Varsinais-Suomen sairaanhoitopiiri mukaan tietojärjestelmien kehittämishankkeeseen
Varsinais-Suomen sairaanhoitopiiri valmistautuu sote-uudistukseen osallistumalla maakunnalliseen käyttöön tulevien uusien tietojärjestelmien kehittämishankkeeseen. Valtakunnallisessa hankkeessa otetaan käyttöön maakunnallinen potilas- ja asiakastiedon hallintajärjestelmä, sähköinen asiointi sekä alueelliset tiedolla johtamisen järjestelmät.
Tavoitteena on saada tuleville sote-alueille valtakunnallisesti yhtenäinen tietohallinto. Hanke on jatkoa niin sanotulle UNA-hankkeelle, joka päättyi kesäkuussa. Sairaanhoitopiirien lisäksi siihen osallistuu alustavien ilmoitusten mukaan Turku ja joukko muita suurimpia kaupunkeja.
Hanketta varten on perusteilla hanketoimisto, jonka kustannukset osallistujat maksavat yhdessä. Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin osuus kustannuksista vuosina 2016–2019 on noin 650.000 euroa. Sairaanhoitopiirin hallitus päätti 16. elokuuta sitoutua hanketoimiston kustannuksiin hyväksymällä sopimuksen allekirjoittamisen esityksen mukaisesti.
Valtakunnallisesti koko hankkeen alustava kustannusarvio vuosille 2016–2019 on noin 37 miljoonaa euroa, joka sisältää hanketoimiston kustannusten lisäksi tietojärjestelmän ytimen hankinnan ja toteutuksen. Varsinais-Suomen osuus tästä olisi noin 4,3 miljoonaa euroa. Osallistumisesta hankintaan päätetään erikseen myöhemmin.