Esapekka Lappi ykkönen Turun SM-rallissa

Esapekka Lappi ja kartanlukija Enni Mälkönen ajoivat SM Red Devil Länsirannikon Rallin ykkösiksi Turussa.
Esapekka Lappi ja kartanlukija Enni Mälkönen ajoivat SM Red Devil Länsirannikon Rallin ykkösiksi Turussa. Kuva: Taneli Niinimaki

Ralli SM -sarjan kesäkauden avausosakilpailu ajettiin perjantaina ja lauantaina 23.–24. toukokuuta SM Red Devil Länsirannikon Rallissa. Turun ympäristössä ajetussa kisassa mukana olivat toista kertaa myös etelänaapuri Viron rallimestaruussarjan kuljettajat. Rallin yleiskilpailun ja SM1-luokan voittoon ajoi odotetusti Skodan Esapekka Lappi.

Kesäinen sää helli rallikansaa etenkin kisan toisena päivänä lauantaina ja yleisöä olikin suunnannut erikoiskokeille todella mukavasti. Varsinais-Suomen vauhdikkaat erikoiskokeet tarjosivat kuljettajille reilusti haastetta ja monet tippuivatkin pelistä pois ennen maalia.

SM1-luokassa Esapekka Lappi oli täysin omaa luokkaansa. Skoda-kuljettaja ajoi yhtä lukuun ottamatta jokaiselle erikoiskokeelle pohjat. Virheen Lapin täydelliseen tolppasarjaan teki Anssi Rytkönen kilpailun kolmannella erikoiskokeella. Kyseessä oli Rytkösen uran ensimmäinen SM-rallin yleiskilpailun pohja-aika.

Skodalla ajava Rytkönen sinnitteli alkupuolen kisasta hyvin Lapin tuntumassa, mutta joutui lopulta taipumaan MM-konkarille. Voittomarginaaliksi merkittiin lopulta 29,6 sekuntia Lapin hyväksi. Rytkönen osoitti kuitenkin hyvää vauhtia Turussa ja hyviä suorituksia sopinee odottaa myös lopuista kauden osakilpailuista.

– Aika varmistellen ajoin viimeisen, ettei vaan käy mitään sattumuksia. Hieno päivä, mitään ongelmia ei oikeastaan koko rallin aikana ollut. Säädettiin autoa hiukan toiselle lenkille ja ne tuntuivat osuvan hyvin. Kiitokset yhteistyökumppaneille, järjestäjille ja huoltoporukalle. On tämä siistiä hommaa, Lappi sanoi viimeisen erikoiskokeen maalissa.

Kilpailusta odotettiin Lapin ja talvikaudella komeita suorituksia esittäneen Toyota-kuski Tuukka Kauppisen taistelua voitosta. Ykkösenä reitille startannut Rautio Motorsportin suojatti kärsi kuitenkin lähtöpaikastaan, eikä pystynyt vastaamaan Lapin vauhtiin. Tulevaisuuden lupaus sisuuntui kuitenkin viimeiselle erikoiskokeelle ja onnistui nousemaan neljänneltä sijalta viimeiselle palkintokorokepaikalle ohi Niclas Grönholmin.

Viron Patrick Enok nousi ykkössuosikin asemaan napattuaan talvikaudella kahdesta ajamastaan osakilpailusta voitot. Harva kuitenkin odotti Enokin olevan niinkin ylivoimainen Turussa kuin lopulta oli. Ford Fiesta Rally3 -kuljettaja oli täysin omaa luokkaansa nakuttelemalla voitot jokaiselle seitsemälle erikoiskokeelle, eroa toiseksi ehtineeseen Ville Vataseen kertyi lopulta huimat 58 sekuntia.

– Sanoisin että lähes täydellinen ralli meiltä. Viimeinen erikoiskoe oli todella haastava, oli vaikea löytää pitoa. Tämä on erityinen tulos. Koko tiimimme ja Silver (kartturi Simm) tehtiin hyvää työtä koko viikonlopun, Enok fiilisteli.

Enok vankisti voitolla asemiaan sarjan kärjessä ja otti vahvan kiinnityksen mestaruuteen jo tässä kohtaa kautta. Vatasen perässä kolmanneksi ajoi Italian Valentino Ledda, joka otti ensimmäisen palkintosijansa SM2-luokassa.

SM3-luokan voittokamppailusta vaikutti avauspäivän jälkeen muodostuvan Aatu Hakalehdon ja Joni Korhosen välinen kamppailu. Kaksikko starttasi lauantain erikoiskokeille pienoisessa karkumatkassa, mutta voittotaistelu kuihtui kasaan jo ennen aamun avauspätkää. Hakalehdolle lätkäistiin kolmen minuutin aikasakko liian aikaisesta saapumisesta aikatarkastusasemalle.

