–Taiteilijan tehtävä on tehdä näkymätöntä näkyväksi, sanoo kuvataiteilija Eija Ruoho.

Tätä tehtävää Ruoho on toteuttanut paitsi omassa taiteessaan, myös taideohjaajana. Hän on toiminut opettajana muun muassa Turun suomenkielisellä työväenopistolla sekä Turun Sunnuntaimaalarit ry.ssä.

– Opettajan työ on kulkenut mukanani koko ajan. Taiteen opettaminen on mielekäs tapa pitää myös omaa ammattitaitoaan yllä.

Vuonna 1991 Ruohoa pyydettiin kehitysvammaisten taidepiirin opettajaksi. Kokemus oli käänteentekevä.

– Huomasin, että kehitysvammaisten taide oli jotain ihan uutta. Heillä on kyky nähdä asiat perinteisestä poikkeavalla tavalla, ja heidän tapansa tehdä taidetta on ennalta-arvaamatonta. Oppilaani menivät edeltä ja minä seurasin perässä.

–On ollut haasteellista pohtia sitä, miten taidetta ylipäätään pitäisi opettaa henkilöille, joilla on vahva visuaalinen sisäinen maailma ja ennalta määrittelemätön tapa ilmaista itseään. Kehitysvammaisten taiteen edistämisestä muodostui Ruoholle elämäntehtävä. Hän toimii puheenjohtajana Into ry:ssä, jonka tärkein tavoite on perustaa Turkuun taidekeskus erityistä tukea tarvitseville ihmisille.

– Kehitysvammaisilla on meille paljon annettavaa. Heistä ei voi tulla esimerkiksi kirurgeja, mutta taiteilijoina he voivat olla huippuhyviä. Kehitysvammaisten on usein vaikeaa ilmaista itseään sanallisesti. Taiteen kautta he voivat tuoda esiin omaa persoonaansa ja tunteitaan.

Ruohon mukaan taiteilijuutta voi lähestyä monesta eri näkökulmasta. Hänen taiteensa ei synny yksin työhuoneella maalaten.

– Kuvataiteilijaksi valmistuttuani kokeilin sitä vuoden verran. Tajusin, ettei se ollut minun juttuni. Lähdin Tukholmaan muihin töihin. Jonkin ajan päästä löysin taiteen uudelleen. Aloin nähdä kaupungin urbaanina viidakkona, ja piirsin sekä maalasin siellä näkemiäni ihmisiä.

Tukholman jälkeen vuorossa olivat Afrikan viidakot, joihin Ruoho tutustui telttaillen ja liftaten miehensä kanssa. Suomeen palattuaan hän keräsi kokemuksensa näyttelyksi.

– Se oli minulle oikea tapa tehdä taidetta. Sittemmin olen osallistunut vaellustaideprojekteihin, jotka ovat suuntautuneet muun muassa Etelämantereelle ja Pohjoismaiden arktisille alueille. Olen mukana myös turkulaisessa Yrjänä Ermalan jälkeenjääneet paperit -nimisessä performanssitaiteen ryhmässä.

Viisi kyssäriä

Mikä huhtikuussa on parasta?

Huhtikuun värit keväisessä luonnossa. Lintujen sirkutus pihapuissa ja valoisat aamut ja illat.

Kuka tuntee sinut parhaiten?

Varmaankin oma perheeni täällä Turun Pahaniemessä.

Mikä saa sinut hymyilemään?

Ihan takuuvarmasti hymyilen kun katson otoksia performansseista, joita olen tehnyt Royal Blue ja Yrjänä Ermalan jälkeenjääneet paperit -ryhmän kanssa.

Mikä on mielipuuhaasi?

Mielipuuhaani on seurata ja ihmetellä mitä kotipuutarhassa kevään ja kesän aikana tapahtuu. Ikkunalaudallani on viisi lahjaksi saatua sentin mittaista verbenan tainta. Verbena kerää kesällä tuoksullaan perhosia. Keittiön ikkunalla on talvehtinut muutamia Meksikon tuliköynnöksen versoja vesipurkissa. Toivon hartaasti että onnistun näiden kasvien kasvatuksessa kevään aikana ja saan siirrettyä ne kesällä puutarhaani.

Millainen olisi unelmiesi taideprojekti?

Unelmien taideprojektin toteuttaisin jokapäiväisen arjen unelmista. Sen pitäisi ehdottomasti olla yhteisötaideprojekti, johon kuka tahansa arjen unelmia omaava voisi osallistua.