Petri Haapasalosta TPS:n naisten edustusjoukkueen päävalmentaja

Petri Haapasalo. Petri Haapasalo. Kuva: FC TPS

Pitkään avoimena ollut TPS Jalkapallon naisten edustusjoukkueen päävalmentajan pesti sai joulukuussa tekijänsä, kun jo viime kauden lopun joukkueen valmennuksessa mukana ollut Petri Haapasalo ottaa tehtävän vastaan kauden 2025 kattavalla sopimuksella. Haapasalon pestin mahdollistaa TPS Juniorijalkapallon tekemät järjestelyt, joilla hänen työtehtäviään junioripuolella järjestellään uudelleen.

Ratkaisun pitkittymisen syynä ovat edustusjoukkueiden toiminnasta vastaavan taustayhtiön, FC TPS Turku Oy:n, taloudelliset vaikeudet, joiden takia tilannetta ei pystytty ratkaisemaan aikaisemmin.

– Vaikka tilanne on hieman helpottanut, ovat taloushaasteet haitanneet, ja haittaavat edelleen kummankin edustusjoukkueen valmistautumista kauteen. ”Pete” on totta kai erittäin hyvä valmentaja ja pestiin oikein hyvä vaihtoehto, mutta hänen työtehtävänsä TPS Juniorijalkapallossa oli sovittu jo helmikuussa ja tiedotettukin osana junioripuolen muuta valmennuskokonaisuutta jo elokuussa. Emme siis halunneet ensisijaisesti rikkoa junioripuolen kokonaisuutta, vaan kartoitimme muita vaihtoehtoja, sillä tällainen siirto aiheuttaa luonnollisesti päänvaivaa junioripuolen tekijöille. Haasteidemme takia emme kuitenkaan pystyneet lopulta hakemaan tehtävään päätoimista valmentajaa, emmekä toisaalta pystyneet aikaisemmin syksyllä vahvistamaan edes osa-aikaista pestiä, sillä tilanteemme oli valitettavasti hyvin vaikea, kertaa FC TPS Turku Oy:n hallituksen puheenjohtaja Jouko Peräaho prosessin kulkua tiedotteessa.

Vuoden loppua kohden yhtiön tilanne on hieman selkiytynyt, joten joulukuun koittaessa myös naisten edustusjoukkueen toiminta ja valmistautuminen uuteen kauteen pääsee käynnistymään.

– Olemme päässeet ylös pahimmasta kuopasta, mutta tilanne on edelleen haasteellinen. Olen kuitenkin hyvin tyytyväinen, että saimme nyt Peten kiinnitettyä ja saamme sen myötä kauteen valmistautumisen käyntiin. Myös aiemmin uutisoitu Tomi Virtasen liittyminen naisten joukkueen taustavoimiin hallituksen neuvonantajaksi antaa meille lisää hartioita ja käsipareja, joita tässä tilanteessa todellakin tarvitaan, Peräaho taustoittaa.

Haapasalo, 51, hyppää tehtävään haastavassa tilanteessa, mutta kokeneella valmentajalla on jo selvä suunnitelma, jota nyt lähdetään toteuttamaan. Haapasalo on pitkällä valmennusurallaan valmentanut niin tyttöjen kuin poikien juniorijoukkueita, toiminut edustusjoukkueen päävalmentajana naisissa ja miehissä sekä työskennellyt talenttivalmentajana ja akatemiapäällikkönä. Haapasalo on toiminut TPS:ssä valmennustehtävissä jo seitsemän vuoden ajan, mitä ennen hän työskenteli pitkään useassa eri jalkapalloseurassa Kokkolassa.

– Olen uudesta pestistäni hyvin iloinen, sillä pääsen auttamaan seuraa ja pelaajia eteenpäin sekä tuomaan oman osaamiseni ja kokemukseni tämän kokonaisuuden käyttöön. Osa naisten pelaajista on harjoitellut jo marras–joulukuussa valmentamani T18-juniorijoukkueen mukana, joten täysin nollatilanteesta emme lähde toimintaa käynnistämään. Tiedän tilanteen, tunnen pelaajat, taustat ja sarjan vaatimukset, joten pääsen myös siinä mielessä nopeasti toimintaan kiinni, Haapasalo kertoo.

