FBC Loiston Tuulia Lahti on palannut kentälle tehokkaana

Tuulia Lahti muodosti viime kaudella tehokkaan ketjun Laura Pakarisen ja Ulla Valtolan kanssa. Tuulia Lahti muodosti viime kaudella tehokkaan ketjun Laura Pakarisen ja Ulla Valtolan kanssa. Kuva: Ari-Matti Ruuska

Viime kesänä FBC Loiston Tuulia Lahden suunnitelmat olivat selvät. Syksyllä hänen piti lähteä opiskelijavaihtoon Ruotsiin. Taskussa oli myös puolen vuoden sopimus Ruotsin Superliigassa pelaavan Karlstadin kanssa.

Suunnitelmiin tuli kuitenkin muutos heinäkuussa maajoukkueleirillä. Loukkaantumisen seurauksena Ruotsiin lähtö peruuntui ja samalla päätettiin purkaa sopimus Karlstadin kanssa.

– Minulla oli kepit pari kuukautta. Sen takia ajattelin, että siirretään koko juttua eteenpäin. Arki keppien kanssa vaihdossa olisi ollut vähän vaikeaa ja olisin ollut Ruotsissa jouluun asti, Lahti kertoo.

Niinpä Lahti kuntoutti itseään tutuissa maisemissa Turussa syksyn ajan. Marraskuun loppupuolella koitti Lahden hartaasti odottama hetki, kun hän pääsi jälleen palaamaan tositoimiin Loiston paidassa.

– Myös pelaamisen kannalta oli hyvä siirtää Ruotsiin lähtemistä. Olisin ollut siellä jouluun asti. Nyt pääsin pelaamaan täällä jo vähän aiemmin.

Syksyn aikana Lahti seurasi tiiviisti joukkueensa otteita katsomon puolelta. Loiston syksy on ollut epätasainen, mutta joulun lähestyessä otteet ja tulokset ovat parantuneet. Lahti näkee kehityksen taustalla selkeät syyt.

– Meillä oli tähän kauteen lähdettäessä paljon uusia pelaajia. F-liigan vaatimustaso ja pelitempo ehkä vähän yllättivät alkukauden peleissä. Syksyn mittaan pelitapa on selkiytynyt joukkueelle. Tosi paljon on joukkueen ja yksilöiden peli kehittynyt jo tässä syyskauden aikana, Lahti tuumii.

Kentille palattuaan Lahti itse on ehtinyt pelata kaksi ottelua F-liigassa ja Suomen Cupin paikallisottelun TPS:ää vastaan. Emilia Kurpan ja Eeva-Maria Heinisen viereen Loiston ykkösketjuun istutetulla Lahdella on kulkenut. Cupissa syntyi yksi maali. F-liigan kahdessa ottelussa verkko on heilunut Lahden toimesta yhteensä viisi kertaa.

– Hyvin ollaan toisiamme löydetty. Se auttaa, että olen pelannut molempien kanssa jossain vaiheessa, vaikka viime kaudella emme yhdessä pelanneetkaan.

FBC Loistolla on vielä ennen vuodenvaihdetta yksi ottelu, vierasottelu SB-Prota vastaan 21. joulukuuta. Jo siinä ottelussa kokoonpanossa saattaa olla muutamasta viime ottelusta sivussa loukkaantumisen vuoksi oleva Laura Pakarinen.

Loiston suhteen kevät näyttää valoisalta, sillä jouluksi Suomeen palaa myös hyvän syyskauden Karlstadissa pelannut Ulla Valtola.

Valtola, Pakarinen ja Lahti muodostivat Loiston selkeän ykkösketjun viime kaudella. Kevätkaudella Loistolla onkin positiivinen ongelma kentällisiä rakentaessa.

– Kun saadaan koko porukka kasaan, niin hyvällä mallilla on asiat kevättä ajatellen, Lahti toteaa.

Ilkka Lappi

Akseli-lähipyöräilypäivä Maskussa, Mynämäellä ja Nousiaisissa

Akselireitti halkoo Maskun, Mynämäen ja Nousiaisten kuntia.

Akseli-lähipyöräilypäivää vietetään lauantaina 12. syyskuuta Maskussa, Mynämäellä ja Nousiaisissa koko pyöräilyreitistön mitalta. Kuka tahansa toimija, kuten yritys tai yhdistys tai muu organisaatio on tervetullut osallistumaan päivään omalla panoksellaan ja valitsemallaan sijainnilla reitillä tai sen lähistöllä.

Huoltoriitojen käsittelyajat tuomioistuimissa eivät ole lyhentyneet

Helsingin yliopiston Kriminologian ja oikeuspolitiikan instituutin toteuttaman seurantatutkimuksen mukaan vuonna 2019 voimaan tullut lapsenhuoltolain uudistus vastaa aiempaa paremmin nykypäivän tarpeita ja on vahvistanut jo vakiintuneiden toimintatapojen oikeudellista perustaa. Tutkimuksen mukaan lakiuudistuksen tavoitteet eivät kuitenkaan ole kaikilta osin toteutuneet käytännössä.

