Kolme herkullista kalakeittoa

Savumuikkukeitto. Savumuikkukeitto. Kuva: Pro Kala ry

Kalakeittopäivää vietetään tiistaina 3. helmikuuta. Kalakeiton voi valmistaa tuoreesta kalasta, säilykkeestä tai kylmäsavukalasta. Kalakeittopäivää vietetään tänä vuonna jo yhdeksättä kertaa.

Tämän vuoden Kalakeittopäivän reseptit on suunnitellut ja toteuttanut keittiömestari Jesse Söderlund. Hän on ollut mukana muun muassa Suomen kokkimaajoukkueessa ja kouluttanut tulevia kokkeja, lisäksi hän pyörittää omaa Turun alueella omaa ravintolaa ja catering-palvelua.

Kalakeittopäivä keittoreseptit löytyvät myös videoina. Ne julkaistaan tammikuun aikana sekä Pro Kalan Parasta evästä -tilillä Facebookissa ja Instagramissa että Söderlundin perustaman Paras kokkikoulu -tilin kanavilla Facebookissa, Instagramissa ja TikTokissa.

– Haluan näillä resepteillä vähän haastaa perinteitä! Kalakeitossa ei tarvitse aina olla perunoita ja porkkanoita palasina, jokainen osaa jo tehdä sellaisen keiton. Haluan innostaa ihmiset kokkaamaan jotain aivan uudenlaista, sanoo Söderlund tiedotteessa.

Söderlund on suunnitellut Kalakeittopäivään viisi reseptiä, joista tässä esitellään kolme. Yhden keiton raaka-aineena on tuore kala, hauki, yksi keitto valmistetaan muikkusäilykkeestä ja yhteen käytetään kylmäsavukirjolohta – mutta vähän epätavallisemmin.

– Keittoa voi valmistaa monenlaisesta kalasta, myös säilykekalasta. Moni ei esimerkiksi osaa oikein käyttää vaikkapa muikkusäilykettä, kun ei keksi mitä siitä tekisi. Mutta se sopii esimerkiksi keittoon loistavasti, ja siitä tulee pehmeä, savuinen maku. Kannattaa ehdottomasti kokeilla.

Haukikeittoon Söderlund haki inspiraatiota klassisesta Wallenbergin pihvistä. Se valmistetaan yleensä lihasta, mutta nyt pihvit toteutetaan hauesta, ja keiton lisukkeet mukailevat Wallenbergin pihvin lisukkeita. Kokonaisuus on näyttävä tarjottava ja vie kielen mennessään.

– Moni mieltää hauen valmistuksen vaikeaksi, mutta sitä se ei ole. Kannattaa ostaa kaupan kalatiskiltä haukifileitä ja jauhaa ne sauvasekoittimella. Ja vielä helpommalla pääsee, jos ostaa valmista haukimassaa.

Haukipihvejä kannattaa tehdä reilumpi määrä kuin mitä keittoon tarvitsee, sillä niitä voi tarjota seuraavana päivänä vaikka muusin kera.

Kylmäsavukirjolohi on suomalaisten yksi suosikkikaloista, ja sekin pääsee keittoon – tosin tällä kertaa moussena, valmista keittoa maustamaan.

– Kasviskeitto saa kermaisuutta ja täyteläisyyttä, kun sen keskelle lisätään kunnon nokare kalatahnaa, Söderlund sanoo. Tätä kalatahnaa kannattaa niin ikään tehdä tupla-annos, ja tarjoilla loput vaikka ruisleivän päällä, keiton kera.

Koska kalakeittopäivä on tiistai, joten nämä keitot voi valmistella jo edellisenä päivänä tai vaikka sunnuntai-iltana. Ne vain paranevat, kun ne saavat hiukan vetäytyä jääkaapissa. Tai kuten Söderlund sanoo:

– Keittojen pohjat valmiiksi etukäteen ja tiistaina 3. helmikuuta täräytetään sopat eetteriin!

