Piskuinen Oulunjärven kupeessa oleva Utajärven kunta on heittänyt maailmalle kaksi erittäin kovaa musiikkimaailman yksikköä – 22-Pistepirkon ja Turkuun kotiutuneen Pasi Raappanan. Ensimmäinen taho julkaisi yhden levynsä Ravintola Pikku-Torressa vuonna 2005 ja jälkimmäinen iski bändeineen suomalaisen musiikkimaailman ytimeen anarkiallaan jo 1980-luvun alussa.

Raappanan yhtye oli turkulainen ja tyrmäävä vastaus uuden aallon virtauksiin. Lääketeollisuuden rasvabisnes kirvoitti ilmoille bändin nimen Pasi & Mysiini. Yhtye oli alusta asti vahvasti keulahahmonsa näköinen. Raappana oli boheemi ravintoloissa viihtyvä musiikkipersoona, mutta myös armoitettu biisintekijä ja kitaristi.

Vertailukohdaksi on helppo hakea muuan Tommie Mansfield, jonka kummallinen musiikkimaailman tarina loppui vuonna 1980 heinäkuussa. Helteinen heinäkuu oli myös Raappanan päätepiste, lähes päivälleen 20 vuotta myöhemmin – ja vain 47-vuotiaana. Raappana otti tavallaan Mansfieldin viestikapulan vastaan ja jatkoi tiettyä turkulaista musiikkihulluutta huolella ja tunteella eteenpäin.

Raappana iski mystisen Mysiininsä kanssa luihin ja ytimiin 1980-luvun alussa julkaisemalla kaksi upeaa albumia – Tiukkaa penaalii ja Todellista elämää. Sitä ennen kuultiin jo singlejä, kuten Marokko ja Tyttö metsässä.  Alkuperäistä Mysiiniä lennätti myös kitaransoiton todellinen virtuoosi, Ilpo Murtojärvi.

Mysiinit julkaisivat vielä yhden pitkäsoiton 1990-luvun lopulla, mutta se on toinen tarina. Raappanalla oli erittäin persoonnalinen ja tunnistettava ääni, joka ei jättänyt ketään kylmäksi. Kaikille se ei auennut, eikä se ollut tarkoituskaan. Raappana on persoonana tarinoiden klassikko. Joidenkin stoorien mukaan hän vietti koko 1990-luvun Tinatuopissa. Toisen tarinan mukaan hän oli jossain vaiheessa jopa normihommissa Turun Sanomien kirjapainossa. Kolmas juttu kertoo hänen hienosta, vaatimattomasta ja pidetystä persoonastaan.

Pasi & Mysiiniin tie päättyi joka tapauksessa ennen aikojaan ja siinä vaiheessa radalle iskettiin Pasin Liiga. Raappana viljeli Liigan aikoina saksankielisiä spiikkejä ja päätti biisinsä danke schön -kiittelyihin ainakin tietyillä keikoilla. Raappanan projekteihin liittyy aina samaa tervettä turkulaista sisäpiirimeininkiä ja olkaamme siitä iloisia. Ei ne stadilaiset tai tamperelaiset aina vain ymmärrä – sitä laatua.