Yksi tunnetuimpia kysymyksiä on, että mitä ottaisit mukaan autiolle saarelle? Viime aikoina kysymys on ollut minulle useamman kerran ajankohtainen, kun on tullut retkeiltyä kansallispuistojen rannoilla. Vähän aikaa sitten vietin viikonlopun myös asutetussa luonnonkauniissa ja maalaisidylliä kumpuavassa saaressa, jossa ei ollut kauppoja, ravintolaa eikä mitään.

Pakkaamisen taito ei ole aina vahvuuksiani, ja kun miettii vaihtelevia säitä, niin kerrospukeutuminen on paikallaan. Ainakin päätin, että muonavaroista karsin mahdollisimman pitkälle kaiken ultraprosessoidun, sillä näissä paikoissa ei voi hakea heräteostoksina herkkuja ja eineksiä.

Kun alkaa pohtia, mitä sinne autiolle saarelle ottaisi mukaan, niin kysymys herättää miettimään yleisesti omia tarpeita ja elämän merkityksellisyyttä. Kuinka paljon loppupeleissä kaikkea tarvitsee? Kunhan ei tule jano, kylmä ja nälkä.

Impulssien perässä ei voi siis juosta, kun niitä ei ole tarjolla. Tavallinen kamera kädessä oli kiva keskittyä kuvaamaan lintuja ja hyönteisiä. Sain annoksen seesteisyyttä sekä rauhaa ja kauniita maisemia.

Kesän aikana on tullut vietettyä useampia öitä ilman sähköä, ja vara-akulla saa riittävästi energiaa puhelimeen. Pieni tylsistyminen ilman älypuhelimen virikkeitä on aina paikoillaan, ja huomaa, että luovia ideoita ja kiinnostusta uuden oppimiseen kumpuaa aivan uudella tavalla.

Palatessa saarelta takaisin kotiin kaupungin läpi, mietin millaista kulutusjuhlaa kaupungit ovat täynnä. Uutiset Suomen talouskasvusta tuntuivat piristäviltä, ja ne luovat toivoa. Toivottavasti kasvu jakaantuu tasaisesti tulevaisuudessa ihmisten arkeen työllisyyden kasvun myötä, eikä keskity esimerkiksi suurille yhtiöille, jotka eivät enää tarvitse ihmistä.

Ajatukset ovat samalla ristiriitaisia, että vaikka kasvun kannalta kulutusta tarvitaan, niin samalla sen pitäisi olla myös eettisempää ja kestävän kehityksen arvot täyttävää. On totta, että maaseudulla auto on välttämätön – ellei halua erakoitua täysin, mutta asuessa kaukana kaikesta pystyy luopumaan helpommin muista turhuuksista ja krääsästä.

Marianne Rovio