Keskustan terveysasemalle halutaan röntgen kilpailutuksella
Keskustan terveysasemalle Käsityöläiskadulle halutaan röntgen ja muut kuvantamispalvelut kilpailutuksen avulla. Tyks–Sapa-liikelaitos on lopettamassa kuvantamispalvelut Käsityöläiskadulta, mutta niitä katsotaan tarvittavan terveysasemalla jatkossakin. Kuvantamispalvelut halutaan kilpailuttaa välittömästi niin, että toiminta alkaisi viimeistään ensi vuoden alusta.
Sosiaali- ja terveyslautakunta käsittelee asiaa ensi torstaina.
Liikelaitos ilmoitti tammikuussa, että Käsityöläiskadun röntgen suljetaan juhannuksen jälkeen ja henkilökunta siirretään T-sairaalaan. Uusia neuvotteluja käytiin maaliskuussa. Niiden tulos oli, että Tyksin liikelaitos lopettaa Käsityöläiskadulla vuoden loppuun mennessä.
Käsityöläiskadulla on keskustan terveysasema, jota on 2000-luvun ajan kehitetty täyden palvelun terveysasemaksi, josta voisi saada samalla käynnillä sekä kuvantamistutkimukset että laboratoriotutkimukset. Käsityöläiskadun on valinnut terveysasemakseen yli 62 000 turkulaista. Asemalla on 28 lääkäriä. Keskustan terveysasemalla on lääkärikäyntejä noin 44 500 vuodessa. Viime vuonna Käsityöläiskadun röntgenissä tehtiin 9 500 tutkimusta, joista lähes puolet oli kiireellisiä päivystystutkimuksia. Yksikköä ovat käyttäneet kaikki keskustan terveysasemat, työterveyshuolto ja vanhuspalvelut.
Hyvinvointitoimiala arvioi, ettei kiireellisessä tarpeessa olevaa yli 4 000 potilasta voida helposti ohjata muualle. Esimerkiksi nilkan murtumaepäilyssä röntgenkuvan tai keuhkokuumepotilaan keuhkokuvan ottaminen T-sairaalan röntgentiloissa voisi vaarantaa potilasturvallisuuden tai olisi akuutisti sairaalle potilaalle kohtuuton rasite. Keskustan terveysaseman palvelukonsepti romuttuisi. Järjestelyt aiheuttaisivat lisäkustannuksia, muun muassa kuljetuskustannuksia.
Röntgen palvelee myös keskustan terveysasemasta määräaikaisesti irrotettua Pansion terveysasemaa, jonka toiminta on ulkoistettu. Käsityöläiskadun röntgeniä käyttävät myös Runosmäen terveysasema ja Mullintien lähipalvelupiste sekä keskustan alueen tai sen läheisyydessä olevat vanhuspalveluiden yksiköt ja ulkomaalaistoimisto.
Hyvinvointitoimiala arvioi, että kuvantamispalvelut olisi tarkoituksenmukaista tuottaa jatkossakin Käsityöläiskadulla, sillä terveysaseman toiseen kerrokseen on vuonna 2008 remontoitu röntgentoimintaan sopivat tilat, joita ei voi järkevästi käyttää muuhun tarkoitukseen. Samalla päivitettiin vuokrasopimus, jossa huomioitiin muutostyömaksu. Sosiaali- ja terveystoimi on sitoutunut vuokrasopimukseen 20 vuodeksi. Tilat on vuokrattu Tyksin kuvantamiskeskukselle, joka maksaa vuokraa vuoden loppuun asti.
Käsityöläiskadun ohella kuvantamispiste on vain kaupunginsairaalassa. Muut yksiköt ovat Tyksin alueella ja T-sairaalassa, Turunmaan sairaalassa ja Raision sairaalassa.
Jos kiireellistä tai päivystyksellistä hoitoa tarvitsevat potilaat joudutaan jatkossa lähettämään Käsityöläiskadulta sairaanhoitopiirin liikelaitoksen päivystykseen kuvantamista varten, lisääntyisivät perusterveydenhuollon kustannukset merkittävästi. Nopea käynti lääkärillä maksaa 154 euroa, johon on lisättävä röntgenkuvan hinta, keskimäärin 40 euroa kuvalta.
















