Liedon seurakunta suosii luomua
Liedon seurakunta suosii elintarvikehankinnoissa luomua aina kun se on mahdollista. Myös lähiluomua ja muita paikallisia tuotteita käytetään mielellään.
Ammattikeittiöiden luomutiimi sai vuodenvaihteessa uuden jäsenen, kun Liedon seurakunta hyväksyttiin Portaat luomuun -ohjelmaan marraskuussa. Seurakunta liittyi suoraan luomuohjelman toiselle portaalle. Tämä tarkoittaa, että käytössä on jatkuvasti vähintään kaksi luomutuotetta.
Liedon seurakunnan tavoite on lisätä luomun käyttöä suunnitelmallisesti. Seurakunnan tilaisuuksissa ja tapahtumissa juodaan jo luomukahvia ja -teetä. Lisäksi käytössä on luomuhiutaleet, vehnä- ja ruisjauhot sekä luomumaito. Aamiaisella tarjolla olevat kananmunat noudetaan paikalliselta luomutilalta (Heikolan Luomukanatila). Liedon seurakunnassa suositaan muutenkin lähiruokaa. Luomun osuus on tällä hetkellä vielä maltillinen, mutta tavoitteena on saavuttaa 20 prosentin osuus vuoteen 2030 mennessä.
Seurakunnan keittiövastaava Henna Niemisen mukaan tavoitteena on pyrkiä vähintään ohjelman neljännelle portaalle.
– Täällä Liedon seurakunnan keittiöissä pyrimme huomioimaan valintojemme vaikutukset myös ympäristön näkökannalta. Haluamme suosia elintarvikehankinnoissamme luomua aina kun se on mahdollista. Luomu on vastuullinen valinta, joka parantaa ruoan ympäristöystävällisyyttä, tukee luonnon monimuotoisuutta, huomioi eläinten hyvinvoinnin ja on terveellisempää ruokailijoille. Luomutuotannossa ei käytetä terveydelle ja ympäristölle haitallisia torjunta-aineita tai keinolannoitteita. Luomutuotteissa on myös tarkemmin rajoitettu lisäaineiden käyttöä ja geneettisesti muunneltuja organismeja ei saa käyttää lainkaan, Nieminen sanoo tiedotteessa.
– Luomun lisäksi suosimme aina myös kotimaista ja mahdollisimman lähellä tuotettua ruokaa. Meitä kannustaa myös kirkon ympäristödiplomi, johon olemme sitoutuneet, kertoo Nieminen.
Luomua-tähtitunnuksella varustetut kahvilat, ravintolat sekä ruokapalvelut ovat sitoutuneet käyttämään luomutuotteita säännöllisesti sekä ilmoittamaan käyttämänsä luomun määrän. Ohjelmassa mukana olevat ammattikeittiöt etenevät ohjelmassa sen mukaan, kuinka paljon luomutuotteita käytetään. Luomua-tunnuksessa olevat tähdet kertovat luomun käyttömäärästä.
Luomua ravintola -hakupalvelun avulla kuluttajat löytävät luomua tarjoavat ruokapalvelut ja ravintolat. Hakupalvelussa on tällä hetkellä noin 2 000 toimipaikan yhteystiedot ja se on osa Portaat luomuun -ohjelman toimintaa. Portaat luomuun -ohjelmaa ylläpitää Pro Luomu ry.
Aamuset-kaupunkimedia (AKM)

