Kauan ei Korhonen ehtinyt kuitenkaan hengähtämään, sillä Jarkko Nikara nousi rallin neljännen erikoiskokeen päätteeksi aivan kantaan. Huollon jälkeen ajettu viides erikoiskoe oli kilpailun käännekohta, kun Nikara kuittasi ohi. Kaksikko taisteli tiukasti lähes rallin loppuun saakka, kunnes viimeisellä erikoiskokeella Korhonen joutui renkaanvaihtopuuhiin ja tippui kauas taakse seitsemänneksi.

Niko Kalmi ajoi tasaisen kilpailun ja kuittasi kakkospisteet 51 sekunnin erolla Nikaraan. Turussa nähtiin myös kahden uuden Toyotan junioriohjelman kuljettajan debyytit. Rio Ogata ja Kanta Yanaguida ajoivat todella vahvan kilpailun ja olivat maalissa sijoilla 3. ja 4. Ogata vei viimeisen palkintosijan vaivaisen 0,7 sekunnin erolla tiimikaveriinsa.

Tällä kaudella SM2- ja SM3-luokassa kilpaillaan himoitusta Flying Finn Future Star -tittelistä. Kilpailuun osallistuvat Toni Herranen (SM2), Aatu Hakalehto (SM3), Verneri Aallontie (SM3), Niko Kalmi (SM3) ja Raoul Dahlqvist (SM3).

FFFS-kilpailijoista Herranen sijoittui SM2-luokan sijalle 4. SM3-luokan kilpailijoista Kalmi oli siis luokkansa toinen, Hakalehto ajoi vahvoja aikoja aikasakkonsa jälkeen ja oli viides. Aallontien ja Dahlqvistin matkat katkesivat keskeytyksiin.

Seuraavaksi ohjelmassa on edessä valintakoetilaisuus, joka järjestetään Jyväskylässä kesäkuun 6. päivänä. Tilaisuuteen valittavat urheilijat julkaistaan viimeistään ensi viikolla.

SM4-luokassa Lauri Halonen otti kärkipaikan komentoonsa Jose Kankaalta aamun avauksen päätteeksi, eikä paikastaan enää luopunut. Halonen sai sen jälkeen ajaa loppukisan varmistellen kauden toista ykköstilaansa. Toiseksi tullut Kangas jäi Halosesta 24,8 sekuntia. Kolmannelle sijalle nousi viimeisen erikoiskokeen kirillä Miska Tuomisto.

SM5-luokassa Juha Koljonen sai ajella käytännössä ilman uhkaajia ykkösenä maaliin, kun avauspäivän jälkeen ykkösenä ollut Jooa Iivari rysäytti rajusti ulos lauantain toisella erikoiskokeella. Rengasrikon eilen kärsinyt Jarno Pentinpuro teki vahvaa työtä lauantaina ja nappasi kakkossijan pisteet. Kolmanneksi ajoi Pasi Nikkanen.