Teoksia ihmiselämän raadollisesta luonteesta

War injury. Akvarelli värilliselle paperille, 15 x 15 cm. 2023.

Ilkka Sariolan näyttely Spes Pacis – Toivo rauhasta on esillä Kriittisessä Galleriassa 13.8.–4.10.

Tekoälyn käyttö vaatii samoja varovaisuussääntöjä kuin muukin verkko

Moni lapsi saa koulun alkaessa ensimmäisen oman puhelimensa tai pääsee käyttämään digitaalisia palveluita aiempaa itsenäisemmin. Turvallinen digiarki ei kuitenkaan synny itsestään, vaan turvallisuustaitoja opetellaan yhdessä kotona. Huoltajien tuki, kiinnostus ja avoin keskustelu ovat edelleen lasten tärkein suoja verkossa.

Jukka Virko Teknologiakiinteistöjen talousjohtajaksi

Jukka Virko.

Turun Teknologiakiinteistöt vahvistaa strategista osaamistaan, kun yhtiön uutena talousjohtajana aloittaa Jukka Virko . Hän vastaa Teknologiakiinteistöjen konsernin strategisesta talousjohtamisesta, rahoituksesta, talousraportoinnista ja taloushallinnon kehittämisestä. Hän kuuluu myös yhtiön johtoryhmään.

Auto ojaan Aurassa, yksi sairaalaan

Henkilöauto ajautui vastaan tulevien kaistan ylitse Valtatien ojaan Aurassa aamuyöllä lauantaina. Henkilöautossa oli yksi henkilö, jonka pelastuslaitos siirsi ulos autosta.

Louhintatöistä johtuvia pysäytyksiä Turun kehätiellä Raisiossa

Raision keskustassa tehdään Turun kehätien (E18) varrella louhintaa torstaista 20. elokuuta. alkaen. Kehätien liikennettä pysäytetään räjäytysten ajaksi.

Eurojackpotin potti nousee 22 miljoonaan euroon

Perjantaina arvottu Eurojackpot ei antanut yhtään täysosumaa, joten ensi tiistain arvonnassa on jaossa noin 22 miljoonan euron päävoitto.

Kolumni: Rokkitähdet hallitsevat

Don’t believe the hype räppäsi Public Enemy 1980-luvun lopulla. Chuck D :n ja kumppaneiden viisaus näyttää viime vuosina unohtuneen muun muassa peliteollisuutta seuraavilta.

Paimion kirjastossa järjestetään poliisin satuhetki

Lounais-Suomen poliisilaitos viettää tänä vuonna Poliisin päivää Paimiossa ja Kankaanpäässä lauantaina 29. elokuuta. Koko perheen tapahtumissa pääsee tutustumaan poliisin työhön ja kalustoon sekä tapaamaan konstaapeleita.

Avoimet Puutarhat kutsuu vierailemaan puutarhoissa

Avoimet Puutarhat järjestetään sunnuntaina 20. syyskuuta.

Avoimet Puutarhat kutsuu sunnuntaina 20. syyskuuta kello 15–20 vierailemaan puutarhoissa ympäri Suomea. Tapahtumaa on järjestetty jo 16. kertaa kesällä ja nytsuosittu tapahtuma laajenee ja puutarhat avaavat ovensa ensimmäistä kertaa syksyllä.

Kupittaan kärjen peruskivi muurattiin

Turun Tiedepuistoa kehittävän Kupittaan kärjen peruskivi muurattiin perjantaina 14. elokuuta. Kupittaan kärjen kumppanuushankkeen myötä Tiedepuisto laajenee Itäharjun alueelle, johon rakentuu uudenlainen työpaikkojen, asumisen ja palveluiden elinvoimainen keskittymä. Tiedepuiston kehitys on yksi Turun kaupungin merkittävimmistä strategisista investoinneista kaupungin kasvuun ja tulevaisuuteen.

Raw Organic avaa uuden myymälän Hansakortteliin

Lisa-Maria Junnila.

Kotimainen hyvinvointialan yritys Raw Organic avaa uuden myymälän Turussa Hansakortteliin. Raw Organicilla on ennestään myymälät Skanssissa, Raision Myllyssä ja Vantaan Jumbossa sekä verkkokauppa.

Asuntomarkkinoilla käsijarru vielä päällä, mutta myyntiajat lyhentyneet

Viime vuosien vaisussa asuntomarkkinassa moni myyjä on lykännyt asuntonsa myyntiä pitkien myyntiaikojen ja laskeneen hintatason vuoksi. Myyntiaika vaikuttaa asunnon toteutuvaan hintaan ennen kaikkea markkinapsykologian kautta: mitä pidempään asunto on markkinoilla, sitä herkemmin ostajat alkavat kyseenalaistaa sen hinnoittelua.

