Mopot joutuvat autojen sekaan Turun seudulla

Pyörätiet eli kevyen liikenteen väylät on tarkoitettu moottorittomille ajoneuvoille. Turun kaupungin ja ympäristökuntien alueilla mopoilu on silti ollut monin paikoin sallittua pyöräteillä. Tänä keväänä mopoilua pyöräteillä rajoitetaan.

Muutosten tavoitteena on lisätä niin mopoilijoiden kuin jalankulkijoiden ja pyöräilijöiden turvallisuutta. Muutokset astuvat voimaan 22. huhtikuuta alkaen sitä mukaa, kun liikennemerkit saadaan muutettua. Muutosvaihe edellyttää Varsinais-Suomen ELY-keskuksen mukaan erityistä tarkkaavaisuutta niin mopoilijoilta kuin autoilijoilta.

Mopot siirretään pois kevyen liikenteen väyliltä Turussa Satakunnantiellä, Paattistentiellä, Moisiontiellä, Tampereen valtatiellä, Toijaistentiellä, Särkilahdentiellä. Raisiossa sama tehdään Raisiontiellä, Kerttulantiellä, Raisionkaarella, Voudinkadulla, Kustavintiellä, Kurkelantiellä sekä Kaarinassa Verkakaarella, Alisippaantiellä, Littoistentiellä, Rungontiellä, Hadvalantiellä ja Hepojoentiellä. Liedossa siirto tehdään Loukinaistentiellä, Alisippaantiellä ja osittain Vanhalla Tampereentiellä, Naantalissa Merimaskuntiellä, Maskussa Kaaritiellä, Sähköyhtiöntiellä, Alvar Aallon tiellä ja Kravinkujalla sekä Mynämäessä Vehmaantiellä.

Kahdella väylällä tehdään päinvastainen muutos. Lentoasemantiellä ja Rydöntiellä Turussa mopot saavat oikeuden ajaa kevyen liikenteen väylällä. Moisiontiellä mopot sallitaan pyörätiellä Moision koulutien ja Lentoasemantien välisellä osuudella.

Joidenkin teiden osalta yksiselitteisesti turvallisinta ratkaisua ei löytynyt. Tällaisissa tapauksissa kevyen liikenteen väylällä voi olla paljon muita kulkijoita, väylä on mutkainen tai sillä on paljon alikulkuja. Toisaalta myös ajoradalla voi olla paljon liikennettä, kapea piennar tai ajonopeudet korkeita. Tällaisia epäselviä osuuksia oli muun muassa Uudenmaantiellä, Vahdontiellä ja Nesteentiellä. Näiden osalta muutoksia ei tehty ja mopoilu kevyen liikenteen väylällä on edelleen sallittua.

Kevään aikana myös mopojen siirtymäkohdat pyörätieltä ajoradalle tullaan merkitsemään liikennemerkin ja lisäkilven yhdistelmällä. Liikennemerkin tavoitteena on ennakolta kertoa mopoilijalle siirtymäkohdasta, jolloin kuljettajalla on mahdollisuus tehdä siirtymä suunnitellusti ja rauhallisesti ilman äkkiliikkeitä. Liikennemerkit laitetaan kohtiin, joissa pyörätie jatkuu, mutta mopoille sallittu pyörätie päättyy.

Varsinais-Suomen ELY-keskus on kartoittanut yhdessä Turun seudun kuntien kanssa kaikki alueen pyörätiet. Mopoille sallittuja pyöräteitä vähennetään turvallisuuden lisäämiseksi ja onnettomuuksien vähentämiseksi. Jatkossa mopoilu on pyöräteillä sallittua taajaman ulkopuolella valta- ja kantateiden varsilla. Yleensä mopoilu sallitaan pyörätiellä myös, jos tien nopeusrajoitus on 80 kilometriä tunnissa. Joillakin vilkkailla tai mutkaisilla ja kapeilla teillä mopoilu sallitaan pyörätiellä.

Mopojen ja autojen väliset nopeuserot ovat 60–80 kilometriä tunnissa ja nopeusrajoitusalueilla 15–35 kilometriä tunnissa. Suuri nopeusero koettiin riskitekijäksi, minkä vuoksi tällaisilla teillä muutoksia tehtiin harkiten.

