Aikamatkalla purkutalossa nelivuotiaan valokuvauksen harrastajan kanssa
Turkulaiset lumonnut yhteisötaideteos Aikamatka 20360 Runosmäen vanhassa kirjastossa on valtava elämys niin lapselle kuin aikuiselle. Aikamatka on täynnä yksityiskohtia, joista riittää katsottavaa moneksi kerraksi. Se on matka alkuräjähdyksestä kuvitteelliseen loppuumme, kertomus kaiken katoavaisuudesta ja purkutaloon rakennettuna näin myös täysin konkreettisesti.
Aikamatkan rakentaneet vapaaehtoisina mukaan ilmoittautuneet ihmiset ovat löytäneet projektinvetäjien johdolla yhteisen kerrontakielen.
Ensimmäinen huone, nimeltään Alkuräjähdys, oli sitä kirjaimellisesti myös aikuisille, jotka seurasivat 4-vuotiaan valokuvausta harrastavan Ida Levämäen työskentelyä kameransa kanssa. Huoneen värikkäät eri muotoiset hahmot, kasvit, alkueläimet, koko visio alkuräjähdyksestä tiivistyi pikku kuvaajan silmissä ihastuksen huudahdukseen.
– Katsokaan, sieni!
Ja toden totta, tarkkaan katsoen aikuinenkin huomasi neliskulmaisen Paavo Pesusieni -olion tirkistelemässä lehtien seasta. Seurasi tähtäys, tarkennus ja tyytyväinen huokaus: näyttelyn alkuräjähdys oli koettu ja sitten reippaasti matkaan kohti dinosaurusten aikakautta.
Dinosaurusten maailmassa kiinnostavinta oli dinosaurusvauva ison eläimen jalan juuressa. On mielenkiintoista seurata lapsen tapaa hahmottaa näkemäänsä. Tarkkailu tapahtuu aikuisen reiden korkeudelta ja lapsi ahmii ennakkoluulottomasti ja innoissaan ihmeellisiä ja ennen kokemattomia asioita kuin herkkuannosta.
Idan kuvauspäätökset näyttävät syntyvän käden käänteessä ja kamera suihkii kuvia sieltä täältä. Toiminta ei silti selvästikään ole umpimähkäistä, vaan kohdistuu milloin mihinkin pikku yksityiskohtaan.
Idan valokuvausharrastus on hänen isänsä Henrik Levämäen mukaan kestänyt jo lähes vuoden päivät.
– Ida innostui päiväkodin valokuvaajaleikistä ja kun hän osoitti jatkuvaa kiinnostusta aiheeseen, olen tukenut harrastusta antamalla hänen kuvata puhelimellani, isä kertoo.
– Aluksi kaikki oli ihan yksinkertaista. Ida kuvasi ja minä poistin jälkeenpäin lähes kaiken. Harrastus on kuitenkin pikku hiljaa siirtymässä tietoiseen vaiheeseen, eli Ida haluaa jälkeenpäin katsella ottamiaan kuvia ja muistelee kuvaustilanteita. Poistaminen ei enää niin vain käykään ja olemme alkaneet neuvotella säilytettävistä kuvista.
Aikamatkan 41 huonetta kierrettäessä alkaa käydä selväksi, että aikuiselle on vähintään yhtä mielenkiintoista lapsen valitsemien kuvauskohteiden tarkastelu kuin itse näyttely. Miksi valokatkaisija, joka on yleensä valkoinen, onkin täällä yhdessä huoneessa sininen? Oleellinen asia tai ei, selitys oli löydettävä, kuten moniin muihinkin aikuiselta aluksi huomaamatta jääneisiin yksityiskohtiin.
On hienoa seurata miten Ida zoomaa näppärästi kuvauskohteita lähemmäksi ja kääntelee kameraa eri asentoihin.
– Olen tosiaan opettanut Idalle vähän valokuvaamisen tekniikkaa, Levämäki tunnustaa, mutta monet asiat tytär on oppinut ja omaksunut muita matkimalla.
Henkilöitä kuvatessaan Ida viittoilee kuvauskohteille sijaintipaikat ja näyttää ohjeeksi, että kuvattava voisi nostaa peukun pystyyn. Kuvaajana hän selvästi tietää mitä tekee, itseluottamus on kohdallaan.
Aikamatkasta Idan seurassa muodostui oppitunti valokuvaamiseen ja lapsen katseeseen. On hienoa seurata miten lapsi käyttää tekniikkaa, poimii yksityiskohtia ja hahmottaa kokonaisuuksia omasta horisontistaan.
Merja Marjamäki
