Kaivokadun saneerauksen eteneminen aiheuttaa toistuvia muutoksia liikennejärjestelyihin Naantalissa
Kaivokadun saneeraustyöt jatkuvat Maariankadun ja Käsityöläiskadun välisellä alueella ensi kesään asti aiheuttaen muutoksia liikennejärjestelyihin.
Kaivokadun saneeraustyöt jatkuvat loppuvuoden aikana Kristiinankadun ja Torikadun sekä Tullikadun ja Käsityöläiskadun välillä. Kristiinankadun ja Torikadun välisellä alueella rakennetaan vesihuoltoa sekä kaapelisuojaputkituksia, minkä lisäksi käynnistetään reunakivien asennustyöt.
Tullikadun ja Käsityöläiskadun välillä käynnissä on vesihuollon sekä kaapelisuojaputkitusten rakennustyöt. Myös tällä osuudella aloitetaan reunakivien asennustyöt lähiaikoina. Katu on tarkoitus asfaltoida vuoden 2025 aikana Maariankadun ja Raatihuoneenkadun väliltä sekä väliltä Tullikatu–Kuparivuorentie, mikäli säät sallivat.
Työn vuoksi urakoitsija joutuu muuttamaan liikennejärjestelyitä ja kulkureittejä useamman kerran viikossa.
Maariankatu muutetaan välillä Luostarinkatu–Kaivokatu kaksisuuntaiseksi osuudeksi, jotta ajoneuvoliikenne helpottuisi rannan alueella. Järjestelyt pyritään toteuttamaan viikon 46 aikana.
Aamuset-kaupunkimedia (AKM)


