Mopoilijoiden määrä kasvoi huomattavasti viime vuosikymmenellä. Samalla mopo-onnettomuudet lisääntyivät moninkertaisesti. Viime vuosina muutamissa kunnissa on vähennetty mopoille sallittuja pyöräteitä ja onnettomuudet ovat vähentyneet.

Mopojen sallittu nopeus on 45 kilometriä tunnissa, mikä on huomattavasti enemmän kuin jalankulkijoilla ja pyöräilijöillä. Nopeusero aiheuttaa kevyen liikenteen väylillä turvattomuutta ja lisää onnettomuuksien vakavuutta. Autoilijat eivät risteyksissä osaa varautua pyöräteiltä kovaa vauhtia tuleviin mopoilijoihin.

Mopoilijoiden turvallisuus paranee, koska pyörätiellä mopoilijoiden on vaikea ennakoida kävelijöiden ja pyöräilijöiden liikkeitä. Ajoradalla mopot näkyvät paremmin autoilijoille ja autoilijat joutuvat huomioimaan mopot tasaveroisina osapuolina liikenteessä. Näistä syistä moni mopoilija ajaa jo nyt ajoradalla, vaikka kulku pyörätiellä olisi sallittua. Mopot saavat aina ajaa myös ajoradalla ellei sitä ole erikseen kielletty.

Liikennevirastolta ilmestyi viime vuonna ohje "Mopon paikka liikenneympäristössä", jossa esitellään uudet ohjeet mopon paikalle liikenteessä. Ohjeen mukaan mopoilu olisi pyöräteillä sallittua pääsääntöisesti vain taajaman ulkopuolella valta- ja kantateiden varsilla ja sellaisten maanteiden varsilla, joissa nopeusrajoitus on yli 80 kilometriä tunnissa.

ELY-keskus on koonnut kartalle tiedot Turun seutukunnan mopoille sallituista kevyen liikenteen väylistä. Kartta on ELY-keskuksen nettisivuilta.

Käyttäjät voivat antaa netissä palautetta moporeiteistä ja tehdyistä muutoksista sekä koetuista vaaratilanteista. Kysely on avoinna 31. toukokuuta asti saakka.

Täyttä asiaa: En tunne riittävää luottamusta nykytakseja kohtaan

Mielestäni nykyinen promilleraja vesiliikenteessä pitää säilyttää eli yksi promille on ok.

Pk-yrityksillä positiivisimmat näkymät sitten Venäjän hyökkäyssodan alun

Pienten ja keskisuurten yritysten suhdanneodotukset ovat nousseet hieman viime keväästä, osoittaa tuore Pk-yritysbarometri.

Pienten ja keskisuurten yritysten suhdanneodotukset ovat nousseet hieman viime keväästä, osoittaa tuore Pk-yritysbarometri. Yritysten odotukset ovat myös paremmat kuin vuosi sitten. Tähän ovat vaikuttaneet matalana pysynyt inflaatio ja korkojen lasku. Erityisesti rakennusalan yritysten hankala tilanne on barometrin mukaan vähitellen helpottamassa.

Turussa Suomen pienimmät asukaskohtaiset päästöt – liikenteen ja kulutuksen päästöissä eniten tehtävää

Turun alueen kokonaispäästöjä onnistuttiin viime vuonna vähentämään 69 prosenttia vuoden 1990 tasosta, kertoo Turun kaupungin uusin ilmastoraportti. Turun kaupunginhallitus käsittelee ilmastoraporttia kokouksessaan 15. syyskuuta ja valtuusto 22. syyskuuta.

A cappella -yhtyeet Flok ja ruotsalainen AORA konsertoivat Kårenilla

Kaksi palkittua pohjoismaista yhtyettä Flok (FIN) ja AORA (SWE) nousevat lavalle yhteiskonserteissaan Flok & AORA: New nordic voices Kårenilla 14. syyskuuta kello 18. Konsertissa kuullaan sekä yhtyeiden omia kappaleita, että konserttia varten sovitettuja yhteiskappaleita.

Paraisilla palaa metsää

Paraisilla palaa metsää Gästerbölen Finnvikenissä. Sammutustyöt ja palon rajaaminen on aloitettu.

Uusi tanssifestivaali Flama Salsa Festival tuo syyskuiseen Naantaliin Karibian rytmit

Uusi salsa- ja bachatatanssiin keskittyvä tanssifestivaali Flama Salsa Festival järjestetään ensimmäistä kertaa 19.–21. syyskuuta Naantalin kylpylässä. Kolmipäiväinen festivaali kokoaa yhteen tanssin harrastajat, huippuopettajat ja kansainväliset esiintyjät.

