Isoäitini tapasi aina virkkoa, että ”on se kiva kun tulee joulu, että saa yölläkin syödä”. En lapsenakaan tätä mummun jokavuotista tokaisua tajunnut. Pelkkä ajatuskin keskellä yötä syömisestä etoi, oli joulu eli ei.

Kuulin jokin aika sitten keski-ikäisestä naisesta, joka illalla nukkumaan mennessään laittaa tukevat voileivät jääkaappiin. Ei aamua, vaan yötä varten. Öisin nainen herää vatsa kurnien, hiipii keittiöön ahmimaan voileivät ja palaa takaisin nukkumaan.

Kuulosti niin uskomattomalta, että ilmiötä oli tutkittava tarkemmin.

Pyysin viestipalvelu Threadsissa yösyömäreitä ilmiantamaan, mitä he öisin heräävät syömään. Kommentteja tuli vuorokaudessa toistasataa.

En ollut uskoa silmiäni. Näinkö yleistä tämä on?

Maistellaanpa muutama.

”Yleensä juustoa jollain chilisoossilla. Tai oliiveja, viinirypäleitä, keksejä, maitoa, eilistä ruokaa kylmänä. Tai puoli kiloa persiljavoita.”

”Viime yönä meni 2 banaania, yksi voileipä, välipalapatukka ja 5 dl maitoa. Joskus on mennyt kilo karkkia.”

”Aina pitää käydä keskiyön jääkaappireissulla. Tätä varten herätään, ja jos ei herätä, kumppani herättää viimeistään. Yleensä jotain nakkia, vähän maitoa. Jogurttia tai kanaa, jos ollaan paistettu. Ja jos on ollut uunilohta päivälliseksi, niin sitä pitää käydä napsimassa kylmiltään.”

”Voileivän. Kaurapuuroa. Jos jääkaapissa on keitettyjä perunoita tai spagettia: mikrotettuna. Voin olla tunninkin hereillä syömässä, ja palaan unilleni onnellisena ja vatsa täynnä.”

Kommentteja selatessani olin alikersantti Hietasen tavoin ”ku klavul päähän lyäty”. Jopa lounasta vastaava ateria – kesken yöunien?

Sapekkaan somekeskustelun lomassa päädyin siihen, että syöminen ja sen ajoittaminen ovat hyvin henkilökohtaisia asioita. Minä olen jokaisena vuorokautena syömättä vähintään kellon ympäri. Joku pyörtyisi pelkästä ajatuksesta.

Että eiköhän anneta kaikille syömisrauha. Ja syömättömyysrauha myös.

Teemu P. Peltola