Puolalanpuistosta löytyy kaksi ja puoli metriä korkea patsas, jossa neljä varsin massiivista graniittista ihmishahmoa halaa ringissä toisiaan. Kyseessä on tietysti vuonna 1968 valmistunut Turun ja silloisen Leningradin kaupungin keskinäinen ystävyyden patsas.

Turun kaupunki pystytti veistoksen viisitoista vuotta kestäneen ystävyyskaupunkitoiminnan kunniaksi. Turku ja Leningrad solmivat virallisen ja lämminhenkisen suhteensa vuonna 1953. Turulle oli äärimmäisen tärkeä asia napata kumppanikseen juuri Leningrad, eikä esimerkiksi jotain vähäpätöisempää Kiovaa tai Gorkia. Olivathan nämä hienon historian omaavat kaupungit myös maiden entisiä pääkaupunkeja.

Nykyisen Ukrainan pääkaupunki Kiova jätettiinkin sopivasti juuri Tampereen ystävyyskaupungiksi. Turku ja Leningrad olivat uraauurtavia kumppanuksia myös siinä, että kaupungit valjastivat myös keskinäisen ystävyyspäivän sekä ystävyysviikon. Kaikkien aikojen ensimmäistä ystävyysviikkoa juhlistettiin Leningradissa 6–12. kesäkuuta 1983.

Ystävyyden patsas on siis kivinen symboli näiden kaupunkien tiiviistä yhteydenpidosta. Kun patsasta silmäilee, erottuu halaajien sukupuoli selvästi. Ystävyyttä vaaliva porukka koostuu kolmesta miehestä sekä huiviin pukeutuneesta venäläisestä maatuskasta. Patsas piti sijoittaa alun perin Turun suomenkielisen työväenopiston edustalle, mutta esteeksi tulivat ihan käytännön syyt.

Kuvanveistäjä Antti Louhiston suunnittelemasta teoksesta tuli yksinkertaisesti liian suuri ja sille piti etsiä uusi sijoituspaikka. Puolalanpuistosta löytyi tarpeeksi väljyyttä ja siellä se ollut kaiken kansan ihasteltavana nyt jo 45 vuotta.

Louhiston toiveena oli, että teoksen jalusta tehtäisiin kuuluisasta Virolahden graniitista, mutta tämä ei kuitenkaan toteutunut. Toiveille oli lähtökohtaisesti varsin selkeät perustelut kuitenkin. Ensinnäkin taitelija itse oli kotoisin Virolahden kunnasta ja löytyi kivivalinnalle myös historiallisia viittauksia. Virolahtelaiset olivat nimittäin kaupanneet graniittiaan jo tsaarinajan Pietarin kaupungin rakennusaineeksi.

Kaiken lisäksi karkearakenteinen ja punaruskea kivilaatu sopi kuin nakutettu koko veistoksen taiteelliseen vaikutelmaan. Turun kaupunki oli kuitenkin tylynä Louhiston kivivalintoja kohtaan ja tilalle valittiin edullisempaa ja myös paikallisempaa Vehmaan punaista graniittia.