Satokausi kutsuu säilömään kotimaiset maut talteen

Omenaleipä.

Maa- ja kotitalousnaiset (MKN) kannustaa hyödyntämään tämän vuoden runsasta satokautta omiin tarpeisiin sopivalla tavalla. Sadosta kannattaa nauttia tuoreeltaan ja säilöä eri tavoin talvea varten. Jo muutama purkki hilloa, pari pussillista pakastemarjoja tai parvekkeella kasvatettuja yrttejä kuivattuna riittää tuomaan kesän maut talveen.

Opetus- ja kulttuuriministeriö selvityttää ylioppilastutkinnon reaalikokeiden kehittämistä

Opetus- ja kulttuuriministeriö on nimittänyt filosofian maisteri Tarja Aro-Kuuskosken selvittämään vaihtoehtoista tapaa järjestää ylioppilastutkinnon reaalikoe. Selvitys valmistuu vuoden loppuun mennessä.

Miksi yöllä roskia viedessä tuntuu siltä kuin joku katsoisi?

Matti Närekankaan näyttely Väliaikainen Pelastustie on esillä 20.8.–13.9. Galleria Joellassa.

Turun derby siirtyy lauantailta sunnuntaille

Veikkausliigan Turun derby TPS:n ja FC Interin välillä siirtyy Interin europelien jatkumisen vuoksi. Derby siirtyy lauantailta pelattavaksi päivää myöhemmin sunnuntaina 23. elokuuta kello 18 Veritas Stadionilla.

Näköislehti

Urheilu

Puukkokatsomo: Kova salibandyurakka

Salibandyn Suomen Cupia pyritään kehittämään entistä houkuttelevammaksi kilpailuksi. Tämä on hyvä tavoite, sillä perinteisesti varsinkin isompien seurojen kohdalla Cup on koettu enemmän pakollisena pahana kuin kisana, johon panostaa täysillä.

Turun derby siirtyy lauantailta sunnuntaille

Veikkausliigan Turun derby TPS:n ja FC Interin välillä siirtyy Interin europelien jatkumisen vuoksi. Derby siirtyy lauantailta pelattavaksi päivää myöhemmin sunnuntaina 23. elokuuta kello 18 Veritas Stadionilla.

Inter taisteli jatkopaikan ja kohtaa seuraavaksi FC Kööpenhaminan

Inter jatkaa Konferenssiliigassa.

Inter jatkaa historiallista eurotaivaltaan. Se löi FC Vaduzin Konferenssiliigan kolmannen kierroksen otteluparissa ja jatkaa playoff-kierrokselle. Sinimustat taistelivat torstai-iltana Liechtensteinissa 2–2-vierastasapelin Jasse Tuomisen ja Alie Contehin maaleilla. Vaduz kaatui yhteismaalein 4–3. Inter tekee turkulaista jalkapallohistoriaa etenemällä playoff-kierrokselle, jossa vastaan asettuu FC Kööpenhamina.

Suomi taistelee amerikkalaisen jalkapallon naisten Euroopan mestaruudesta

Useita Trojansin naisia on mukana EM-taistossa.

Suomen naisten amerikkalaisen jalkapallon maajoukkue pelaa 22. elokuuta Vantaalla Euroopan mestaruudesta Saksaa vastaan. Turku Trojansin pelaajista Euroopan mestaruutta tavoittelevaan ryhmään on valittu Tia Jansen , Milla Korhonen , Kirsti Nirhamo , Edona Haddad , Ninni Mäkinen , Kaisla Honkaniemi , Hilma Kuitunen ja Oona Tuomi .

Aliisa Soini otti omiin nimiinsä 100 metrin perhosuinnin Suomen ennätyksen

Aliisa Soini.

Uinnin pitkän radan EM-kisojen neljännen päivän aamujaksolla nähtiin yksi Suomen ennätys, kun Uinti Turun Aliisa Soini perhosteli taululle uudet ennätyslukemat 100 metrin perhosuinnissa.

Inter on askeleen päässä Kööpenhaminasta

Inter on pelannut historiansa parhaita Euro-pelejä Konferenssiliigan karsinnoissa.

Inter matkustaa torstaina Liechtensteiniin FC Vaduzin vieraaksi Konferenssiliigan kolmannen karsintakierroksen toiseen osaotteluun. Inter pääsee kääpiövaltioon hyvistä lähtökohdista, sillä se voitti Kupittaalla ensimmäisen osaottelun 2-1. Ottelun voittomaalin pääsi iskemään vieraiden puolustusvirheestä Prosper Ahiabu . Vieraiden puolustuksella ei muutenkaan ollut viime viikolla paras iltansa, sillä Interin ensimmäinen maali merkittiin omaksi maaliksi.