Hallitus esittää henkilöstölle oikeutta hallintoedustukseen vähintään sadan työntekijän yrityksissä
Hallitus antoi 15. lokakuuta eduskunnalle esityksen lakimuutoksista, jotka laajentaisivat henkilöstön hallintoedustuksen soveltamista. Uudistuksen tavoitteena on parantaa henkilöstön mahdollisuuksia osallistua työnantajan päätöksentekoon ja henkilöstön asemaa koskevien asioiden käsittelyyn.
Hallintoedustuksella tarkoitetaan henkilöstön edustusta yrityksen hallinnossa. Henkilöstöllä on nykylainsäädännön mukaan oikeus osallistua liiketoimintaa, taloutta ja henkilöstön asemaa koskevien tärkeiden kysymysten käsittelyyn, kun yrityksessä on vähintään 150 työntekijää. Hallitus esittää, että jatkossa henkilöstöllä olisi oikeus hallintoedustukseen vähintään sadan työntekijää työllistävissä yrityksissä.
– Haluamme vahvistaa työntekijöiden äänen kuulumista työpaikoilla. Uudistuksella tuomme hallintoedustuksen sääntelyn piiriin jopa 100 000 suomalaista palkansaajaa, työministeri Matias Marttinen (kok.) sanoo tiedotteessa.
Henkilöstön hallintoedustus ei olisi jatkossakaan pakollista. Se olisi toteutettava, jos henkilöstön enemmistö edustajan välityksellä tai muutoin sitä vaatii.
Muutokset, joilla laajennetaan henkilöstön hallintoedustuksen soveltamisalaa, koskisivat yritysten lisäksi muun muassa osuuskuntia ja taloudellisia yhdistyksiä.
Hallitus esittää, että jatkossa hallintoedustus tulisi lähtökohtaisesti toteuttaa yrityksen hallituksessa tai johtoryhmissä tai niitä vastaavissa toimielimissä. Työnantaja ja henkilöstö voisivat kuitenkin henkilöstön esityksestä sopia toisin hallintoedustuksen toteutustavasta. Hallintoedustus voitaisiin jatkossakin sopia toteutettavaksi myös konsernikohtaisena.
Toteutustapaan liittyvien lakimuutosten tavoitteena on vahvistaa henkilöstön hallintoedustuksen toteuttamista niin, että laissa sille asetetut tavoitteet toteutuvat.
Pääministeri Petteri Orpon (kok.) hallitus linjasi puoliväliriihessä keväällä 2025 muutoksista hallintoedustukseen. Hallitus oli arvioinut muutostarpeita muun muassa varatuomari Jukka Ahtelan selvityksen pohjalta. Lakimuutoksia valmisteli kolmikantainen työryhmä, joka ei ollut työssään yksimielinen.
Työ- ja elinkeinoministeriö järjesti lakimuutoksista 28.1.−12.3.6 lausuntokierroksen ja täsmensi esitystä lausuntopalautteen perusteella. Hallitus antoi esityksen eduskunnalle 15. lokakuuta. Hallitus esittää, että muutokset tulevat voimaan 1.1.2027.
Aamuset-kaupunkimedia (AKM)