Alustavat tulokset: SM Red Devil Länsirannikon Ralli

SM1

1. Esapekka Lappi 48:55,5

2. Anssi Rytkönen +29,6

3. Tuukka Kauppinen +37,9

4. Niclas Grönholm +38,1

5. Tommi Jylhä +1:36,4

SM2

1. Patrick Enok 50:52,1

2. Ville Vatanen +58,5

3. Valentino Ledda +1:43,9

4. Toni Herranen +1:55,0

5. Pekka Keski-Korsu +2:00,4

SM3

1. Jarkko Nikara 53:06,4

2. Niko Kalmi +51,0

3. Rio Ogata +1:21,9

4. Kanta Yanaguida +1:22,6

5. Aatu Hakalehto +2:27,6

SM4

1. Lauri Halonen 56:58,3

2. Jose Kangas +24,8

3. Miska Tuomisto +49,7

4. Tomi Tikkinen +1:01,0

5. Viljami Salminen +1:28,0

SM5

1. Juha Koljonen 53:21,8

2. Jarno Pentinpuro +1:07,9

3. Pasi Nikkanen +5:13,1

4. Aarre Luoto +5:59,1

Alustava pistetilanne: 4/7 osakilpailua

Tiimit

1. RTE Motorsport 163p

2. Printsport 104p

3. Ouneva Oy 75p

4. KSL Experience 74p

5. KMS Racing x VL 65p

SM1

1. Esapekka Lappi 75p

2. Tuukka Kauppinen 67p

3. Teemu Asunmaa 63p

4. Niclas Grönholm 40p

5. Tommi Jylhä 39p

SM2

1. Patrick Enok 84p

2. Takumi Matsushita 56p

3. Pekka Keski-Korsu 55p

4. Ville Vatanen 43p

5. Henri Altomaa 25p

SM3

1. Joni Korhonen 62p

2. Aatu Hakalehto 56p

3. Niko Kalmi 56p

4. Jarkko Nikara 50p

5. Raoul Dahlqvist 30p

SM4

1. Tomi Tikkinen 80p

2. Roope Hirvonen 67p

3. Lauri Halonen 59p

4. Miska Tuomisto 58p

5. Jose Kangas 53p

SM5

1. Aarre Luoto 71p

2. Jarno Pentinpuro 68p

3. Miikka Vuokila 34p

4. Juha Koljonen 25p

5. Risto Lokka 20p

Aamuset-kaupunkimedia (AKM)

Kaksikieliset hyvinvointialueet vahvistavat ruotsinkielisiä palveluja

Ruotsinkielisten sosiaali- ja terveyspalvelujen yhteistyö etenee uuteen vaiheeseen, kun kaksikieliset hyvinvointialueet, Helsingin kaupunki ja HUS-yhtymä tiivistävät käytännön yhteistyötään. Uusien palvelukohtaisten työryhmien tavoitteena on löytää yhteisiä ratkaisuja, joilla voidaan parantaa ruotsinkielisten palvelujen saatavuutta.

Musiikkitalo Fuugan Jazzpäivää vietetään viiden konsertin taktiikalla

Jazzliiton kiertueyhtye Mäkynen/Mannila/Koivistoinen/Antila/Mäensivu esiintyy Fuugassa lauantaina.

Turun uusi musiikkitalo Fuuga täyttyy jazzista lauantaina 7. marraskuuta, kun Jazz City Turku ry järjestää talossa monipuolisen Jazzpäivän. Ohjelmassa on viisi tapahtumaa soolokonsertista rapin ja big band -jazzin kohtaamiseen ja koko perheen Jazz Suomi 100 -juhlista viininmaistelukonserttiin. Päivä huipentuu maksuttomiin yöjameihin viinibaari Finossa.

Lähes joka neljäs tutkintaan johtanut tapaturma rakennustyömaalla

Suomessa noin 2,5 miljoonasta työllisestä alle kymmenen prosenttia työskentelee rakennusalalla. Siitä huolimatta rakennusalan osuus työsuojeluviranomaisen tutkintaan johtaneista työtapaturmista on huomattavan suuri.

Oulun yliopiston tutkijoiden kehittämä hoito tehostaa aivojen puhdistumista ja avaa uusia mahdollisuuksia aivorappeumasairauksien ehkäisyyn

Aivot puhdistuvat erityisesti unen aikana ja nyt aivojen puhdistumista voidaan tehostaa myös hereillä ollessa.

Aivojen omat puhdistusmekanismit ovat aktiivisimmillaan unen aikana. Nyt tutkijat ovat osoittaneet, että aivojen luonnollista puhdistumisprosessia voidaan tehostaa myös valveilla ollessa. Uudenlainen vasomekaaninen hoito lisäsi haitallisten proteiinien poistumista koehenkilöiden aivoista. Oulun yliopiston ja yliopistollisen sairaalan tutkimuksessa hoidon vaikutuksia tutkittiin terveillä aikuisilla. Tutkimus julkaistiin Nature Communications -lehdessä tiistaina 3. marraskuuta.

Talven sähkönhintoihin ennustetaan nousua, mutta kodeissa ehtii vielä varautua hintavaihteluihin

Sähkön hinta voi talvella nousta ja hintavaihtelut voimistua. Kotona hintavaihteluihin voi varautua ajoittamalla sähkönkäyttöä ja parantamalla energiatehokkuutta. Monet kodin parannukset ja investoinnit ehtii toteuttaa vielä ennen talvikuukausia, ja niiden avulla voi saavuttaa merkittäviä säästöjä sähkölaskussa.

Nuoret tanssijat ja muusikot kohtaavat Baletin päivän juhlanäytöksessä Sigyn-salissa

Ruusuilla tanssijat ry järjestää lauantaina 7. marraskuuta Turun Sigyn-salissa kolmatta kertaa Piruetteja ja preludeja -näytöksen. Tapahtuma kokoaa yhteen tanssin ja musiikin oppilaita, opiskelijoita sekä tulevia ammattilaisia. Näytöksen kantavana ajatuksena on taiteenalojen ja oppilaitosrajojen ylittävä yhteistyö, jossa tanssi ja elävä musiikki yhdistyvät elämykselliseksi kokonaisuudeksi.

