Kansainvälisen luomumarkkinan kasvu jatkuu

Maailman suurimmilla luomualan messuilla Biofachissa Saksan Nürnbergissä esiteltiin satoja uutuustuotteita. Maailman suurimmilla luomualan messuilla Biofachissa Saksan Nürnbergissä esiteltiin satoja uutuustuotteita. Kuva: Thomas Geiger

Luomutuotteiden kysyntä vahvistui maailmanlaajuisesti vuonna 2023. Euroopan luomumarkkinoita on koetellut Venäjän hyökkäyssodasta johtunut hintojen nousu, mutta parin vaikea vuoden jälkeen monissa markkinoissa alkoi elpyminen. Ennakkotietojen mukaan luomumarkkina piristyi Euroopassa edelleen viime vuonna.

Globaalin luomumarkkinan arvo oli 136,3 miljardia euroa vuonna 2023. Yhdysvallat säilytti asemansa maailman suurimpana luomuelintarvikkeiden markkinana 59 miljardin euron myynnillä, ja myynnin arvo kasvoi siellä 3,4 prosenttia vuoteen 2022 verrattuna. Seuraavilla sijoilla ovat Saksa (16,1 miljardia euroa) ja Kiina (12,6 miljardia euroa). Euroopan unionin osuus globaalin luomumarkkinan arvosta oli 46,5 miljardia euroa.

– Venäjän hyökkäyssota Ukrainaan ja siitä seurannut kustannuskriisi ja elintarvikkeiden hintojen nousu ovat vaikuttaneet voimakkaasti luomumarkkinaan lähes kaikissa Euroopan maissa viimeisen kolmen vuoden aikana. Suunta on onneksi parempaan päin, kommentoi Pro Luomun toiminnanjohtaja Aura Lamminparras tiedotteessa.

Vuonna 2023 Euroopan luomumarkkinoilla havaittiin jo elpymisen merkkejä, ja monissa maissa nähtiin kasvua edellisvuoden haasteiden jälkeen. Eurooppalaiset kuluttajat käyttivät vuoden aikana luomuruokaan keskimäärin 66 euroa henkilöä kohden, ja EU-maissa vastaava luku oli 104 euroa. Luomun kulutus henkilöä kohden on Euroopassa kaksinkertaistunut vuosikymmenen aikana (2014–23). Vuonna 2023 luomuruokaan käyttivät eniten rahaa sveitsiläiset (437 euroa) ja tanskalaiset (362 euroa) kuluttajat. Suomessa luomuruokaan käytettiin samana vuonna 63 euroa henkilöä kohden.

Kokonaisuudessaan luomun markkina Euroopassa kasvoi vuonna 2023 kuitenkin vain kolme prosenttia ja oli 54,7 miljardia euroa. Erityisen voimakasta kasvua nähtiin Virossa (+13,0 %), Alankomaissa (+12,5 %) ja Belgiassa (+9 %), mutta myös Euroopan suurimmassa luomumarkkinassa Saksassa (+5,0 %) luomumyynnin arvo kasvoi selvästi.

– On hyvä huomata, että vuoden 2023 luomumyynnin kasvu Euroopassa johtui suurelta osin elintarvikkeiden hinnannoususta. Vaikuttaa kuitenkin siltä, että Euroopan luomumarkkinoiden elpyminen on sen jälkeen jatkunut, ja myös luomutuotteiden myyntivolyymit ja markkinaosuudet ovat olleet viime vuonna kasvussa, kertoo Lamminparras.

Vuoden 2024 globaalista luomumyynnistä on vielä vähän virallista tietoa saatavilla, mutta ennakkotietojen mukaan markkinan arvo kasvoi Euroopan suurimmilla luomumarkkinoilla Saksassa (+5,7 %) ja Italiassa (+4,5 %). Molemmissa maissa myös luomun markkinaosuus kääntyi jälleen kasvuun muutaman vuoden tauon jälkeen. Saksassa luomun osuus elintarvikkeiden myynnin arvosta nousi 6,5 prosenttiin edellisvuoden 6,3 prosentista.

Saksassa luomun myyntiä vauhditti vuonna 2024 erityisesti myynnin voimakas kehitys halpahintaketjuissa sekä kosmetiikkaa ja kuivia elintarvikkeita myyvissä erikoiskaupoissa. Saksassa myös kauppojen omien merkkien osuus luomumyynnistä on huomattava ja se on edelleen kasvussa. Lähes kaksi kolmasosaa luomumyynnistä oli kauppojen omia merkkejä vuonna 2024.