TPS:n naisten edustusjoukkueen toiminta käynnistyy tänään tiistaina, ja Haapasalo toivoo saavansa jo jalkeille valtaosan viime kauden joukkueesta.

– Muutama pelaaja viime kauden joukkueesta on jo ottanut urallaan seuraavat askeleet, ja osa kokeneemmista pelaajista pohtii vielä uransa tilannetta. Meillä on kuitenkin erittäin hyvä, nuori runko ja muutamia uusiakin tulokkaita on mahdollisesti liittymässä mukaan harjoitusryhmään heti alussa, joten olen luottavainen, että saamme uudistuneeseen Kansalliseen Ykköseen jalkeille mielenkiintoisen ryhmän, jolla on mahdollisuudet taistella hyvistä sijoituksista. Katsotaan toki rauhassa, minkälaisen ryhmän saamme lopulta koottua, ennen kuin asetamme yhdessä virallisia tavoitteita, mutta olen erittäin luottavainen. Näenkin, että tilanne avaa nyt uusia mahdollisuuksia rakentaa pitkäjänteisesti TPS:n uutta tulemista, joka samalla vahvistaa totta kai koko alueen tyttöjen ja naisten pelaaman jalkapallon tulevaisuutta, Haapasalo sanoo.

Joukkueen muun taustaryhmän osalta rakennusvaihe on käynnissä, mutta edes ensivaiheessa Haapasalo ei joudu käynnistämään toimintaa yksin, sillä joukkueenjohtajana jatkaa Kaisa Alkio ja huoltajana Juha Alkio. Maalivahtivalmentajana toimii Nico Pesu, joka oli joukkueen mukana jo toissa kauden lopun. Muuta valmennus- ja taustaryhmää kootaan ja sitä pyritään vahvistamaan mahdollisimman pian.

– On hieno asia, että meillä on jo nyt osa taustatiimistä koossa. Kun joudumme joka tapauksessa lähtemään liikkeelle takamatkalta, on hyvä, että minulla on sen kuromisessa apunani osaava tiimi. Ja vaikka takamatkalta lähdetäänkin, on osa joukkueesta tosiaan harjoitellut jo hyvän aikaa, ja toisaalta myös maailman pisin kauteen valmistautumisjakso antaa meille jonkin verran anteeksi. Innostunein mielin lähdemme joukkueen kanssa uusia haasteita kohti, Haapasalo päättää.

Aamuset-kaupunkimedia (AKM)

Varsinais-Suomen kunnissa työvoiman saatavuudessa mittaushistorian parhaat lukemat

Kevan kunta- ja hyvinvointialuepäättäjäbarometri kertoo kuntien ja hyvinvointialueiden työvoimasaatavuuden parantuneen merkittävästi. Myös Varsinais-Suomessa hakijatilanne on hyvällä tolalla, 60 prosenttia vastaajista kertoo hakijoita olleen riittävästi.

Inga Hannukainen jatkaa TPS-paidassa

Inga Hannukainen.

Viime kaudella ensikosketuksensa Kansallisessa Ykkösessä saanut Inga Hannukainen , 18, jatkaa TPS-puolustuksessa myös kaudella 2026. Lempinimellä Inkku tunnettu Hannukainen on TPS:n oma kasvatti, joka on edennyt junioripolkua Piikkiön Palloseuran ja Maskun Palloseuran kautta Tepsiin. Oikeajalkainen puolustaja on tunnettu joukkueessa erityisesti vahvana yksi vastaan yksi -puolustajana ja vahvana fyysisenä puolustajana.