Risteyskolarissa Pitkämäessä loukkaantunut postinjakaja on kuollut

Henkilöauton ja Postin jakeluajoneuvon kolarissa Pitkämäenkadun ja Vehkaniitunkadun risteyksessä torstaina 29. lokakuuta loukkaantunut viisikymppinen mies on kuollut sairaalahoidossa. Onnettomuus tapahtui aamupäivällä noin kello 10.20, kun henkilöauto ja postin nelipyöräinen sähköajoneuvo törmäsivät toisiinsa. Kuolonuhri oli Postin jakeluajoneuvon kuljettaja.

Metsähallitus esittää ranta-asemakaavan laatimista Nauvoon

Metsähallitus on jättänyt Paraisten kaupungille kaavoitusaloitteen ranta-asemakaavan laatimiseksi Nauvoon. Kaavoitusaloite koskee Nauvon Pärnasissa, Saariston rengastien varrella ja lauttarannan yhteydessä sijaitsevaa aluetta. Kaava-alueen pinta-ala on noin 13,5 hehtaaria.

Turku Energia kuvauttaa koko kaukolämpöverkkonsa helikopterista

Helikopteri lähdössä kuvaamaan kaukolämpöverkkoa.

Turku Energia toteuttaa jälleen koko kaukolämpöverkkonsa teknisen kuntokartoituksen helikopterilennolla lämpökameroiden avulla Turussa, Raisiossa, Naantalissa ja Kaarinassa. Kuvaukset on tarkoitus tehdä 5.– 11. marraskuuta, jos keliolosuhteet sen sallivat. Helikopterilennot tehdään auringonlaskun jälkeen, jolloin maanpinta on tasalämpöinen ja liikenne vähäistä.

Ulosottovelallisten määrä jatkaa kasvuaan – kulutusluottoja ja laskusaatavia peritään aiempaa enemmän

Ulosoton asiakkaana oli syyskuun loppuun mennessä lähes 570 000 eri velallista. Määrä on hieman yli neljä prosenttia suurempi kuin vuoden 2025 vastaavana ajankohtana. Velallismäärä kasvaa Ulosottolaitoksen ennusteen mukaan tänä vuonna noin 628 000 eri velalliseen, mikä merkitsisi noin kolmen prosentin kasvua viime vuodesta.

Valon polku loistaa itsenäisyyspäivän viikonloppuna Turussa

Grand Cœur (Big Heart).

Valon polku -valotapahtuma tuo väriä ja elämyksiä pimeisiin iltoihin 3.–6. joulukuuta. Suuren suosion saavuttanut kansainvälinen tapahtuma järjestetään nyt kuudetta kertaa.

Viharikosepäilyjä ennätysmäärä jo kolmatta vuotta peräkkäin

Poliisiammattikorkeakoulun vuosiselvitys kertoo, että epäiltyjen viharikosten määrä kasvoi edelleen viime vuonna.

Opiskelijoiden siirtyminen asumislisälle kasvatti opintotukimenoja neljänneksellä viime vuonna

Kela maksoi vuonna 2025 opintotukea 918,3 miljoonaa euroa, mikä oli 24 prosenttia enemmän kuin edellisvuonna. Menojen kasvuun vaikutti erityisesti opiskelijoiden siirtyminen yleiseltä asumistuelta opintotuen asumislisälle elokuussa 2025. Myös opintorahan menot ja opintotukea saaneiden määrä kasvoivat.

Verojen kerääminen hyvinvointivaltion ylläpitämiseksi saa suomalaisilta vahvan tuen

Verojen maksaminen on tärkeä kansalaisvelvollisuus 94 prosentille suomalaisista, ja 87 prosenttia tuomitsee veronkierron kaikissa tilanteissa. Tuore asennetutkimus kertoo myös, että valtaosa suomalaisista luottaa Verohallintoon.

Kaarina uskoo pizzan voimaan

Kaarinan elinvoimajohtaja Kari Saarinen sujauttaa aikakapseliin kaupungin arvion Pizza Backenin työpaikkojen määrästä vuonna 2040. Kuvassa myös yrittäjät Pia Lähde ja Esa Dahlström.

Ravintolatason pakastepizzoistaan tunnettu Pizza Backen investoi uuteen, noin 1 500 neliömetrin kokoiseen tuotantolaitokseen Kaarinan Voivalaan. Noin neljän miljoonan euron arvoinen hanke on yrityksen historian suurin investointi. Uuden tehtaan on tarkoitus käynnistyä kesällä 2027, ja se työllistää noin 50 henkilöä. Yhteistyö Kaarinan kaupungin kanssa on ollut sujuvaa alusta alkaen.