Ranska, Ruotsi ja Suomi kuuluvat niihin luomumarkkinoihin, joiden toipumista vielä odotetaan. Ruotsissa ja Suomessa luomumarkkinan arvo laski viisi prosenttia ja Ranskassa myynnin arvo pysyi arvion mukaan ennallaan vuonna 2024 verrattuna edelliseen vuoteen.

Vuoden 2023 luomun maailmanmarkkinatilastot ja ennakkotietoa vuoden 2024 luvuista julkaistiin tiistaina 11.2. Biofach-messuilla Saksan Nürnbergissä. Maailman suurimmilla luomualan messuilla on 2 300 näytteilleasettajaa 94 maasta.

– Kasvun vire on ilmeistä, ja sen huomaa niin yritysten panostuksesta kuin messuvieraiden määrästä. Iloista on se, että mukana on vahvasti myös suomalaisia yrityksiä, ja erityisesti luomukaurassa tuntuu olevan vetoa, kertoo Lamminparras.

Suomalaisyrityksistä Biofach-messuilla on tänä vuonna mukana Helsingin mylly, Kinnusen mylly, Raisio ja Foodin.

Vuoden 2023 tiedot ovat luomututkimuslaitos FiBL: ja IFOAM:n 11. helmikuuta julkaisemasta tilastovuosikirjasta. Koska tietojen keruu koko maailmasta on hidasta, julkaistaan tiedot vuosikirjassa aina kahden vuoden takaa.

Aamuset-kaupunkimedia (AKM)

Mamuna vuonna 1977

Gävle , Ruotsi, Skuttskärin kaupunginosa kesällä 1977. Olin parhaan ystäväni Matin kanssa Skuttskärin kauppakeskuksessa viettämässä aikaa ruotsalaisessa kansankodissa ja siirtolaislapsena. Minulla oli syntynyt jo kontakteja paikallisiin lapsiin.

Kissa pelastettiin puusta Nousiaisissa

Kissa ehti olla puussa useamman päivän Nousiaisissa Kukartintiellä. Pelastuslaitos avusti kissan alas puusta perjantaina ilalla.

TPS pelaa erikoispaidoissa Porin prikaatin 400-vuotisteemaillassa

TPS nähdään Porissa erikoispaidoissa.

TPS kohtaa Porin Ässät lauantaina kello 17 alkavassa vierasottelussa. Ottelutapahtumassa vietetään Porin prikaatin 400-vuotisteemailtaa, jossa juhlistetaan prikaatin pitkää historiaa ja suomalaista maanpuolustustyötä. Illan ohjelmassa on muun muassa Puolustusvoimien kalustoesittelyä, musiikkiesityksiä sekä muuta juhlavuoteen liittyvää ohjelmaa.

Yrttiaho: Käännytyslaki vaarantaa demokraattisen oikeusvaltion

Kansanedustaja Johannes Yrttiaho (vas.) jätti eriävän mielipiteen perustuslakivaliokunnan lausuntoon käännytyslaista. Eriävän mielipiteen allekirjoitti myös valiokunnan jäsen Krista Mikkonen (vihr.).

Osa maitoallergisista lapsista saattaa sietää voimakkaasti kuumennettua maitoa

Maitoallergia on lasten yleisin ruoka-allergia, ja tutkijoiden mukaan se näyttää yleistyvän.

Helsingin yliopiston tutkimuksessa selvitettiin millä vasta-ainetasoilla lapset todennäköisesti sietävät voimakkaasti kuumennettua maitoa. Verikoe osoittautui parhaaksi keinoksi tunnistaa maitoallergia ilman maitoaltistusta.

Osa Kelan kirjeistä viivästyy tulostushäiriön vuoksi

Kelan kirjeiden ja päätösten tulostuksessa on häiriö, joka viivästyttää Kelasta lähtevää kirjepostia. Häiriö ei vaikuta maksujen siirtymiseen asiakkaiden tileille, ja etuudet maksetaan asiakkaille ajallaan. Asiakkaat saavat tiedon etuuspäätöksistään aina myös OmaKelasta.

Netta Skog ja maaginen digiharmonikka Martinsalissa

Netta Skog.

Netta Skog esiintyy Raision Kirjastotalon auditorio Martinsalissa torstaina 22. lokakuuta kello 18 alkaen. Konsertissa kuullaan musiikkia laidasta laitaan, aina klassisesta metallin kautta poppiin ja jopa elokuvamusiikkiin.

