Ruotsalaishyökkääjä Tim Söderlund TPS-paitaan
TPS on tehnyt loppukauden kattavan sopimuksen 26-vuotiaan ruotsalaishyökkääjä Tim Söderlundin kanssa.
– Aivan mahtavaa, olen kuullut paljon hyvää Liigasta. TPS on perinteikäs, suuri seura, joten on todella hienoa päästä sinne, Söderlund sanoo tiedotteessa.
Päätös siirtyä Suomeen tuntui hänestä luonnolliselta, sillä lähtötilanne vanhassa joukkueessa ei ollut enää ihanteellinen.
– Ratkaisu tuntui hyvältä, sillä tilanne omassa joukkueessa oli hieman sekava, joten päätös siirtyä Suomeen tuntui oikealta.
Nopeaksi ja tekniseksi pelaajaksi itseään kuvaileva Söderlund kertoo nauttivansa siitä, kun pääsee pelaamaan kiekolla ja luomaan vaarallisia maalipaikkoja.
Söderlund on pelannut tällä ja viime kaudella Tshekissä, viimeisimpänä HC Plzenin joukkueessa. Hänellä on myös usealta kaudelta kokemusta Ruotsin SHL:stä, jossa hän debytoi jo 17-vuotiaana. Ruotsin nuorten maajoukkueessa Söderlund on saavuttanut alle 18- ja alle 20-vuotiaiden MM-hopeaa. Lisäksi hänellä on kokemusta Pohjois-Amerikan AHL- ja ECHL-sarjoista. Chicago Blackhawks varasi Söderlundin NHL:n neljännellä kierroksella vuonna 2017.
– Erinomainen asia, että löydettiin pelaaja, jota on pitkään haettu. Nyt on mies kiinnitetty ja olen todella tyytyväinen tilanteeseen. Meille sopiva pelaaja, jota ollaan yhdessä valmennuksen kanssa etsitty. Nyt se on löytynyt, toteaa TPS:n urheilujohtaja Rauli Urama.
TPS:n päävalmentaja Tommi Miettinen uskoo Söderlundin tuovan joukkueeseen juuri oikeanlaisia ominaisuuksia.
– Hän on energinen ja erinomainen luistelija, hyvät lajitaidot omaava pelaaja, joka on etsinyt paikkaansa. Olemme tyytyväisiä saadessamme pelaajan, jolla on valtavasti potentiaalia kehittyä ja joka sopii hyvin meidän pelitapaan.
Markus Nenonen ei jatka enää joukkueen vahvuudessa TPS:n jatkaessa pelejä maajoukkuetauon jälkeen. Hyökkääjä liittyi joukkueeseen syyskuussa ja ehti pelata 18 ottelua TPS-paidassa.
Aamuset-kaupunkimedia (AKM)