Brasilian katulasten ja heidän ympäristönsä väliseen vuorovaikutukseen vaikuttavia prosesseja väitöskirjassa tutkineen Katri Gaddin mukaan tunne siitä, että voi vaikuttaa omaan elämään parantaa mahdollisuuksia selvitä hengissä kadulla. Katulapsiin kohdistuva väkivalta, huumeet ja depressio mutkistavat monen lapsen ja nuoren taivalta kadulta pois.

Gadd tarkastelee Turun yliopistoon tekemässään väitöskirjassa katulasten elämää Pelotaksen kaupungissa Etelä-Brasiliassa. Analyysissä yhdistyvät niin ympäristön fyysiset, sosiaaliset kuin myös henkiset elementit. Keskiössä on se, miten katulapset pyrkivät vaikuttamaan omaan elämäänsä ja tekemään siitä niin normaalia kuin mahdollista.

– Katuelämä on hyvin raadollista, eikä selviytyminen ole kenellekään itsestäänselvyys. Väkivalta on läsnä päivittäin, Gadd toteaa.

Kadulla täytyy jatkuvasti miettiä miten selviytyy. Tietoja jaetaan kadulla jo kauemmin olleiden kanssa. Tärkeintä monelle on tunne siitä, että pystyy itse vaikuttamaan omaan elämäänsä.

Lapset muodostavat usein keskenään perheitä, joissa jokaisella on omat roolinsa. Moni toivoo pääsevänsä töihin ja kykenevänsä elättämään perheensä. Solidaarisuuden ja yhteenkuuluvuuden tunne ovat kadulla usein voimakkaita varsinkin nuorempien keskuudessa.

– Lapset ja nuoret pyrkivät olemaan ajattelematta kurjuutta ja keskittymään niihin asioihin, jotka ovat hyvin. Itse asiassa tutkimukset ovat osoittaneet, että joillain lapsilla saattaa olla jopa turvallisempaa kadulla kuin kotona. Katuja jaetaan niin, että mahdollisimman monelle riittäisi toimeentuloa autojen vahtijoina tai -pesijöinä, kauppakassin kantajina tai kerjäläisinä. Lapset ja nuoret pyrkivät tekemään mahdollisimman normaaleja asioita, vaikka asuvatkin julkisessa tilassa. Kadulta pois lähteminen saattaa osoittautua vaikeaksikin, vaikka mahdollisuus tarjoutuisi, Gadd sanoo.

Tutkimustaan varten Gadd on seurannut 19 nuoren ihmisen elämää kaduilla lähes kahdeksan vuoden ajan. Nuorin henkilö oli tutkimuksen alkaessa 10-vuotias ja vanhin 16. Gadd vietti lasten ja nuorten kanssa yhteensä lähes vuoden jakautuen kolmelle eri kenttäjaksolle. Työn tulokset auttavat ymmärtämään katulasten kokemuksia, toimintaa ja valintoja. Tutkimuksen kautta voidaan ymmärtää, miksi jotkut käytännöt katulapsien kanssa toimivat ja toiset eivät.

– Vaikka työni pureutuukin katulasten elämään, tutkimukseni lähestymistapaa voidaan hyödyntää myös maahanmuuttokontekstissa. Lähestymistapa mahdollistaa ymmärryksen siitä, miten toiset ympäristönsä kokevat ja millaisia mahdollisuuksia ja haasteita havaitsevat. Sillä, että joku on kiinnostunut lasten elämästä, on suuri merkitys kadulla eläville lapsille, Gadd toteaa.

Siihen miten katu koetaan vaikuttaa paljolti se, onko lapsi itse lähtenyt kotoa vai onko hänet ajettu pois. Ne, jotka ovat itse päättäneet lähteä näkevät kadun usein positiivisemmassa valossa kuin ne jotka asuvat kadulla muusta kuin omasta aloitteestaan. Kuitenkin harvalla on kadulla hyvä olla.

– Ympäristöä tarkastellaan usein suhteessa siihen, tarjoaako se minulle mahdollisuudet saavuttaa tavoitteeni. Jos tavoitteena on ollut vain päästä pois kotoa, katu kaikkine kavereineen saattaa vaikuttaa aluksi mukavalta.

Epäonnistumisen, kuten myös onnistumisen kokemukset kasautuvat helposti ja lapset ja nuoret oppivat, mitkä asiat kadulla onnistuvat ja mitkä eivät. Monen negatiivisen kokemuksen jälkeen halu yrittää vähenee radikaalisti. Toisaalta taas positiiviset kokemukset kantavat pitkälle.

Kaikki tutkimukseen osallistuneet mainitsivat lujan tahdon tärkeimpänä hyveenä kadulla.

– Voimattomuudelle ja depressiolle ei saa antaa tilaa tai se vie voimat nähdä eteen tulevat mahdollisuudet ja kadun vaarat, kertoo Gadd erään 14-vuotiaan pojan sanoneen.

Kun varsinaiset resurssit ja mahdollisuudet saavuttaa omia tavoitteita ovat usein rajalliset, pitää vaihtoehtoisia keinoja keksiä itse. Positiiviset kokemukset, sekä usko parempaan huomiseen auttavat jaksamaan ja pysymään iloisena.

– Muutkin tutkimukset ovat osoittaneet, että tulevaisuuden suunnitelmat ja haaveet vaikuttavat kadulla selviytymiseen ja sieltä pois pääsyyn positiivisesti, Gadd kertoo.

Yleisesti tutkimukseen osallistuneilla lapsilla ja nuorilla on erittäin luja tahto ja halu selviytyä. Heidän suhtautumisensa elämään on yllättävän positiivinen.

– Meillä on paljon opittavaa heiltä. Johonkin pisteeseen voimme itse päättää ja vaikuttaa siihen miten asioihin suhtaudumme. Eräs noin 10-vuotias poika sanoi minulle näin: ”Sinä neiti voit päättää olla onnellinen vasta huomenna, mutta koska minä en tiedä elänkö enää huomenna, niin minun on parempi olla onnellinen jo tänään.” Siinä meille kaikille ajattelemisen aihetta, Gadd summaa.

FM Katri Gadd esittää väitöskirjansa 'I want to create my own space' - A time-geographic analysis of the lives of children and young people on the streets of Pelotas, Brazil ('Haluan itse luoda oman tilani' - Aika-maantieteellinen analyysi lasten ja nuorten elämästä Pelotaksen kaduilla Brasiliassa) julkisesti tarkastettavaksi Turun yliopistossa torstaina 22. syyskuuta.

Vastaväittäjänä on professori Lorraine van Blerk (Dundeen yliopisto, Iso-Britannia) ja kustoksena professori Jussi S. Jauhiainen (Turun yliopisto). Tilaisuus on englanninkielinen.

FM Katri Gadd on syntynyt vuonna 1983 Jyväskylässä ja kirjoittanut ylioppilaaksi vuonna 2003 Puolalanmäen lukiossa Turussa. Korkeakoulututkintonsa (FM) Gadd suoritti Tukholman yliopistossa vuonna 2009. Katri Gadd työskentelee Turun yliopistossa tohtorikoulutettavana. Väitöksen alana on maantiede.