Olivia A. Rantala puhuu englantia nopeasti, mutta ystävällisesti. Hän hymyilee usein ja sanat kertovat, että ajatus juoksee vilkkaasti. Välillä kuuntelijalla on vaikeuksia pysyä perässä.

Eestiläinen 24-vuotias nuori nainen muutti Turkuun muutama vuosi sitten rakastuttuaan suomalaiseen mieheen. Nyt hän on naimisissa, opiskelee yliopistolla yhteiskuntatieteitä, sekä työväenopistossa ruotsia ja suomea. Lisäksi hän kirjoittaa toista kirjaansa. Esikoisteoksensa – venäjänkielisen nuortenromaanin – hän julkaisi jo 18-vuotiaana Eestissä.

– Nyt editoin ensimmäisestä kirjasta toista versiota ja se olisi tarkoitus julkaista Venäjällä, kertoo Rantala, joka haaveilee jokin päivä pääsevänsä kirjojen bestseller-listalle.

– Minulle ei ole valinta olla kirjailija, olen syntynyt kirjailijaksi.

Kun hän löytää kysymyksiä, jotka ovat vastaamisen arvoisia, hän kirjoittaa niistä. Ensimmäinen kirja on teiniromaani, jossa on mystinen ulottuvuus. Kirja käsittelee koulukiusausta, indigo-lapsia, sitä onko parempi tietää oma tulevaisuutensa vai ei, sekä nuoren tytön ensimmäisiä seksikokemuksia.

– Jotkut pitivät niitä väkivaltaisina ja shokeeraavina, mutta en ollut samaa mieltä, Rantala paljastaa ja sanoo pitävänsä ensimmäistä kirjaa edelleen onnistuneena teoksena.

Toinen kirja sijoittuu Tallinnan yliopistomaailmaan, jossa nuori naisopiskelija ja luennoitsija – joka sattuu kuulumaan Eestin hallitukseen – rakastuvat toisiinsa. Kaikki ei mene kuitenkaan niin kuin pitää.

– Kirjassa pohditaan, mitä rakkaus on ja miksi rakastumme juuri tiettyihin ihmisiin. Pariskunta joutuu miettimään, seuratako sydäntä vai yhteiskunnan sääntöjä, Rantala kertoo.

Rantalan vanhemmat ovat kotoisin Armeniasta, mutta hän itse syntyi Tallinnassa ja kävi englanninkielistä koulua. Ensimmäiset kaunokirjalliset tuotokset syntyivät kuusivuotiaana.

– Olin sairaana ja katselin ikkunasta lumisia puita. Sanoin, että se näytti puiden häiltä. Siitä syntyi ensimmäinen runoni.

Vanhempien etninen tausta, kirjoittaminen ja maailmankansalaisuus saa hänet joskus tuntemaan olonsa eristyneeksi. Yksi Rantalan omista lempikirjailijoista on Sofi Oksanen.

– Olen eristyksissä, mutta silti kaikkeen yhteydessä. Se tuntuu ristiriitaiselta. Oksasen äiti oli virolainen ja voin kuvitella, että hänestä tuntuu samalta kuin minusta, hän miettii.

Joskus Rantalaa huolettaa, miten ihmiset reagoivat hänen kirjoituksiinsa.

– Kun kirjoitan, avaan mieleni täysin. Silti se, mitä haluan sanoa, tuntuu niin tärkeältä, että riski kannattaa ottaa. Luotan prosessiin. Kun laitan siihen sydämeni ja sieluni, kirjastakin tulee parempi.

Viisi kyssäriä

Mikä helmikuussa on parasta?

– Helmikuussa on kaksi hienoa asiaa. Ensinnäkin ystävänpäivä, jolloin voimme näyttää ylimääräisen annoksen rakkautta lähimmäisillemme ja ystävillemme. Toiseksi se, että se on viimeinen talvikuukausi ja kevät on jo tulossa.

Mielipuuhaasi?

– Vietän mielelläni aikaa perheeni ja ystävieni kanssa, luen, kirjoitan, ratsastan ja kävelen Aurajoen rannoilla.

Kuka tuntee sinut parhaiten?

– Mieheni.

Mikä saa sinut hymyilemään?

– Ihmiset, jotka hymyilevät, hyvä musiikki, kaunis sää, hyvät uutiset, mikä tahansa ja kuka tahansa positiivinen.

Millainen kirja on hyvä kirja?

– Hyvä kirja on hieno tarina hienosti kerrottuna. Minulle hyvä kirja on aina käytännöllinen, sen pitäisi inspiroida ihmistä tulemaan paremmaksi ihmiseksi ja elämään parempaa elämää.