Polarisaatio ei hellitä – puolueet herättävät yhä vahvempia tunteita

Uusi tutkimus osoittaa, että äänestäjät suhtautuvat poliittisiin vastustajiinsa yhä kielteisemmin. Samalla tunneyhteys omaan poliittiseen ryhmään on vahvistunut.

Pitkävaikutteiset buprenorfiinipistokset yleistyvät korvaushoidossa

Opioidikorvaushoito on opioidiriippuvuuden hoitoa, johon kuuluu lääkehoito ja psykososiaalinen hoito. Se vähentää opioidiriippuvuutta sairastavien myrkytyskuolemia ja parantaa heidän terveyttään.

Vuoden suurin kirjailijakiertue saapuu Turkuun

Kirjailija Anna Soudakova jatkaa Turussa Suomen suurinta julkisin varoin toteutettua kirjailijakiertuetta. Soudakovaa pääsee kuulemaan Varissuon kirjastossa 23. syyskuuta kello 18 osana 100 kirjastoa – tuhansia kohtaamisia -kiertuetta.

Suomalaiset käyttävät omasta mielestään ajovaloja oikein

Osassa autoista takavalot eivät pala, jos valot ovat päiväajovaloasennossa.

Syksyn edetessä lisääntyvä pimeys vaatii kunnolliset ajovalot. Sumussa tai rankkasateella toista autoa voi olla hankala nähdä päivälläkin. 92 prosenttia suomalaisista sanoo osaavansa käyttää valoja oikein. Liikenneturvan saaman palautteen perusteella valojen käytössä on opeteltavaa.

Hyvinvointiopastaja helpottaa hyvinvointia edistävän toiminnan löytämistä

Varsinais-Suomen hyvinvointialue (Varha) on avannut alueen asukkaille Hyvinvointiopastajan , joka tekee hyvinvointia edistävän toiminnan löytämisestä helppoa. Se on verkkosivusto, joka kokoaa yhteen hyvinvointialueen, kuntien, järjestöjen, yhdistysten ja seurakuntien laajaa hyvinvointitarjontaa. Hyvinvointiopastajan avulla kuka tahansa voi etsiä itselleen sopivaa tekemistä, yhdessäoloa, neuvontaa tai tukea läheltä.

Lähiruokakartta voitti Varsinais-Suomen lähiruokapalkinnon

Salon lähiruokakartan voittaman palkinnon otti vastaan pitkän linjan ruokaketjun kehittäjä Henna Kyyrä. Palkintoa ojentaa Johanna Mattila Varsinais-Suomen ELY-keskuksesta.

Salon lähiruokakartta on voittanut Voimaa Varsinais-Suomen maaseudulta -lähiruokakilpailun. Palkinto jaettiin Lähiruokapäivän valtakunnallisissa avajaisissa Laitilan KasiTorilla lauantaina 6. syyskuuta.

Lasten hankinnan lykkääminen pienentää lasten lukumäärää ja lisää eriarvoisuutta

Raskauden lykkääminen vähentää lasten kokonaismäärää ja lisää äidin terveydentilaan liittyvien riskitekijöiden aiheuttamaa eriarvoisuutta. Yli 35-vuotiaiden synnyttäjien osuus on kasvanut Suomessa 27,7 prosenttiin kaikista synnytyksistä vuonna 2024. Suuntauksella on merkittäviä yhteiskunnallisia ja yksilöllisiä vaikutuksia.

Varsinais-Suomessa parannetaan linja-autopysäkkien yleisilmettä

ELY-keskus aloittaa linja-autopysäkkien parannus- ja muutostyöt Varsinais-Suomen alueella. Noin 20 pysäkkikatosta korvataan uusilla katoksilla, lisäksi huonokuntoisia katoksia poistetaan vähän käytetyiltä pysäkeiltä. Osa poistettavista katoksista on rikkoutunut ja osa katoksista ei kestä enää esimerkiksi myrskytuulia. Kokonaisuutena linja-autopysäkkien yleisilme kohenee, vaikka kaikissa kohteissa ei olekaan rahoitusta asentaa uutta katosta poistetun tilalle.

