– Vaikka olen hyvinkin realistinen ja kokenut tehohoitaja 22 vuoden ajalta, niin minussa asuu se humanisti ilahduttavan tiukasti. Olen huomannut näiden kirjojen myötä, että hän nostaa päätänsä siellä säännöllisesti, kuvailee turkulainen tehohoitaja, kirjailija, valokuvaaja sekä Tehohoitolehden päätoimittaja Patricia Bertényi.

Bertényin moneen taipuva arki on aikataulutettua pallottelua, mutta saatu toimimaan. Hän kokee, että sille tekee aikaa, mitä rakastaa.

– Isoin intohimoni on kirjottaminen ja sille pyrin tekemään tilaa joka päivä, kertoo mieluiten aamupäivällä kirjoittava Bertényi.

Bertényi kuvailee seuraavan, huhtikuussa ilmestyvän, sairaaladekkarisarjaa jatkavan teoksensa olevan pirullinen ja jännittävä, tähänastisista kirjoistaan paras.

– Onnistuin yllättämään jopa itsenikin aina välillä sen kanssa. Olen tyytyväinen. Odotan innolla, mitä ihmiset tykkäävät.

Tähän mennessä Bertényi on kirjoittanut aikuisille suunnattua jännitystä maustettuna esimerkiksi fantasialla, mutta tulevaisuudessa hän haluaisi kirjoittaa nuorille aikuisille suunnatun sarjan. Se käsittelisi esimerkiksi valtameriä ja ympäristöä, mutta sisältäisi myös Bertényille ominaisia taianomaisia elementtejä, eli magiaa, legendoja, hyvää ja pahaa.

Bertényi itse viihtyy etenkin kirjailijaesikuvansa Stephen Kingin teosten äärellä. Hän sanoo olevansa melko kaikkiruokainen lukija, mutta lukee esimerkiksi dekkareita, toisen maailmansodan tienoille sijoittuvia elämäkertoja ja valikoiden ammattikirjallisuutta.

Bertényi kertoo myös tehohoitotyön olevan luovaa, vaikka eri tavalla kuin kirjoittamisen. Kirjoittaessaan Bertényi voi “haihatella” niin paljon kuin haluaa, kuten hän itse asian ilmaisee. Tehohoidossa luovuus on rajatumpaa.

– Vaikka meille annetaan tietystikin tiukat raamit, joiden puitteissa toimimme, niin niiden speksien sisällä pystymme liikkumaan aika paljon. Se tuo mielenkiintoa, myös haastetta siihen työhön. Mikään ei ole niin luovaa kuin erilaisten haavojen paketointi ja ja sitominen.

Bertényin mukaan teho-osasto on todella hieno, mutta erittäin vaativa työpaikka, jossa työskennellään rakkaudesta lajiin ja ihmistovereihin, ei rahan takia. Töihin mennessään hän pukee suojahaarniskan, joka on välttämätön työn tekemiseksi ja siitä selviytymiseksi.

– Mielestäni meidän työyhteisöstämme tekee ainutlaatuisen empatia, läsnäolo ja rohkeus olla läsnä tilanteissa, joista monet ihmiset pakenisivat.

– Siellä on miljoona asiaa, mistä maallikko ei tiedä mitään. Tämä on yksi syy, miksi rupesin kirjoittamaan sairaaladekkareita, että ajattelin avaavani (lukijoille) ovet, että kurkatkaa miltä se oikeasti näyttää. Potilaat, potilastapaukset ja murhat tietysti ovat keksittyjä, mutta se tekniikka ja asiat, mitä me teemme, pitävät paikkansa.

Bertényin mukaan monilla ihmisillä on edelleen tiukassa vaikutelma, että hoitotyössä vain istuskellaan kahvilla.

– Keskimäärin 12,5 tunnin työpäivän aikana minulla kertyy sellaiset 18–25 000 askelta. Sellainen kahvittelutyöpaikka se, Bertényi napauttaa.

Varsinais-Suomen sairaanhoitajat ry valitsi joulukuussa Bertényin alueelliseksi vuoden sairaanhoitajaksi 2025. Bertényi tuntee palkinnon tulleen koko teho-osastolle, koska tehohoitotyötä ei voi tehdä yksin.

– Koen, että se on kunnianosoitus tehohoitotyölle ja se tuntui todella kivalta. Se tuli hyvään kohtaan. Tähän työhön väsyy välillä monestakin syystä ja nyt on taas ihan eri tavalla intoa.

Hoitotyölle vastapainoa New York Institute of Photographystä valokuvaajaksi sekä muotokuvaajaksi valmistuneelle Bertényille antaa kuvaaminen. Bertényille valokuvaaminen on aina rauhoittumista, ja hän pyrkiikin luomaan kuvia, joiden ääreen myös katsoja voi rauhoittua. Kuvaaja-Bertényitä kiinnostavat etenkin kasvot ja luonto. Luonnossa kiehtoo liike. Kuvausreissut varhain aamulla Ruissalossa kera dalmatiankoira Abbyn, tuulen humistessa ja auringon lämmittäessä kasvoja, on parasta, mitä Bertényi tietää.

Monenlaista opiskellut ja oppimista sekä sivistystä arvostava Bertényi haluaisi seuraavaksi oppia lennättämään droonia. Erilaiset näkökulmat kiinnostavat ylipäätään elämässä ja droonikuvauksessa pääsisi katsomaan asioita taas uudenlaisesta näkökulmasta.

Turussa kahdeksanvuotiaasta asti asunut Bertényi on ylpeä turkulaisuudestaan ja rakastaa kotikaupunkiaan. Lempipaikakseen hän nimeää Ruissalon ohella jokirannan.

– Ajattelen niin, että se on meidän kaupunkimme valtimo. Ehkä jopa sepelvaltimo, koska ajattelen, että Turun sydän on tuomiokirkko.

Bertényi on matkustanut monissa paikoissa ja nähnyt upeita kirkkoja, mutta Turun tuomiokirkko on hänestä silti yksi maailman kauneimmista.

– Kauas saa mennä ennen kuin löytää samanlaista tai samaa tunnetta tuovaa.

Bertényi haaveilee pienestä talosta täynnä koiria jossain päin Pohjois-Italiaa ja siitä, että saisi pelkästään kirjoittaa elääkseen. Pitkät talvet hän viettäisi etelässä, mutta kesäksi palaisi aina Turkuun, kotiin.

– Aika monessa paikassa olen maailmassa käynyt ja missään ei ole kesä niin kaunis kuin täällä. Ei ole taivas niin sininen, ei ole sitä valoa. Ei missään.

Venla Liikanen