimmat ruuhkahuiput ovat osuneet maanantaille.
Kelaan tulee tällä hetkellä myös poikkeuksellisen paljon puheluita: noin 20 000 päivässä. Myös puheluiden määrä on kaksinkertaistunut viime vuoteen verrattuna.
Vielä ei pystytä sanomaan, mille tasolle asiakasmäärät asettuvat. Ruuhkan arvioidaan jatkuvan vielä helmikuussa, kun pitkäaikaisen toimeentulotuen päätöksen kunnasta saaneet asiakkaat tulevat ensimmäistä kertaa asioimaan Kelaan. Tilanne on otettu vakavasti, sillä ruuhka on aiheuttanut asiakkaille kohtuutonta haittaa.
Kelan mukaan asiakasmäärän kasvua on pyritty ennakoimaan niin hyvin kuin on pystytty. Kelaan rekrytoitiin loppuvuodesta satoja uusia työntekijöitä perustoimeentulotuen etuuskäsittelyyn, asiakaspalveluun ja esimiestehtäviin.
Kelaan tulee tällä hetkellä paljon kysymyksiä, jotka koskevat hakemuksen käsittelytilannetta. Toimistossa asiointi tai puhelinpalveluun soittaminen eivät nopeuta hakemuksen käsittelyä. Hakemukset käsitellään saapumisjärjestyksessä.
Kelan asiointipalvelussa (www.kela.fi/asiointi) voi tarkistaa oman hakemuksen käsittelytiedot ja hakea lähes kaikkia etuuksia. Asiointipalveluun kirjaudutaan verkkopankkitunnuksilla tai mobiilivarmenteella.
Verkkoasiointipalvelussa voi hakea Kelan etuuksia, ilmoittaa muutoksista ja lakkauttaa tuen, muuttaa tilinumeroa, tarkistaa, onko hakemus ratkaistu, paljonko etuutta maksetaan ja koska maksupäivä on ja lähettää etuusasioihin liittyviä viestejä.
Hakemukseen tarvittavat liitteet voi lähettää verkossa. Liitteeksi riittää esimerkiksi selkeä kännykällä otettu kuva.
Verkkoasiointipalvelussa lähetetyn liitteen maksimikoko on 5 megatavua.















