Edesmennyt sekarotuinen, laulua pianon säestyksellä harrastanut koiramme, opetti sen, että koti on sama asia kuin Ruoka. Kirjoitettuna nimenomaan isolla alkukirjaimella.

Mitenkä tämä selvisi? Kun yksi perheenjäsenistä oli lähdössä pitkälle matkalle ja pakkasi päiväkausia matkalaukkuaan, alkoi tuo pikkuinen koirariiviö makoilla matkalaukussa rypistäen kaikki huolella mukaan valitut matkavaatteet ja varusteet. Laukkua ei suljettu, vaan se oli siinä esillä ikään kuin muistuttamassa muutakin perhekuntaa edessä olevasta pitkästä erosta. Pakkaaminen oli joka tapauksessa pitkäkestoinen prosessi: otanko tämän vai tämän?

Vähitellen yksi jos toinenkin perheenjäsen alkoi kiinnittää huomiota matkalaukussa ilmeisen hyvin viihtyvään koiraan ja tunteet nousivat voimakkaasti pintaan. Jokainen ymmärsi, että se käsittää matkalaukun tarkoittavan pitkää eroa, on eroahdistuksen vallassa ja aivan selvästi haluaa lähteä mukaan hänelle läheisimmän perheenjäsenen matkalle.

Sanokaa te muut mitä haluatte, mutta minä lähden myös, näytti laukun pohjalta suoraan silmiin uhmakkaasti tapittava pikku olento sanovan.

Kunnes matkaanlähtijä, päivien päästä, myllättyään matkalaukun sisusta suoristaessaan, löysi laukun pohjalta palan lenkkimakkaraa, vieläpä suhteellisen ison koiran kokoon verrattuna. Jemma oli paljastunut. Oli tullut aika riisua naamiot!

Koti on se paikka, missä on oma makkara.

Tuohtunut matkaanlähtijä haisteli läpi vaatepinot ja alkoi pestä pyykkiä. Onneksi aikaa oli niin pyykinpesuun kuin kuivatukseen.

Kun yli vuoden kestänyt erossaolo pikku koiran ja sen rakkaimman perheenjäsenen välillä päättyi, koettiin jotain uskomatonta: Ei riittänyt hännänheilutus, joka tarmokkuudessaan oli saada pikku olennon nousemaan ilmaan Katto-Kassisen tyyliin, ei – hän halusi myös laulaa. Uutta ohjelmistoa ei ollut vuoden aikana valmisteltu, koska muiden tapa soittaa pianoa oli erilainen. Esiintymisiä oli ollut harvakseltaan ja niiden tunnelma oli ollut laimea.

Mutta kun oikea ihminen kajautti painolla voimakkaat ensi akordit, alkoi sen sortin konsertti, jota ei oltu koskaan ennen kuultu. Siinä kulminoitui pitkä ikävä, muistot ja jälleennäkemisen onni. Muu perhe pyyhki kyyneleitä.

Koti onkin ennen kaikkea Tunnetta. Sekin isolla alkukirjaimella. Parhaimmillaan yhteisöllisyyttä, sinun kotisi on minun kotini. Ja koiran näkökulmasta kaikkea tätä, kunhan saa jemmattua herkkunsa.

Merja Marjamäki