Ehdota nimeä Turun uudelle kaupunkifestivaalille
Turkuun puuhataan kaupunkifestivaalia, jossa eri taiteen ja kulttuurin lajit kohtaavat kaupunkilaiset yhteisöllisesti ja monipuolisesti. Esikuvia ovat Tukholman Vattenfestival 1990-luvulta ja Edinburghin Fringe-festivaali.
Turkuun perustettiin viime vuoden lopulla Kaupunkikulttuuri Turku ry, jonka keskeisenä tehtävänä on koordinoida jo ensi kesäksi kaupunkifestivaalia. Sen rooli ei ole tuottaa festivaalin sisältöä, vaan festivaalin ohjelmasta vastaavat itsenäiset tuottajat. Yhdistyksen tehtävä on saattaa ohjelma, tapahtumapaikat ja yleisö yhteen sekä markkinoida festivaalia. Maantieteellisesti festivaali ei sijoitu vain pienelle rajatulle alueelle, vaan käytössä on runsaasti eri tapahtumapaikkoja ympäri kaupunkia. Joukossa on sekä maksullisia että ilmaistapahtumia.
Loppuvuodesta yhdistys alkoi tehdä aiesopimuksia eri tahojen kanssa festivaaliin osallistumisesta ja tällä hetkellä niitä on jo yli kaksikymmnetä. Aiesopimusten teko jatku koko ajan.
Festivaalille tarvitaan nimi. Nimiehdotuksia pyydetään 10. helmikuuta mennessä sähköpostilla osoitteeseen kaupunkikulttuuriturku@gmail.com. Muista liittää mukaan yhteystietosi.
Yhdistyksen hallitus valitsee saapuneiden ehdotusten joukosta tulevan festivaalin nimen 12. helmikuuta. Voittaja palkitaan turkulaisten kulttuuritapahtumien lippupaketilla.
Festivaalin tapahtuma-aika on 15.-20. elokuuta.
Yhdistyksen hallituksessa vaikuttavat Tomi Arvas, Mark Bertenyi, Benny Majabacka, Tapio Peltomaa, Harri-Tapio Siivonen ja Antti Yli-Halla.