Kasvomurtuma voi kätkeä hengenvaarallisen aivovamman

Kasvomurtuma ei ole vain esteettinen tai paikallinen vamma ja niitä esiintyy jopa 10–15 prosentilla kaikista traumapotilaista. Kasvomurtuma voi kätkeä hengenvaarallisen aivovamman, joka voi jäädä helposti huomaamatta.

Life on a Leaf avaa ovensa ArkMuoto-festivaalissa ensi lauantaina

Life on a Leaf -talossa on avoimet ovet ensi lauantaina.

Life on a Leaf kutsuu ystävät, perheet ja eri sukupolvet tutustumaan yhdessä lehden muotoiseen taloon, joka tuntuu kuin suoraan satukirjasta. Turussa sijaitseva Life on a Leaf on taiteilija Jan-Erik Anderssonin rajoja ylittävä kokonaistaideteos, jossa taide, arkkitehtuuri ja asuminen kietoutuvat yhteen ainutlaatuisella tavalla.

Yrttiaho: Hävittäjäkaupasta tehtävä uusi arvio vielä kevään aikana

Kansanedustaja Johannes Yrttiaho (vas.) pitää välttämättömänä, että eduskunta ja hallitus tekevät uuden arvion amerikkalaisten F-35 hävittäjien hankkimisesta Suomelle. Yrttiaho kannattaa entisen ulkoministerin Erkki Tuomiojan (sd.) ehdotusta hävittäjäkaupan perumisesta.

Ikäihmisten elämäntarinat kamishibai-teatteriesityksinä Aura Companyn teatterissa

Kuvassa kameraan tuijottaa 7-vuotias tyttö, joka odottaa sijaisvanhempia juna-asemalla Ruotsissa jatkosodan aikana. Tällä hetkellä tyttö on melkein 90-vuotias, ja hänen elämässään on tapahtunut valtavasti tuon valokuvan ottamisen jälkeen.

Aura Companyn Pekka Laamanen ja Alisa Salonen käynnistivät syksyn aikana Suomen Kulttuurirahaston tuella pilottihankkeen ikäihmisille Lehmusvalkaman ja Ruusukorttelin hyvinvointikeskuksissa. Tavoitteena on laajentaa osallistavaa ja yhteisöllistä tarinankerrontaa uudelle kohderyhmälle.

Lindén: Miksei ministeri Juuso ota vastuuta vanhustenhoivan ongelmista?

– Viime päivinä olemme saaneet kuulla järkyttäviä uutisia vanhustenhuollosta. Huomiota herättää hallituksen hiljaisuus ja vastuuministeri Juuson toimettomuus, sanoo kansanedustaja, sosiaali- ja terveysvaliokunnan jäsen Aki Lindén (sd.).

Konsertti intohimoisesta rakkaudesta

Collin Hansen ja Sofia Lindroos.

Konsertti Rakkauden kasvot tarjoaa värikylläisen paletin musiikkia Edward Griegin , Enrique Granadosin , Francis Poulencin , George Gershwinin ja nykysäveltäjä Libby Larsenin teoksista. Konsertti kuljettaa rakkauden pyörteissä: ensisuudelman hurmasta onnettomaan rakkauteen, intohimoon ja katumukseen. Larsenin Love after 1950 saa luultavasti Suomen ensiesityksensä kokonaisuudessaan. Konsertit kuullaan 15. helmikuuta Porvoossa ja 21. helmikuuta kello 18 Sibelius-museossa Turussa.

Suomeen suunnitteilla lähes 26 gigawattia aurinkovoimaa, hankkeita yli 300

Suomen uusiutuvien tuoreen hankelistauksen mukaan Suomeen on suunnitteilla lähes 26 gigawatin (GW) edestä teollisen kokoluokan aurinkovoimaa. Suunnitteilla on yhteensä yli 300 aurinkovoimahanketta. Hankemäärä on kasvanut nopeasti ja lähestyy jo maatuulivoiman hankemääriä, mikä kertoo kotimaisen aurinkovoiman suuresta potentiaalista.

Vallan mainiot värit

Helena Heinonen.