Samettinen savumuikkukeitto

(alkuruoka neljälle)

1 peruna

1 valkosipulinkynsi

1 ruukku tilliä

1 prk (210 g) muikkusäilykettä

1 rkl valkoviinietikkaa

1 rkl kalafondia

5 dl vettä

1½ dl kermaa

Kuori ja pilko peruna ja valkosipuli.

Hienonna tilli niin, että varret on hienonnettu eri purkkiin ja latvaosat toiseen.

Laita kattilaan pilkottu peruna ja valkosipulinkynsi, tillin varsiosat, kalasäilykepurkin sisus, valkoviinietikka, fondi ja vesi. Keitä 20 minuuttia.

Lisää keiton joukkoon kerma, keitä vielä viitisen minuuttia.

Käytä joko sauvasekoitinta tai tehosekoitinta ja soseuta keitto tasaiseksi. (Älä laita tulikuumaa keittoa tehosekoittimeen). Jaa keitto kulhoihin ja koristele hienonnetulla tillillä. Tarjoile heti.

Haukiwallenberg-keitto

(alkuruoka neljälle)

Keitto:

1 palsternakka

1 peruna

1 sipuli

1 valkosipulinkynsi

7 dl kanalientä

1½ dl kermaa

Hernelisuke:

50 g pakasteherneitä

30 g voita

½ dl hienonnettua tilliä

Haukipihvit:

500 g haukifileetä

1 kananmuna

suolaa

½ tl muskottipippuria

ripaus valkopippuria

½ tl maustepippuria

½ tl neilikkaa

1 dl kermaa

1 dl pankojauhoa

paistamiseen: 25 g voita

Kuori palsternakka ja peruna, pilko ne noin sentin kuutioiksi. Kuori sipuli ja valkosipulinkynsi, hienonna ne.

Keitä kasvikset kypsäksi kanaliemessä, lisää joukkoon kermaa ja keitä viisi minuuttia. Soseuta sauvasekoittimella tai tehosekoittimessa. (Älä laita tulikuumaa keittoa tehosekoittimeen.)

Kun kasvikset kiehuvat, valmista haukipihvit. Laita kulhoon haukifileet, lisää joukkoon muna, suola ja muut mausteet. Soseuta sauvasekoittimella tasaiseksi. Lisää kerma ja sekoita vielä tasaiseksi.

Muotoile massasta pieniä pihvejä, pyörittele ne pankojauhoissa ja paista ne pannulla voissa.

Valmista lisuke: hienonna tilli. Kuumenna herneet ja hienonnettu tilli voissa kattilassa.

Kokoa keitto lautasille: laita lautaselle pieniä haukipihvejä, kaada päälle kuumaa keittoa ja lisää pinnalle herneitä. Tarjoile heti.

Vinkki: Haukipihvejä tulee reilusti, joten voit tarjoilla loput pihvit seuraavana päivänä vaikka perunamuusin kanssa.

Kasviskeitto kirjolohimoussella

(alkuruoka neljälle)

1 peruna

100 g purjoa

½ fenkoli

1 pieni sipuli

1 valkosipulinkynsi

1 rkl kalafondia

7 dl vettä

1 dl kermaa

Tilliöljy:

½ ruukkua tilliä

1 dl rypsiöljyä

sokeria, suolaa, sitruunamehua

Kylmäsavukirjolohimousse:

1 pkt kylmäsavukirjolohta

1 prk smetanaa

1 tl sitruunamehua

(suolaa)

hienonnettua tilliä

Huuhtele ja kuori kasvikset, pilko ne sentin kuutioiksi. Murskaa valkosipulinkynsi. Laita kasvikset ja valkosipuli kattilaan, lisää kalafondi ja vesi. Keitä kasvikset kypsäksi. Lisää joukkoon kerma, keitä viitisen minuuttia.

