Keskustelua raitiotiestä on käyty paljon mutta varsin kummallisin väittämin. Raitiotien vastustajat ovat olleet sitä mieltä, ettei savimaalle kannata rakentaa. Eikö muualla ole savea? Kyllä on, varsinkin jokien varsille rakennetuissa kaupungeissa. Ellei maaperä ole savea, se on usein jotain muuta pehmeää sedimenttiä. Ratkaisevaa on ollut sijainti, ei maaperä.

Voiko savelle rakentaa? Tietenkin voi ja on rakennettu. Selvää on, että savimaa tekee raitiotien perustamisesta kalliimpaa. Koko reitti ei ole savimaata.

Ovatko Turun kadut liian kapeita? Carl Ludwig Engelin asemakaava hyväksyttiin vuonna 1832 Turun suuren palon jälkeen. Ideana oli rakentaa palokujia eli lisätä etäisyyksiä kortteleiden välillä, jotta tulipalo ehdittäisiin pysäyttää. Keskusta ei silti ole erityisen väljä mutta jos vertailu käy muun Euroopan keskiaikaisiin keskustoihin, niin ei se erityisen ahdaskaan ole.

Raitiotie tai pikaraitiotie yli 200 eurooppalaisessa kaupungissa. Monessa muussakin kaupungissa on ollut tarjolla savea ja ahtautta.

Yksi keskustelun merkillisyyksistä on se, että muiden kaupunkien todellisuutta ja kokemuksia ei tunnu olevan olemassa lainkaan. Eikö se, mikä muualla on onnistunut, voi onnistua Turussa? Miksei voi?

Kannattajat perustelevat raitiotietä maan arvonnousulla. Summat ovat huimia. Muissa kaupungeissa on nähty arvonnousua mutta kannattaisi varmaan myöntää, että arviot ovat pelkkiä arvioita. Muuttujia on niin paljon, ettei kehityksestä ole takeita. Juuri nyt ei rakenteilla ole paljon muuta kuin julkisia hankkeita.

Vastustajat moittivat raiteiden pysyvyyttä. Muutosmahdollisuutta ei ole. Kannattajat kiittelevät juuri sitä. Kehitetäänkö kaupunkia proaktiivisesti vai reaktiivisesti? Joustavuus on hyvästä, jos halutaan reagoida muutoksiin. Kiinteä reitti sen sijaan ohjaa rakentamaan sen ympärille ja tiivistää kaupunkirakennetta.

Kiistanaiheeksi jää raha. Onko raitiotiehen varaa? Pysytäänkö budjetissa? Yksimielisyyttä näistä tuskin syntyy.

Lasse Virtanen