Kesä on mitä oivallisinta aikaa tavaroiden karsimiseen. Valo paljastaa nurkat ja kaapit aivan uudella tavalla, ja lomapäivät pakottavat pysähtymään kodin tavaramäärän keskelle. Kun arjen kiire hieman hellittää, on helpompi alkaa pohtimaan, mitä oikeasti tarvitsee ja mitkä tavarat vievät vain tilaa – niin hyllyiltä kuin mielestäkin.

Tavaroiden karsiminen kuulostaa teoriassa yksinkertaiselta. Otetaan tavara käteen ja kysytään: tarvitsenko tätä? Käytännössä prosessi ei suinkaan ole näin yksinkertainen. Se muistuttaa enemmänkin oikeudenkäyntiä, jossa jokaisella tavaralla on oma puolustusasianajajansa.

”Mutta entä jos tarvitset minua vielä?” kuiskaa täyteen sullotun johtolaatikon kaapeli, jonka käyttötarkoituksesta et ole edes varma. “Mutta minä olen vielä ihan käyttökelpoinen!” väittää paita, jota ei ole käytetty sitten vuoden 2019.

Ihminen on käynyt kuussa, rakentanut pilvenpiirtäjiä ja kehittänyt tekoälyn. Silti yksi tehtävä tuntuu ylivoimaiselta: voiko leivänpaahtimen käyttöohjeen heittää pois, vaikka itse leivänpaahdin katosi taloudesta jo vuosia sitten?

Minimalismi on asumisen trendi, jota sosiaalinen media tarjoilee ainakin minulle jatkuvalla syötöllä. Eikä siinä mitään, haaveilen itsekin siitä, että etsimäni tavara löytyisi ilman tunteja kestävää etsintäoperaatiota. Voisin mainiosti elää ilman sitä pientä epätoivoa, joka iskee aina sillä hetkellä, kun en edes tiedä, mistä tietyn tavaran etsintä kannattaisi aloittaa. Usein tavara ilmestyy esiin vasta, kun aikaa on kulunut tarpeeksi ja etsintä on ehditty lopettaa. Ajatus kodista, jossa jokaisella tavaralla on oma paikkansa ja se myös pysyy siellä, kuulostaa varsin houkuttelevalta.

Yhtä vakuuttava perustelu tavaroiden säilyttämiselle on suomalaisen varautumisen perinne: “kyllä tälle vielä käyttöä tulee”. Nimittäin sillä kummallisella tavalla juuri se asia, jonka uskaltaa viimein heittää pois, muuttuu tarpeelliseksi heti seuraavana päivänä.

Mutta onhan niitä onnistumisiakin. Kerran kymmenessä vuodessa se talteen laitettu varanappi pelastaa tilanteen, kun lempitakki hajoaa. Silloin sitä tuntee itsensä suorastaan neroksi. Siinä hetkessä kaikki ne vuodet, jolloin sitä on säilyttänyt varmuuden vuoksi, tuntuvat täysin perustelluilta.

Olen yrittänyt aloittaa karsimisprojektin pienin askelin. Mutta juuri kun olen viemässä vanhaa ruuvipurkkia kierrätykseen, mieleen hiipii pelottava ajatus: entä jos rakennan ensi viikolla veneen, lintutornin tai pienen ydinvoimalan ja tarvitsen täsmälleen näitä ruuveja?

Elina Oksanen