Varhalle asukasraati vaikuttamaan palveluiden kehittämiseen

Varsinais-Suomen hyvinvointialue (Varha) kokoaa noin 30 henkilön asukasraadin parantamaan varsinaissuomalaisten äänen kuuluvuutta toimintansa kehittämisessä.

Turku järjestää yleisötilaisuuden sataman alueen kehittämisestä

Turun sataman alueen kaduilla on alkanut laaja uudistustyö, joka valmistuu vuonna 2028. Muutokset ulottuvat aina Pansiontielle saakka. Tavoitteena on rauhoittaa ja avata Turun linnan ympäristöä kaupunkilaisten käyttöön sekä selkeyttää satamaliikennettä.

Pk-yritysten näkymät vaisut Varsinais-Suomessa

Pk-yritysbarometrin syksyn tulokset osoittavat, että Varsinais-Suomen pk-yritysten suhdanneodotukset ovat varovaisempia kuin muualla Suomessa. Suhdannenäkymät, investointihalukkuus ja kannattavuusodotukset ovat alueella muuta maata heikompia.

Pop up -lajitteluasema palvelee Turun päivänä Tuomiokirkontorilla

Turun päivänä 21. syyskuuta 2025 Lounais-Suomen Jätehuollon (LSJH) Pop up -lajitteluasema ottaa vastaan maksutta tiettyjä kotitalouksien jätteitä Tuomiokirkontorilla.

Turun päivänä 21. syyskuuta Lounais-Suomen Jätehuollon (LSJH) Pop up -lajitteluasema ottaa vastaan maksutta tiettyjä kotitalouksien jätteitä Tuomiokirkontorilla. Vanhalla Suurtorilla voi keskustella kaikesta jätehuoltoon ja lajitteluun liittyvästä LSJH:n ympäristökouluttajien kanssa.

Urheilu

Puukkokatsomo: Huipennus edessä

Axel Kouame.

Kotimaisen jalkapalloliigan huipennus, kuuden joukkueen mestaruussarja, käynnistyy lauantaina 13. syyskuuta. Interin osalta mestaruussarja alkaa Gnistanin vieraana. Ensimmäinen mestaruussarjan kotiottelu on edessä 23. syyskuuta, jolloin HJK vierailee Kupittaan nurmella.

Iiro Järvinen jatkaa Interissä myös ensi kaudella

Iiro Järvinen.

FC Inter on käyttänyt keskikenttäpelaaja Iiro Järvisen sopimuksessa olleen option. Järvinen jatkaa Turussa myös kaudella.

Turkulaiset salibandyjoukkueet uuden edessä

TPS:n ja FBC Loiston keskinäisestä taistosta on lupa odottaa entistä tasaisempaa. Kauden ensimmäistä derbyä joudutaan odottamaan lokakuun alkuun.

TPS ja Loisto lähtevät F-liigan kauteen muuttuneessa tilanteessa

TPS:n Mika Suoraniemi luottaa kauden kynnyksellä ympärillään oleviin

Mika Suoraniemi on toiminut TPS:ssä muun muassa pelaajana, juniorivalmentajana, pelaajatarkkailijana ja nyt urheilutoimenjohtajana.

Liiga-kausi käynnistyy huomenna 9. syyskuuta, kun kiekko putoaa Hämeenlinnassa jäähän HPK–TPS-ottelun alkamisen merkiksi. Myös pitkän päivätyön TPS:ssä eri rooleissa tehneelle Mika Suoraniemelle uusi kausi on uuden alku. Alkava kausi on Suoraniemen ensimmäinen TPS:n urheilutoimenjohtajana.

Otteluanalyysi: Onni Helén ja Elmer Vauhkonen sulattivat EIF:n puolustuksen

Onni Helén iski kaksi maalia.

TPS pudotti EIF:n kyydistä toisen puoliajan alussa ja eteni 4–0-voittoon jalkapalloilun Ykkösliigan ottelussa Kupittaalla. TPS vankisti asemaansa sarjan kärjessä. FC Lahti, joka on pelannut ottelun vähemmän, vaanii kuitenkin kolmen pisteen päässä.

Jussi Niska jatkaa Interin väreissä

Jussi Niska.

FC Inter on käyttänyt Jussi Niskan viime kaudella solmitussa jatkosopimuksessa olleen optiovuoden, jonka myötä Niska nähdään turkulaisten riveissä myös kaudella 2026.