Kela-taksien uusi sopimuskausi alkaa vuoden alusta

Kela-taksien uusi sopimuskausi alkaa 1.1.2027, jolloin kaikki alueelliset taksien tilausnumerot vaihtuvat. Kilpailutuksen ja matkojen yhdistelyn odotetaan tuovan merkittäviä säästöjä Kela-taksien kokonaiskustannuksiin. Kela myös seuraa palvelun toimivuutta jatkossa entistä tiiviimmin.

Jyrsintä- ja päällystystyö sulkee ajokaistan Vanhalla Tampereentiellä

Jyrsintä- ja päällystystyötä tehdään 5.–19. marraskuuta Vanhalla Tampereentiellä Orikedon liittymän ja Jousitarhan välillä. Yksi ajokaista on pois käytöstä työmaan kohdalla. Liikenne jonoutuu ajoittain.

Teiden talvihoidolla ei tavoitella kesäkelejä

Suurimmassa osassa maata odotellaan vielä talven tuloa, mutta yöpakkasia on alkanut jo esiintyä eteläistäkin Suomea myöten. Väylävirasto ja alueelliset elinvoimakeskukset huolehtivat väylien liikennöitävyydestä ympäri vuoden, ja maanteiden kunnossapito pyrkii minimoimaan talven tuomat yllätykset tien päällä.

Näköislehti

Urheilu

Puukkokatsomo: Interille eettisyydestä keltainen

Turkulaisessa juniorijalkapallossa on kiehunut viime aikoina, kun julkisuuteen levisi tiedot Interin harrastamasta pelaajakalastelusta.

Mici "Roofman" Saaristo täydentää Hamara X:n

Mici Saaristo.

Kupittaan palloiluhallissa lauantaina 7. marraskuuta käytävä Hamara X -kamppailu-urheilutapahtuma on saanut viime hetken lisäyksen ottelukortilleen, kun useampaan kertaan Hamaran illoissa nähty Mici ”Roofman” Saaristo ottelee jälleen kotiyleisön edessä. Näyttävistä ja vauhdikkaista otteluistaan tunnettu Saaristo kohtaa vapaaottelukamppailussaan ranskalaisen Marzi Ammarin .

Petteri Lindbohm siirtyy TPS:ta ulkomaille

Petteri Lindbohm.

TPS:n ja puolustaja Petteri Lindbohmin välinen pelaajasopimus on purettu pelaajan käytettyä sopimukseensa sisältyneen ulkomaanoption. Syyskuussa TPS:n vahvuuteen liittynyt Lindbohm siirtyy jatkamaan uraansa ulkomaille. Lindbohm solmi TPS:n kanssa syyskuussa loppukauden kattavan sopimuksen, johon sisältyi mahdollisuus siirtyä ulkomaille kesken kauden.

Otteluanalyysi: Inter roikkuu mukana mestaruustaitossa

Jean Botué päätti kuivan kautensa Veikkausliigassa.

Inter ja Gnistan järjestivät todelliset maalikarkelot jalkapalloilun Veikkausliigan toiseksi viimeisellä pelikierroksella, joka oli samalla Interin viimeinen kotiottelu. Inter vei maalijuhlat lopulta 4-3. Etenkin loppuhetkillä mätettin maaleja vuoronperään.

Ommi Mingsupphakunille thainyrkkeilyn Euroopan mestaruus

Ommi Mingsupphakun voitti thainyrkkeilyn ISKA-liiton Euroopan mestaruuden 63,5 kilon sarjassa teknisellä tyrmäyksellä.

Turku Muay Thain Ommi Mingsupphakun voitti viime lauantaina thainyrkkeilyn ISKA-liiton Euroopan mestaruuden 63,5 kilon sarjassa toisen erän teknisellä tyrmäyksellä. Mingsupphakun löi Tanskan Siam Warriors -tapahtumassa Kööpenhaminassa kyynärpäällä haavan vastustajalle silmien väliin. Mingsupphakun on vienyt jo kolmannen mestaruusvyön ulkomailta.

Puukkokatsomo: Raju ulospuhallus TPS:ssä

Jos joku olisi sanonut jalkapallokauden 2026 alla, että TPS on Veikkausliigassa yhdeksäs, eikä joudu jännittämään sarjapaikkansa puolesta viimeisillä kierroksilla, moni turkulainen olisi varmasti ottanut tilanteen avosylin vastaan.