Tuottajaorganisaatioiden yhteenliittymät mahdollistava lakimuutos lausunnoille

Maa- ja metsätalousministeriö pyytää lausuntoja hallituksen esityksestä, jolla mahdollistettaisiin tuottajaorganisaatioiden yhteenliittymien hyväksyminen Suomessa. Muutoksen tavoitteena on vahvistaa maataloustuottajien markkina- ja neuvotteluasemaa elintarvikeketjussa.

Stina Siikonen Suomen Yrittäjien uusi puheenjohtaja

Stina Siikonen.

Suomen Yrittäjien liittokokous valitsi perjantaina varsinaissuomalaisen Stina Siikosen Suomen Yrittäjien puheenjohtajaksi. Siikosen puheenjohtajuuskausi alkaa heti. Hän on Suomen Yrittäjien historian ensimmäinen naispuolinen puheenjohtaja.

KOVA: Asunnottomuus poistettava vuoteen 2035 mennessä

Suomessa oli viime vuonna 4 579 yksin elävää asunnotonta ihmistä, ja asunnottomuus kasvoi jo toista vuotta peräkkäin. Lauantaina 17. lokakuuta vietetään vuosittaista ja valtakunnallista Asunnottomien yötä. Kohtuuhintaisten vuokra- ja asumisoikeustalojen omistajat – KOVA ry vaatii asunnottomuuden poistamista vuoteen 2035 mennessä. Tavoitteen toteuttamiseksi tarvitaan valtakunnallinen asunnottomuusohjelma, josta olisi päätettävä kevään 2027 hallitusohjelmaneuvotteluissa.

Tunnelin kohdan kiertotien rakennustyöt etenevät Raisiontien risteysalueella

Rakennustyöt vaikuttavat liikennejärjestelyihin Raisiontien risteysalueella vuoden loppuun saakka.

Tunnelin kohdan kiertotien rakennustyöt etenevät Raisiontien risteysalueella Raision keskustassa. Työt vaikuttavat alueen kaistajärjestelyihin koko loppuvuoden.

Majoituspalveluiden nimissä lähetetyissä huijausviesteissä käytetään oikeita varaustietoja

Traficomin Kyberturvallisuuskeskus on saanut tällä viikolla useita ilmoituksia huijausviesteistä, joissa käytetään asiakkaiden oikeita varaustietoja.

Digitaalinen oppimisympäristö vahvistamaan sairaanhoitajien syöpähoitotyön osaamista

Kun väestö ikääntyy ja syövästä selviytyneiden määrä kasvaa, syöpähoitotyö kuuluu jokaisen sairaanhoitajan työhön. Kaikilla sairaanhoitajilla tulee olla perustason osaamista syöpähoitotyön koko hoitopolusta. Uusi digitaalinen oppimateriaali tuo laadukkaan syöpähoidon jatkumon opettamisen maksutta kaikkien sairaanhoidon kouluttajien käyttöön.

Törkeästä laittoman maahantulon järjestämisestä yli kahden vuoden ehdoton vankeustuomio

Varsinais-Suomen käräjäoikeus on antanut tuomion Rajavartiolaitoksen Turun rikostorjuntayksikön tutkimassa rikosasiassa. Rajavartiolaitos epäili esitutkinnan perusteella kansainvälisen rikollisorganisaation järjestäneen kolmansien maiden kansalaisia Valko-Venäjältä Suomen kautta muualle EU:n alueelle.

Turun seudun luonnonvärjäysryhmä Matarat esittelee töitään Taitokeskus Raisiossa

Tyynyleikissä on mukana monipuolisesti eri väriaineilla ja tekniikoilla värjättyjä tyynyjä aina neulatyynyistä lähtien.

Turun seudun luonnonvärjäysryhmä Matarat esittelee töitään Taitokeskus Raisiossa (Hulvelankatu 35, Raisio) 6.10.–13.11.

Lupa- ja valvontavirasto: Pelastustoimen palvelut pääosin hyvällä tasolla

Lupa- ja valvontavirasto on julkaissut ensimmäisen valtakunnallisen asiantuntija-arvionsa pelastustoimen palveluista. Arvio kokoaa yhteen hyvinvointialueiden pelastustoimen palvelujen tilan, keskeiset kehittämistarpeet sekä investointien vaikutukset vuoden 2025 tietojen perusteella.

