Mikään ei ole epävarmempaa kuin ihmisen muisti. Mikään ei ajan saatossa vääristä todellisia tapahtumia yhtä tehokkaasti – ellei niitä ole dokumentoitu todella tarkasti, päiväkirjamaisesti tai videoiden. Näillä sanoilla aloittaisin elämänkertani. Kerran törmäsin lauseeseen: 99 prosenttia totta ja 99 prosenttia valhetta – eikä se ole kaukana totuudesta yhdestäkään tarinasta.

Miksi muistamme niin väärin? Vai muistammeko vain sen, mitä haluamme? Kuten sanotaan, aika kultaa muistot – ja usein myös peittää ne. Monissa “opettele kirjailijaksi” -oppaissa ei kerrota, että vaikka kuvittelisit kuvaavasi autenttisia elämäntilanteita, muistosi eivät välttämättä ole koskaan tapahtuneet juuri niin kuin arvelet.

Muistan elävästi, kuinka eräs jo edesmennyt vanhempi henkilö muisteli humalassa menneitä. Hän puhui paljon, eläytyi, ja mitä pidemmälle yö kului, sitä syvemmälle hän vajosi omaan monologiinsa. Sitä jaksoi kuunnella hetken, mutta ei kauan – monologit ovat tunnetusti pitkäveteisiä.

Jos otetaan esimerkiksi varhaislapsuus: mitä me muistamme 0–5-vuotiaina? Hyvin harva muistaa mitään merkittävää, tuskin edes hetkeä, jolloin oppi puhumaan. Äitini kertoi, että mummuni ollessa sairaalassa olisin kolmivuotiaana juossut lasioven läpi. Se on minulle toisen käden tietoa – en muista koko tapausta.

Tai jos otetaan väittelytilanne, jossa kumpikin osapuoli on varma omasta näkemyksestään ja riita paisuu. Kymmenen vuoden päästä kysyttäessä: kuinka tarkasti enää muistamme, miten kaikki alkoi? Käsi sydämelle.

Muistimme on valikoiva. Se siirtää suurimman osan tapahtumista passiiviseen varastoonsa ja nostaa esiin vain ne, jotka tuntuvat merkityksellisiltä. Niistä tulee myöhempien tarinoiden juonen alkuja ja elämänkertojen täytteitä. Ei ole mitään järkeä yrittää muistaa kaikkea.

Mitä sitten on vaikea unohtaa, vaikka haluaisi? Nolot hetket. Ne, joissa häpeän puna nousee poskille – kun olemme mokanneet tai jääneet kiinni jostain, mitä emme halunneet paljastaa: varastamisesta, valehtelusta, pettämisestä.

Olennaista on silti se, että mitä taaksemme jätämme, sen edestämme löydämme. Ihan vain muistinvirkistykseksi.

Kurt Hedborg