Nuoren tanssitaiteilijan Sointu Sarasteen tanssiteos tutkii vaimennettua tyttöaggressiota keijun hahmon kautta. Us who glow in the dark on ensi-illassa Nykytaidetila Kutomolla 13. maaliskuuta

Sointu Sarasteen soolotanssiteos Us who glow in the dark on tanssiteos keijuista, pelosta ja tyttöaggressiosta. Näyttämölle nousevat tyttöyden haamut: sisäänjuurtunut pelko, piilotettu aggressio ja söpöydeksi väärinymmärretty hirviömäisyys.

Esitys kuratoitiin Ehkä-tuotannon ohjelmistoon viime vuoden avoimen haun Nuori tekijä -kategoriassa. Ehkä pyrkii avaamaan nuorille taiteentekijöille väylän ammattikenttään tutustumiseen. Teos saa kantaesityksensä Nykytaidetila Kutomolla Turussa, jonka jälkeen esitys nähdään vielä kolmesti 15.–21. maaliskuuta.

Sunnuntain 15. maaliskuuta esityksen jälkeen pääsee kuulemaan tekijöiden ajatuksia syvemmin, kun Ehkä-tuotannon yleisötyöntekijä-kirjoittaja Heidi Horila ja kotidramaturgi Even Minn keskustelevat esityksestä ja haastattelevat työryhmää.

Saraste on Trinity Labanista Lontoosta valmistunut nykytanssin kandidaatti ja Taideyliopiston Teatterikorkeakoulusta Helsingistä viime vuonna valmistunut tanssitaiteen maisteri. Hänen taiteellisessa työssään keskeistä on ruumiin fantasia sekä Söpöys ja hirviöityminen -tanssipraktiikan kehittäminen.

Us who glow in the dark -teoksen pukusuunnittelusta vastaa Meri Craig, valo- ja tilasuunnittelusta Aju Jurvanen ja äänisuunnittelusta Sarah Kivi. Lisäksi mukana ovat olleet mentori Karolina Ginman, tuotannollinen tuki Tommi Kokkonen ja Ehkä-tuotannon kotidramaturgi Even Minn.

Saraste tarkastelee sooloteoksessaan keijun hahmon kautta tyttöaggressiota, sen löytämistä ja sille antautumista käyttäen pohjana omaa praktiikkaansa sekä keijujen ajan saatossa päinvastaiseksi muuttunutta olemusta. Teoksen teemat ovat lähtöisin Sarasteen omista kokemuksista, siitä miten muiden katse määrittelee ja lokeroi.

Ehkä-tuotannon nettisivuilla Horilan haastattelussa Saraste kertoo joutuvansa useasti kuulemaan tiettyjä kommentteja ulkonäköönsä liittyen.

– Minulle on aina sanottu, että olenpa söpö ja suloinen. Siihen liittyy valtaa, sellaista pienentämistä. Söpöys ehdottaa heikkoutta ja vaarattomuutta.

Vahvojen tunteiden ja aggression ilmaiseminen ei sovi söpön tytön kuvaan. Us who glow in the dark -teoksessa Saraste ja työryhmä haluavat ravistella tätä mielikuvaa tytöksi kasvatettujen näkökulmasta.

Teoksen liikekielessä näkyy Sarasteen halu tehdä kunniaa taiteen traditioille ja omalle henkilökohtaisen tanssijan polun kehkeytymiselle osana sitä. Sarasteella on pitkä historia baletin parissa, mikä näkyy teoksessa.

– Baletissa on iloa, kauneutta ja keveyttä. Se on minulle yksi tapa tutkia keijun olemusta ja se antaa minun myös reflektoida omaa balettitaustaani ja kasvamistani tyttönä sen parissa.

Aamuset-kaupunkimedia (AKM)