Joka neljäs suomalainen hyväksyy maistissa ajamisen
Kesä on rattijuopumusten sesonkiaikaa. Suomalaiset pitävät maistissa ajamista huomattavasti hyväksyttävämpänä kuin rattijuopumusrajan ylittämistä. Ajokyky heikkenee kuitenkin jo matalilla alkoholipitoisuuksilla ja etenkin nuoret ovat erityisessä riskiryhmässä. Rattiin ei ole asiaa, jos on juonut. Liikenneturvan uudessa kampanjassa muistutetaan, että vaikealta tuntuvaan tilanteeseen on olemassa helppo ratkaisu.
Suomalaisten suhtautuminen rattijuopumuksiin on yleisesti kielteinen (97 prosenttia pitää rattijuopumusta vakavana rikoksena). Joka neljäs kuitenkin kertoo hyväksyvänsä ajamisen alkoholia juoneena, jos rattijuopumusraja ei ylity.
– Alkoholin vaikutukset alkavat jo ensimmäisestä annoksesta ja väkijuoma vaikuttaa ajokykyyn jo ennen kuin rattijuopumusraja tulee vastaan. Promilleraja ei ole turvaraja vaan rangaistavuuden raja. Alkoholi ja liikenne eivät kuulu yhteen, kiteyttää Liikenneturvan suunnittelija Tomi Niemi tiedotteessa.
– Mieti kulkemiset etukäteen, jos illanviettoon saattaa liittyä alkoholia. Koskaan ei ole tilannetta, että rattiin tulisi lähteä jotain juoneena. Vaihtoehtoja eri tilanteisiin löytyy aina taksikyydistä jalkapatikkaan. Tee itsesi kanssa sopimus nollalinjasta. Jos otat, et aja toimii hyvänä ohjenuorana edelleen, hän jatkaa.
Nuorilla on suurempi riski joutua onnettomuuteen kuin kokeneilla kuljettajilla. Lisäksi alkoholi heikentää erityisesti sellaisia ajotaitoja, jotka ovat kokemattomalla kuljettajalla muutenkin vielä kehittymässä.
– Alkoholi heikentää ajamiseen keskittymistä. Se myös huonontaa koordinaatiokykyä sekä hidastaa päätöksentekoa ja reaktioaikaa. Nuorelle alkoholi voi olla uusi tuttavuus, joten sen määrien ja vaikutusten hahmottaminen saattaa olla vaikeaa, kertoo Liikenneturvan suunnittelija Lotta Ypyä.
Pienetkin alkoholimäärät kostautuvat nuorilla herkemmin, koska heillä ajokokemusta on vasta vähän ja ajaminen ei vielä ole rutinoitunutta. Lisäksi juominen voi lisätä itseluottamusta ja oman ajokyvyn yliarviointia, jolloin myös virhearviot lisääntyvät.
Nuorilla rattijuopumuksiin liittyykin usein muuta riskikäyttäytymistä, kuten turvavyön käyttämättömyyttä tai liian kovia nopeuksia. Myös kaveriporukka takapenkillä voi lisätä kuljettajan riskinottoa. Sosiaalinen normi, eli käsitys siitä, mikä omassa vertaisryhmässä on sallittua ja hyväksyttyä, vaikuttaa nuoren käyttäytymiseen myös liikenteessä.
Aamuset-kaupunkimedia (AKM)