Soseuta keitto sauvasekoittimella tai tehosekoittimessa. (Älä laita tulikuumaa keittoa tehosekoittimeen).

Valmista kalamousse: hienonna kylmäsavukirjolohi veitsellä. Vaahdota smetana vatkaimella. Lisää kylmäsavukirjolohi, mausta sitruunamehulla, tillillä ja tarvittaessa suolalla.

Valmista tilliöljy: laita tehosekoittimeen tillit, öljy, sitruunamehu, suola ja sokeri. Anna tehosekoittimen käydä parin minuutin ajan, jotta saat kauniin vihreää öljyä.

Annostele keitto lautasille, tee lohimoussesta lusikalla pallo keiton keskelle, koristele annokset tilliöljyllä ja tillinoksalla.

Vinkki: tee kylmäsavulohimoussea tupla-annos ja tarjoile loput ruisleivän päällä, keiton kera.

Aamuset-kaupunkimedia (AKM)

Pohjoistuuli sai kurjet liikkeelle

Pohjoiseen kääntynyt tuuli sai kurjet ja monet muut linnut liikkeelle. Tällä viikolla taivaalla on riittänyt katsottavaa.

Pentti Viherluoto -laulukilpailussa kisataan lokakuussa viidettä kertaa

Pentti Viherluoto -laulukilpailu järjestetään tänä syksynä viidennen kerran. Kilpailu käydään lauantaina 10. lokakuuta Raision Martinsalissa.

Luonnon taikaa taidenäyttelyssä Naantalin pääkirjastossa

Taiteilija ja luontokuvaaja Michelle Koskisen töihin voi tutustua lokakuussa Naantalin pääkirjastossa. Luonnon taikaa -näyttely aukeaa 2. lokakuuta ja on auki 29. lokakuuta saakka Naantalin pääkirjaston toisessa kerroksessa. Näyttely koostuu valokuvien lisäksi maalauksista.

Ensi kesänä Samppalinnan kesäteatterissa Agricola

Kesällä 2025 Samppalinnan Kesäteatterissa esitetty musikaali Jagellonica – Turun oma prinsessa nousi valtaisaksi yleisö- ja arvostelumenestykseksi ja myi lopulta katsomot täyteen koko näytöskautensa. Nyt sama työryhmä on käsikirjoittaja Niina Lahtisen johdolla tarttunut uuteen aiheeseen, kun keskiöön nostetaan suomen kirjakielen isä Mikael Agricola . Musikaali Agricola – Äidinkielinen musikaali saa ensi-iltansa Samppalinnan Kesäteatterissa kesäkuussa 2027.

Varissuolle rakennetaan kaksi uutta päiväkotia

Varissuolle saadaan vuonna 2028 kaksi upouutta päiväkotia. Orminkujan päiväkodin rakennustyöt käynnistyvät jo lokakuun alussa ja Oravapuun päiväkodin rakentaminen Hintsankujalla alkaa alkuvuodesta 2027. Kummankin päiväkodin on määrä valmistua kevään 2028 aikana.

Arttu Mäkelästä Interin data-analyytikko

Arttu Mäkelä on aloittanut FC Interissä data-analyytikkona. Hänen tehtäviinsä kuuluvat muun muassa pelaajarekrytoinnin data-analytiikka, tekoälypohjaisten työkalujen kehittäminen sekä muut urheilutoimintaa tukevat analytiikkatehtävät.

Kaukolämpötyö hidastaa liikennettä Kataraistentiellä

Kaukolämpötyö hidastaa liikennettä Kataraistentiellä Sävelkujan risteyksen kohdalla. Yksi ajokaista on pois käytöstä. Liikenne tulee jonoutumaan varsinkin ruuhka-aikoina. Paikalla on liikenneopasteet ja työkoneita liikkuu liikenteen seassa.