Kauppakeskus Mylly täyttää 25 vuotta

Kauppakeskus Mylly on 25-vuotias.

Kauppakeskus Mylly täyttää 25 vuotta 18. lokakuuta. Raision lähitiet avajaispäivänään ruuhkauttaneesta kauppakeskuksesta on kasvanut yksi Suomen suurimmista. Myllyssä käy vuosittain 5,8 miljoonaa asiakasta, ja sen liikkeiden yhteenlaskettu myynti on 267 miljoonaa euroa.

Hallitus esittää muutoksia sähköajoneuvojen latauspisteiden määriin

Hallitus antoi eduskunnalle esityksen niin sanotun automaatio- ja latauspistelain muutoksesta. Muutoksella tarkennettaisiin rakennusten sähköajoneuvojen latauspisteiden vähimmäismäärää ja täsmennettäisiin latauspisteen määritelmää. Esitys on osa rakennusten energiatehokkuusdirektiivin (EPBD) toimeenpanoa.

Näköislehti

Urheilu

TPS pelaa erikoispaidoissa Porin prikaatin 400-vuotisteemaillassa

TPS nähdään Porissa erikoispaidoissa.

TPS kohtaa Porin Ässät lauantaina kello 17 alkavassa vierasottelussa. Ottelutapahtumassa vietetään Porin prikaatin 400-vuotisteemailtaa, jossa juhlistetaan prikaatin pitkää historiaa ja suomalaista maanpuolustustyötä. Illan ohjelmassa on muun muassa Puolustusvoimien kalustoesittelyä, musiikkiesityksiä sekä muuta juhlavuoteen liittyvää ohjelmaa.

Turun yössä suunnistetaan kahdeksan tuntia

Rogainingissa joukkueet suunnittelevat itse reittinsä ja keräävät rasteilta pisteitä kahdeksan tunnin aikana.

Turussa järjestetään 16.–17. lokakuuta YÖ-Rogaining, kahdeksan tunnin yösuunnistustapahtuma, jossa osallistujat etsivät rasteja pimeässä syysyössä jalan tai polkupyörällä.

Åboraakkeli: Kiekkoyllätyksiä hurjalla tahdilla

Valtteri Karnaranta.

Jääkiekon ”superkausi” on jo aiheuttanut ison nipun outoja tapahtumia, joita ilman putoamispeikkoa tuskin olisi nähty. Näihin kuuluu muun muassa Aurajoen rannalla lenkkeilyyn viime aikoina keskittyneen Kai Suikkasen paluu Liiga-valmentajaksi. Suikkasen pestaaminen KooKoon peräsimeen oli vähintään keskisuuri yllätys.

Joel Naukkarinen ja Eeva Karppinen rannikkosoudun maailmanmestareiksi

Eeva Karppinen ja Joel Naukkarinen.

Joel Naukkarinen ja Eeva Karppinen voittivat rannikkosoudun sekakaksikon maailmanmestaruuden Qingdaossa Kiinassa tiistaina 13. lokakuuta. Molemmat saavuttivat MM-pronssia omissa yksikköveneissään.

Benjamin Sylvestersson hopealle ADAC GT4 -sarjassa Hockenheimissa

Benjamin Sylvestersson.

Paraislainen Benjamin Sylvestersson lähti rata-autoilun ADAC GT4 -sarjakauteen mestaruus tavoitteena. Ajoparinsa Gabriele Pianan kanssa Sylvestersson oli mestaruustaistelussa aina sarjan viimeiseen kilpailuviikonloppuun asti. Hockenheimissa ajetut sijoitukset 1., 3. ja 4., eivät kuitenkaan riittäneet, vaan ajopari Piana/Sylvestersson saivat sarjan hopeaa neljän pisteen erolla mestareille hävinneinä.

Juhlakauteen lähtevä Loimu tavoittelee keskikastia Mestaruusliigassa

Tällä hetkellä loukkaantuneena olevasta Hugo Kadista odotetaan yhtä keskeistä pelaajaa Loimun avausseitsikkoon.

Tuto Volleyn sarjapaikasta luopuminen vaikuttaa koko lentopallon Mestaruusliigaan. Raisiossa Loimu aloittaa juhlakauden. Kyseessä on Loimun 50. peräkkäinen pääsarjatasolla. Loimun päävalmentaja Teemu Mäkikyrö epäilee, että kahdeksan joukkueen sarjassa juhlakauden minimitavoite täyttyi jo ennen kauden alkua.