”Ja se Oolannin sota oli kauhia”, laulettiin jo alakoulussa, ainakin takavuosina. Krimin sota (1853–56) oli aikakautensa maailmanpoliittinen konflikti, ”itämainen sota”, jonka päänäyttämöinä olivat karu ja kivinen Krimin niemimaa sekä Balkanin alue. Sodan osapuolina olivat Venäjä sekä Osmanien valtakunnan, Britannian, Ranskan ja Sardinian liittoutuma.

Suomen suuriruhtinaskunta oli keisarillisen Venäjän länsiraja strategisesti tärkeällä Itämerellä. Venäjällä oli mahtavat maavoimat, liittoumalla ylivoima sotalaivastossa. Yksi rintama muodostuikin Itämerelle, jonne Englanti ja Ranska lähettivät joukkojaan. Tarkoituksena oli sitoa taisteluihin mahdollisimman paljon venäläisjoukkoja, jotta nämä eivät pääsisi osallistumaan taisteluihin Krimillä.

Ruotsiakin houkuteltiin mukaan sotatoimiin, sillä entisellä suurvallalla oli runsaasti Saaristomeren olosuhteisiin tottuneita sotajoukkoja. Palkkioksi lupailtiin ainakin Ahvenanmaata, ehkä koko Suomeakin. Ruotsi kuitenkin pysytteli sodasta sivussa.

Liittouman joukkoja saapui Suomen rannikolle aina Oulusta Turun kautta Viipuriin. Aluksi hyökkäyksen kohteeksi joutui Ahvenanmaalla sijainnut Bomarsundin linnoitus, joka tuhottiin maan tasalle. Vihollisen kaukoputkessa kangasteli myös Turku, joka oli Suomen tärkeimpiä satamia Itämerellä. Tavoitteena oli Turun valtaaminen. 

Turussa aloitettiin puolustusvalmistelut hyvissä ajoin keväällä 1854. Pääväylä satamaan kulki Ruissalon ja Hirvensalon välistä. Iso-Pukin kummallekin puolelle rakennettiin kettinkiesteet ja Pikku-Pukkiin paaluesteet. Näiden tarkoituksena oli pysäyttää vihollislaivojen eteneminen. Rannoille rakennettiin tykkipattereita, joilla estettäisiin vihollisen raivausyritykset. Turun puolustusjoukkoina oli suomalaisen ja venäläisen jalkaväen lisäksi kaksikymmentä Suomen laivaston soudettavaa tykkipurtta.

Vihollislaivat lipuivat näköpiiriin 22. elokuuta, kun neljä Bomarsundia tuhoamassa ollutta englantilaista siipiratasfregattia ja -korvettia saapuivat Airistolle. Niiden tehtävänä oli tiedustella puolustusasemien vahvuus. Ahvenanmaalla maihinnousukäskyä odotteli 10 000 ranskalaissotilasta.

Iltapäivällä neljän paikkeilla englantilaiset alkoivat tulittaa Iso-Pukin länsipuolella Ruissalossa olevia puolustusasemia. Kaksi tykkipurtta sai osuman, jolloin neljä miestä kaatui ja kahdeksan haavoittui. Ruissalon puolustajat tulittivat takaisin, mutta englantilaiset alukset olivat tykkien kantaman ulkopuolella, eivätkä saaneet osumia. Tykkitaistelua kesti kolmisen tuntia, minkä jälkeen englantilaiset vetäytyivät.

Turun puolustusvalmius todettiin sen verran kovaksi, että maihinnousua ei yritetty. Talvi lähestyi ja kolera kaatoi ranskalaissotilaita. Seuraavana vuonna liittouma veti kaikki maihinnousujoukkonsa Itämereltä. Venäjän keisari Aleksanteri II kiitti vielä erikseen turkulaisia puolustustoimiin osallistumisesta 15.5. 1856 Pietarissa päivätyllä kirjeellä.

Lähteet:

Komentaja evp., sotahistorioitsija Eero Auvisen aliokirjoitus Turun Sanomissa 20.8.2005.

Wikipedia