Seinälle maalattu parkkiruutu helpottaa pysäköintiä

Seinälle jatkuvat pysäköintiruudun rajat voivat helpottaa autoilijoiden pysäköintiä. P-Louhessa toteutetussa kokeilussa puolet kyselyyn vastanneista koki merkintöjen helpottavan pysäköintiä. Ruutuun peruuttamista viivat eivät kuitenkaan lisänneet.

Tasoristeystä huolletaan Konsankujalla

Tasoristeyksen huoltotyö katkaisee tien kaikelta liikenteeltä Konsankujan tasoristeyksen kohdalta ensi sunnuntaina. Huoltotyö tehdään sunnuntain ja maanantain välisenä iltana/yönä kello 22–06.

Food & Fun Festival kutsuu maistelemaan Turun makuja

Food & Fun tulee taas.

Food & Fun Festival kokoaa jälleen yhteen kansainvälisiä keittiömestareita sekä turkulaisia ravintoloita. Tapahtuman ytimen muodostavat yhteiset illalliset, joissa vierailevien mestareiden ruokafilosofiat yhdistyvät paikallisten keittiöiden osaamiseen. Niistä syntyy tapahtumaviikolle erikoismenuja ja yksittäisiä annoksia.

Kupittaan kärjen lisähankinta kaupunginhallituksen syyniin

Turun kaupunginhallituksen rakentamis- ja tilajaosto käsittelee Kupittaan kärjen kumppanuushankkeen lisähankinnan toteutussuunnitelmaa maanantaina 28. syyskuuta. Turun Tiedepuistoa kehittävän hankkeen lisähankinnan kokonaiskustannusarvio on 19,27 miljoonaa euroa.

Auralia-kuoro järjestää soivan sieniretken

Kamarikuoro Auralia järjestää lauantaina 26. syyskuuta kello 13 Maariassa syksyisen luontoretkikonsertin Syksyn tullen sieniä kasvaa . Tapahtuma on jatkoa keväällä suuren suosion saaneelle Kevään kohinaa -konsertille, joka järjestettiin Kuusiston luontopoluilla ja linnanrauniolla.

Aura ja Paavo auttavat vakavasti sairaita lapia koulunkäynnissä

Turun kaupunki on hankkinut kaksi AV-opetusrobottia, joiden avulla pitkäaikaissairas oppilas voi osallistua oman koulunsa opetukseen kotoa käsin. Aura- ja Paavo-nimiset robotit otettiin käyttöön lukuvuoden alussa.

Kespron Turun noutotukusta yli 4 000 kiloa ruokalahjoituksiin vuodessa

Kespron noutotukku Turussa lahjoitti viime vuonna hieman yli 4 000 kiloa ruokaa paikalliseen ruoka-apuun. Lahjoitetun ruoan arvo oli noin 16 400 euroa. Yhteistyökumppanina toimii turkulainen Operaatio Ruokakassi, jonka kautta ruoka menee eteenpäin apua tarvitseville.

Meluavaa yötyötä ja muutoksia liikennejärjestelyihin Raision keskustassa

E18 Raision keskusta -hankkeessa tehdään paalutus- ja pontitustöitä Turun kehätien (E18) varrella. Töistä aiheutuu melua, ja lisäksi osa töistä tehdään yöaikaan.

Kitaralegenda John Scofield tähdittää Turku Jazz Festivalin avajaisia Fuugassa

Modernin jazzkitaran suuriin uudistajiin lukeutuva John Scofield saapuu Turkuun Combo 75 -yhtyeensä kanssa. 75-vuotisjuhlaansa viettävän kitaralegendan rinnalla huippukokoonpanossa soittavat pianisti Gerald Clayton , basisti Vicente Archer ja rumpali Bill Stewart . Konsertti on osa kymmenpäiväiseksi laajenevan Turku Jazz Festivalin avausviikonlopun ohjelmaa musiikkitalo Fuugassa.

