Kuulin taannoin tarinan aikuisesta perusterveestä miehestä, joka meni rutiininomaisesti lääkäriin ja kuoli lääkärin vastaanotolle.

Maailman terveysjärjestö WHO määrittelee äkkikuoleman, kun ihminen kuolee alle vuorokaudessa oireiden ilmaantumisesta. Arkipuheessa äkkikuolemasta puhutaan, kun kuolema tulee yllättäen alle tunnissa oireiden alkamisesta.

Äkkikuolemista kirjoitetaan toisinaan mediassakin ja niitä on viime vuosina tutkittu paljon. Suomessa äkkikuolemia tapahtuu tuhansia vuosittain, mikä kuulostaa yllättävän suurelta määrältä. Valtaosa äkkikuolemista on sydänperäisiä.

Kuulemani tapaus palautti mieleeni otsikossa esitetyn ajatuksen. Jos kuolisin tänään, millainen jälki minusta jäisi. Olisinko tyytyväinen elämääni? Se on ajatus, jota varmaan suurin osa ihmisistä on miettinyt ainakin joskus.

Tietoa minulla ei ole, mutta luulen, että keskimäärin tuo ajatus tulee varmaan mieleen useammin läheisen hautajaisten läheisyydessä kuin Cittarin eineshyllyllä.

Kaikki varmaankin pyrkivät siihen, että eläisivät hyvän elämän, mitä se sitten kenellekin tarkoittaa. Yhdelle hyvän elämän mittari on se, että tehnyt jotain, minkä laajat ihmisjoukot huomioivat, toinen tavoittelee sitä, että läheiset muistelisivat lämpimin ajatuksin kuopan äärellä ja kolmas haluaa aineellista hyvinvointia, jotta olisi vapautta toteuttaa itseään.

En ole erityisen suuri elämäntapaoppaiden ystävä. On vähän naiivi ajatus, että ulkopuolinen tietäisi, miten juuri sinun kannattaa elämääsi elää. Jokainen varmaan tekee parhaansa omista lähtökohdistaan.

Tämän sanottuani jaan kuitenkin yhden ajatuksen teemaan liittyen.

Äkkikuolema tai ei, kuolema voi koittaa yllättäen. Kuka tahansa voi kompastua kotona mattoon ja lyödä esimerkiksi päänsä. Tai lähteä kotoaan ja jäädä auton alle.

Myönnetään, ajatus on makaaberi, mutta itseäni se on auttanut vaikeina ja helppoina aikoina asettamaan asioita perspektiiviin. Mikä lopulta on tärkeää elämässä?

Kello käy meille jokaiselle. Voimme vain päättää, mitä teemme omalla ajallamme.

Ilkka Lappi