Lappitaiteilija Reidar Särestöniemen näyttely Harvoin lempeä tuuli puhaltaa arktisille jängille avattiin Turun taidemuseossa viime viikon perjantaina. Vuosina 1925–81 elänyt Särestöniemi on yksi Suomen tunnetuimmista taiteilijoista.

Särestöniemi syntyi vuonna 1925 maanviljelijäperheen nuorimpana lapsena. Hän oli omalaatuinen lapsi, joka eleli omassa mielikuvitusmaailmassaan. Vanhemmat eivät pitäneet sitä mitenkään outona, sillä he olivat taikauskoisia vanhan kansan ihmisiä. He huomasivat Reidarin taiteellisen lahjakkuuden jo varhain ja tukivat tätä parhaan kykynsä mukaan.

Särestöniemi päätyikin opiskelemaan kuvataidetta Helsinkiin ja myöhemmin Leningradiin. Neuvostoliitossa oli tarkoin määritelty, millaista taiteen tuli olla, mutta Särestöniemeen ei sosialistinen tyyli vedonnut. Palattuaan takaisin Suomeen hän piti ensimmäisen yksityisnäyttelynsä Helsingissä vuonna 1959. Taiteilijan persoonallinen tyyli nosti hänet heti julkisuuteen.

Porvaristopiireissä hänen töitään arvostettiin 60- ja 70-luvuilla. Silti herkkä ja iloinen luonnonystävä viihtyi parhaiten kotonaan Ounasjoen varrella, jonne ei hänen elinaikanaan mennyt edes tietä. Kotiseudultaan Särestöniemi ammensi teostensa aiheet. Tunnetuimmissa töissään hän kuvasikin Lapin luontoa: sen valoa, suopursuja, ilveksiä, riekkoja, poroja ja taivaanjaaroja.

Täyteläisistä ja runsaista väreistä sekä sattumanvaraisesta tekniikasta tuli taiteilijan tavaramerkki. Särestöniemi rakasti värejä, eikä pelännyt käyttää niitä, mikä ei ollut tyypillistä 60-luvun taiteessa. Sen sijaan taiteilijan tyyli viittasi ennemminkin 1800- ja 1900-luvun taitteen modernismiin tai esihistoriallisiin maalauksiin.

Särestöniemi leikitteli väreillä, teki niiden kanssa kokeiluja ja muodosti erikoisia pintoja raapimalla maalia palettiveitsellä ja jättämällä lohkeilleet, mosaiikkimaiset ja rosoiset väripinnat näkyviin. Myös hänen tukkansa ja partansa väri vaihteli maalausten värien mukaan. Monessa näyttelyn teoksessa näkyy Lapin aurinko tai veneen asennossa taivaankantta purjehtiva kuu. Sattumanvaraisen, leikittelevän ja suurieleisen tyylin seasta erottuu silmiin tarttuvia yksityiskohtia: miehen katseen ilme, valas keskellä lappilaista kylää ja Ounasjoen elävä aallonharja.

Vaikutusvaltainen taiteilija ei pelännyt nostaa itseään esille. Hän signeerasi työnsä mahtipontisen isoin kirjaimin, eikä kaihtanut julkisuutta. Hän käytti mainettaan hyväksi puhuessaan luonnonsuojelun puolesta. Luonnonsuojelun hän nosti myös yhdeksi maalaustensa aiheeksi. Kun monissa kuvissa tanssivat Lapin kirkkaat ja tunnelmalliset värit, niin jotkut ovat saaneet synkän ilmeen ja melankoliselta kalskahtavan nimen kuten Kalmisto jäämeren rannalla.

Huolimatta syvästä rakkaudestaan Lappia kohtaan matkusti paljon ja haki vaikutteita ulkomailta. Esimerkiksi Ernest Hemingway teki häneen lähtemättömän vaikutuksen kirjallaan Vanhus ja meri.

Sarvipäisten omakuvien lisäksi myös Särestöniemen luontoa kuvaavat teokset olivat tutkimusmatkoja häneen itseensä: rakkaita eläimiä olivat ilves sekä riekko, joihin hän samaistui. Taiteilija maalasi hellyydenkipeytensä halailevia karhuja esittävään työhön. Vasta, kun homoseksuaalisuus poistettiin rikosluokituksesta vuonna 1971, uskalsi Särestöniemi korvata karhut reteillä miehillä.

Taidemuseon näyttelyn teokset on jaettu kahdeksaan huoneeseen. Ne keskittyvät omakuviin, puupiirroksiin, Lapin luontoon, luonnonsuojeluun, taivaanjaaroihin, talven tuloon, Lapin eläimiin sekä rakkauteen. Näyttely on avoinna Turun taidemuseossa 28. huhtikuuta asti.