Päihdeneuvonta pystyy vastaamaan vain joka kolmanteen puheluun

Päihdeneuvonnan auttavaan puhelimeen tuli tammi-elokuussa 33 prosenttia enemmän puheluita kuin viime vuonna vastaavana aikana. Avun tarve ylittää resurssit: vain noin joka kolmanteen puheluun pystytään vastaamaan. Sote-järjestöjen rahoitusleikkaukset uhkaavat valtakunnallisen auttavan puhelimen tulevaisuutta.

Kaarina hakee kumppania aurinkopuiston toteuttamiseen

Krossin aurinkovoimala-alue Kaarinassa tarjoaa operaattorille poikkeuksellisen Ready-to-Build-mahdollisuuden. Kaupunki on vähentänyt hankkeen riskejä ennakoivalla kaavoitus- ja selvitystyöllä sekä vahvalla strategisella sitoutumisella. Logistisesti erinomainen sijainti Turku–Helsinki-moottoritien tuntumassa, alle kilometrin päässä oleva sähköinfra, valmis tieverkko ja laajenevan Krossin yritysalueen synergia tekevät alueesta houkuttelevan kohteen aurinkovoimainvestoinnille.

Näköislehti

Kaupunki
Kape Aihinen.
Punomo.
Verneri Pohjola.
Urheilu

Arttu Mäkelästä Interin data-analyytikko

Arttu Mäkelä on aloittanut FC Interissä data-analyytikkona. Hänen tehtäviinsä kuuluvat muun muassa pelaajarekrytoinnin data-analytiikka, tekoälypohjaisten työkalujen kehittäminen sekä muut urheilutoimintaa tukevat analytiikkatehtävät.

TPS:n Nils Veinbergs Latvian alle 21-vuotiaisiin

Nils Veinbergs.

TPS:n jalkapallomiehistöön kesken kuluvan kauden lainasopimuksella Ilveksestä siirtynyt Nils Veinbergs on valittu Latvian alle 21-vuotiaiden maajoukkueeseen. Latvia kohtaa syys-lokakuun taitteessa EM-karsinnoissa Saksan, Kreikan ja Maltan. Kyseessä on 19-vuotiaan kärkipelaajan ensimmäiset ottelut alle 21-vuotiaissa. Hän on edustanut maataan alle 19-vuotiaissa 13 kertaa ja tehnyt niissä neljä maalia.

Puukkokatsomo: TPS:llä F-liigassa näytön paikka

Miesten F-liigan alusta ei turkulaisittain riemumarssia odotettu, kiitos otteluohjelman. Lähtökohtaisesti keskikastin sijoista tälläkin kaudella pelaava TPS kohtaa ensimmäisten kierrosten aikana useita sarjan kärkitaistoon povattuja joukkueita.

Nyrkkeilijät kokoontuvat Alfan kisoihin

Turun Urheiluliitto, Turun Jyry ja Turun Teräs järjestävät järjestyksessään kolmannet Alfan kisat Turussa Liikuntakeskus Alfassa lauantaina 26. syyskuuta kello 12–17.30. Laji on olympiatyylin nyrkkeily.

Kolme turkulaista jalkapallon U17-maajoukkueeseen

Suomen alle 17-vuotiaiden poikien jalkapallomaajoukkue kohtaa Ranskan harjoitusmaaotteluissa 23. ja 25. syyskuuta. Interistä maaotteluihin on valittu Otso Saikkonen ja Vilho Grönblom sekä TPS:stä Joel Ahen . Maaottelut toimivat Minihuuhkajien EM-karsintakenraaleina.

Niko Lehtirannan kausi jatkuu Hockenheimissa

Niko Lehtiranta.

Moottoripyöräilijä Niko Lehtirannan kilpailukausi on edennyt loppusuoralle, mutta kausi ei suinkaan ole vielä ohi. Suunta käy Saksan Hockenheimiin ja Euro Moto -sarjan finaaliin.