Kupittaan PM-paineihin kolme isäntäseuran miestä
Pohjoismaiden mestaruuskisat painissa järjestetään 3.–4. toukokuuta Kupittaan Urheiluhallissa. Kisajärjestelyistä vastaa 90 vuottaan juhliva painin erikoisseura Turun Voimamiehet. Kisoihin on ilmoittautunut noin 200 painijaa kuudesta eri maasta eli Suomesta, Ruotsista, Norjasta, Tanskasta, Virosta ja Latviasta.
Isäntäseuran painijoista kotimolskilla nähdään Timo Kallio (98 kg), hänen veljensä Markus Kallio (68 kg), joka Suomen mestari kadettien sarjoista ja 54-kiloisissa SM-hopeaa paininut Eemeli Kunttu.
Kisoissa painii useita arvokisamenestyjiä, muun muassa naisten vapaapainin maailmanmestaruuksia ja Euroopan mestaruuksia voittaneet ruotsalaissisarukset Sofia Mattson ja Johanna Mattsson sekä Jenny Fransson ja myös Vantaalla EM-pronssia otellut Petra Olli (63 kg).
Yksi kisojen odotetuimmista otteluista on Johanna Mattsonin ja Petra Ollin kohtaaminen 63-kiloisissa. Molemmat naiset painivat PM-kisoissa normaalia sarjaa ylempänä. Naisten 53-kiloisissa nähdään myös mielenkiintoinen kamppailu. Suomen juniorien EM-mitalisti Janika Vakkila haastaa tuoreen Euroopan mestarin Sofia Mattssonin.
Miesten sarjoissa nähdään muun muassa Vantaalla EM-pronssia voittanut ja kolme MM-hopeaa saavuttanut Tanskan Mark O. Madesen, joka painii Turun kisoissa 85 kilon sarjassa. Suomen EM-joukkueesta PM-kisoissa painivat 75-kiloisissa Valtteri Moisio, 80-kiloisissa Jarno Ålander sekä 98-kiloisissa Timo Kallio.
Turun Voimamiehet ry on perustettu 14. maaliskuuta 1924. Yksi seuran perustajajäsenistä oli olympiavoittaja Kalle Mäkinen.
– PM-painit ovat erittäin vaativa haaste 90 vuotta juhlivalle talkoovoimin toimivalle seuralle. Kisatalkoisiin osallistuu noin 60 talkoolaista, kertoo TWM:n puheenjohtaja Juha Kangasalusta.
–Etenkin Turun kaupungin ja yhteistyökumppaneitten tuki kisajärjestelyille on ollut merkittävä, jotta pystymme hoitamaan onnistuneesti vaativat kisajärjestelyt.