Kun öljyvärien syvyyden voima ja huovutuksen elävä, pehmeä pinta asettuvat rinnakkain, syntyy vahvasti aistittava läsnäolo. Satu Helle ja Helena Heinonen inspiroivat yhdessä näyttelyn, jossa katsoja saa hengähtää, viipyä ja kohdata luonnon rauhan ja materiaalien herkkyyden uudella tavalla. Teokset kutsuvat viipymään hetkeen, jossa yksityiskohdat ja kokonaisuus kulkevat soljuvasti rinnakkain, luoden mielenkiintoisen elämyksen.

Poliisi: Tarkista passin ja henkilökortin voimassaolo talven ja kevään matkoja varten

Passin ja henkilökortin voimassaolo on hyvä tarkistaa ennen talven ja kevään lomia, etenkin jos on tarkoitus suunnata ulkomaille. Tarvittaessa asiakirjan uusiminen onnistuu sujuvasti, sillä vapaita ajanvarausaikoja on varattavissa hyvin lähes kaikkialla Suomessa, toteaa lupahallintopäällikkö Hanna Piipponen tiedotteessa.

Sähkön käytön määrä sivusi ennätystä Naantalin Energian alueella

Naantalin Energia investoi tänä vuonna noin 1,9 miljoonaa euroa vanhan verkoston korvausinvestointeihin sekä laajennusinvestointeihin.

Naantalin Energian verkkoalueella käytetyn sähkön määrä pysyi edelleen korkeana eli 141,3 miljoonassa kilowattitunnissa. Suuri kulutus johtuu alueen käyttöpaikkojen lisääntymisestä sekä teollisuuden kasvaneesta kulutuksesta. Yhtiön investoinnit verkostoon yltävät tänä vuonna lähes 1,9 miljoonaan euroon. Uusi Saharannan sähköasema valmistuu kesäksi varmistamaan teollisuuden ja sataman alueen sähkön jakelua.

Lotossa yksi täysosuma – historiallisen suuri 16 miljoonan euron potti Naantaliin

Lotossa löytyi kierroksella 05/2026 yksi täysosuma. Naantalilainen voittaja kuittaa seitsemän oikein -rivillään 16 miljoonaa euroa.

Maatuulivoimaa suunnitteilla yli 56 gigawattia

Suomen uusiutuvien tuoreen hankelistauksen mukaan Suomeen on suunnitteilla maatuulivoimaa noin 56 gigawatin (GW) edestä. Reilulle neljälle gigawatille hankkeista on jo myönnetty rakennusluvat, ja osa niistä on jo rakenteilla. Laaja tuulivoimaportfolio takaa Suomelle mahdollisuuden lisätä uutta sähköntuotantoa nopeasti, kun muut teollisuuden investoinnit sitä tarvitsevat. Muiden investointien mahdollistamisen lisäksi maatuulivoiman potentiaalinen investointiarvo Suomelle on yhteensä noin 80 miljardia euroa.

Kideko avaamassa uutta arkkitehtuuriryhmää alle kouluikäisille

Kideko tarjoaa arkkitehtuurikasvatusta 7-15-vuotiaille lapsille ja nuorille.

Arkkitehtuurikoulu Kideko on vuonna 2023 perustettu oppilaitos, joka tarjoaa arkkitehtuurikasvatusta 7–-15-vuotiaille lapsille ja nuorille. Taiteen perusopetuksessa oppilaat kokoontuvat säännöllisesti 30 kertaa lukuvuodessa.

Älä pilaa autoasi pakkasella

Pakkanen kuormittaa sekä autoa että kuljettajaa, ja talven pimeys ja liukkaat tiet lisäävät ajamisen haasteita. Keskinäisen Vakuutusyhtiön Turvan mukaan huolellinen valmistautuminen tekee talviajosta paitsi turvallisempaa myös sujuvampaa, ja auttaa välttämään pakkasen aiheuttamat ikävät yllätykset.

Pinokkiosta uusi versio

Markus Ilkka Uolevin esittämää Pinokkio-hahmoa tekemässä teatteriompelija sekä puvut ja lavastuksen suunnitellut Jani Uljas.

Suomen kantaesitys Eve Leighin Pinokkiosta on uusi tulkinta kasvutarinasta, joka tarjoaa samaistumispintaa yhtä lailla lapsille ja aikuisille. Lija Fischerin ohjaus saa ensi-iltansa Turun kaupunginteatterissa 4. helmikuuta. Pinokkiona nähdään Markus Ilkka Uolevi , Geppettona Mika Kujala .

Yritysten verkkokauppaostoksista 70 prosenttia kohdistuu ulkomaille

Yritysten debit-korttiostoista lähes kolmasosa tehdään nykyään verkkokaupoista, kertoo OP Pohjolan korttidata. Suomalaisyritykset tekevät debit-korttiostoksia useimmiten ulkomaisista verkkokaupoista: euroissa mitattuna jopa 70 prosenttia verkkokauppaostoksista tehdään ulkomaille. Myös maksulliset tekoälytilaukset ovat yleistyneet viimeisen vuoden aikana.

Näköislehti

Urheilu

Inga Hannukainen jatkaa TPS-paidassa

Inga Hannukainen.

Viime kaudella ensikosketuksensa Kansallisessa Ykkösessä saanut Inga Hannukainen , 18, jatkaa TPS-puolustuksessa myös kaudella 2026. Lempinimellä Inkku tunnettu Hannukainen on TPS:n oma kasvatti, joka on edennyt junioripolkua Piikkiön Palloseuran ja Maskun Palloseuran kautta Tepsiin. Oikeajalkainen puolustaja on tunnettu joukkueessa erityisesti vahvana yksi vastaan yksi -puolustajana ja vahvana fyysisenä puolustajana.

Turkulainen Mika Lamppu vuoden erotuomari Palloliiton Läntisellä alueella

Onni Helén nimettiin vuoden poikapelaajaksi Palloliiton Läntisellä alueella.

Suomen Palloliiton Läntinen alue palkitsi perjantaina Seurojen ääni -seminaarin yhteydessä järjestetyssä palkintogaalassa Tampereella menestyjiä ja seuratoimijoita viime vuodelta.

Ruben Rafkinille ja Eetu Mäkiniemelle jatkosopimus TPS:n kanssa

Ruben Rafkin.

Turun Palloseura on tehnyt puolustaja Ruben Rafkinin kanssa kaksivuotisen jatkosopimuksen, joka kattaa kaudet 2026–27 ja 2027–28. Turun Palloseura on tehnyt myös kauden 2026–27 kattavan jatkosopimuksen maalivahti Eetu Mäkiniemen kanssa.

Tim Söderlund Leger jättää TPS:n

Tim Söderlund Leger.

Turun Palloseura ja hyökkääjä Tim Söderlund Leger ovat purkaneet pelaajasopimuksensa yhteisymmärryksessä.

Turku selvitti Kupittaan palloiluhallin pelialustan puutteita – uusia ratkaisuja luvassa

Kupittaan palloiluhallin matto-ongelmat olivat ilmeisiä 25. tammikuuta. Kaupunki ei ollut huolehtinut mattoa pelikuntoon, vaan TPS:n taustahenkilöt joutuivat teippaamaan sitä ennen ÅIF-ottelua.

Kupittaan palloiluhallin F-liigan salibandyotteluissa on ollut puutteita pelialustassa. Ne ovat huolestuttaneet seuroja. Turun kaupunki selvitti salibandyliigaotteluiden tapahtumat, jotka koskevat Kupittaan palloiluhallin maton teippauksen puutteita.

Puukkokatsomo: Kentät kuntoon Kupittaalla

Cira Virta.

Cira Virta , Tuulia Lahti , Jenna Saario … Kalliiksi tuntuvat käyvän Kupittaan palloiluhallin olosuhteet turkulaisille salibandyjoukkueille.