Turun kaupunki edellyttää, että Kamera-Aitan ja Dynamon rakennukset säilytetään Österbladin tontilla

Molemmissa suunnitelmissa Kamera-Aitan talo säilytettäisiin. Dynamon talo on esitetty säilytettäväksi siten, että vaurioituneita rakennusosia voidaan uusia tai rakentaa samanlaisina.Kaavamuutoksella tavoitellaan myös korttelia täydentävää uudisrakentamista. Maanomistaja on teettänyt kaavamuutosalueella sijaitsevista rakennuksista useita mittavia kuntotutkimuksia ja sisäilmakartoituksia. Molemmissa suunnitelmissa Kamera-Aitan talo säilytettäisiin. Dynamon talo on esitetty säilytettäväksi siten, että vaurioituneita rakennusosia voidaan uusia tai rakentaa samanlaisina.Kaavamuutoksella tavoitellaan myös korttelia täydentävää uudisrakentamista. Maanomistaja on teettänyt kaavamuutosalueella sijaitsevista rakennuksista useita mittavia kuntotutkimuksia ja sisäilmakartoituksia. Kuva: Lundén Architecture Company

Österbladin tonttia koskevan asemakaavanmuutoksen tavoitteena on säilyttää alueen arvokas kaupunkikuva. Turku edellyttää, että Kamera-Aitan ja Dynamon rakennukset säilytetään. Myös tontin mahdollisen uudisrakentamisen tulee soveltua ympäristöön. Kaavamuutoksen tavoitteet etenevät Turun kaupunginhallitukseen maanantaina 18. marraskuuta.

Turun pääkirjastoa vastapäätä sijaitseva niin sanottu Österbladin tontti on keskeinen osa Turun kaupallista ydinkeskustaa. Tonteilla sijaitsee kaksi huonokuntoista 1800-luvun alussa rakennettua puutaloa ja saman vuosisadan lopulla rakennettu kivitalo. Suurimman osan alueen pinta-alasta kattaa sisäpihan pysäköintialue.

Kaavoitustyön pohjaksi on selvitetty rakennuskannan kulttuurihistorialliset ja rakennushistorialliset arvot. Tonttien omistaja, Oy J. Österblad Ab, on teettänyt alueen rakentamisesta kaksi vaihtoehtoista suunnitelmaa. Molemmissa suunnitelmissa Kamera-Aitan talo säilytettäisiin. Dynamon talo on esitetty säilytettäväksi siten, että vaurioituneita rakennusosia voidaan uusia tai rakentaa samanlaisina.

Kaavamuutoksella tavoitellaan myös korttelia täydentävää uudisrakentamista. Maanomistaja on teettänyt kaavamuutosalueella sijaitsevista rakennuksista useita mittavia kuntotutkimuksia ja sisäilmakartoituksia. Kauppiaskadun ja Linnankadun kulmassa sijaitsevan rakennuksen säilyttäminen peruskorjaamalla on tehtyjen lisäselvitysten mukaan erittäin vaikeaa ja riskialtista.

Koska kulmatalon korjausaste on tutkimuksien mukaan yli 85 prosenttia, eikä restauroinnin onnistumisesta ole takeita, voidaan rakennuksen sisäosat ja rakenteet uusia ja rakennusta saa laajentaa, muokata ja korottaa. Tavoitteena on liikehuoneistojen reunustaman katunäkymän säilyminen siten, että alkuperäisten julkisivujen rakennusosia säilytetään mahdollisimman paljon.

– Tontille ehdotetun uudisrakentamisen tulee soveltua ympäristöön ja maisemaan. Rakennusten tulee olla arkkitehtuuriltaan sopusuhtaisia ja korkealaatuisia, sanoo Turun kaupungin kaavoituspäällikkö Paula Keskikastari tiedotteessa.

Sisäpihalta purettujen piharakennusten paikalle esitetään täydennysrakentamista. Tavoitteena on kehittää aluetta siten, että nykyisellään suljettu alue avautuisi kaikkien kaupunkilaisten käyttöön ja osaksi elävää kävelykeskustaa. Tontille muodostuva kaikille avoin korttelipiha toimisi myös kasvualustana puille ja imeyttäisi hulevesiä. Pihan alle rakennettaisiin parkkipaikat autoille ja polkupyörille.

Turkulaisia pitkään kiinnostaneen ja kaupungin keskustassa sijaitsevan tontin kaavan valmistelusta järjestetään yleisötilaisuus torstaina 27. marraskuuta kello 18.30–20 Pääkirjaston Studio-tilassa. Studio sijaitsee pääkirjaston uudisosan aulassa, ensimmäisessä kerroksessa. Tila on esteetön.

Turun kaupunki on valmistellut kaavan tavoitteita yhdessä maanomistajan kanssa. Tavoitteena on ollut löytää kaupungin ja maanomistajan välillä yhteinen ymmärrys tonttien kehittämiseksi, jotta kaupungin ytimessä sijaitsevien rakennusten kunto ei pääsisi enää huononemaan.

Turun kaupunginhallitus käsittelee Österbladin tontin asemakaavanmuutoksen tavoitteita maanantaisessa kokouksessaan 18. marraskuuta. Kaavaehdotuksen arvioidaan tulevan päätöksentekoon vuonna 2026.

Maanomistaja on teettänyt tontille kaksi suunnitelmaa, joissa vaihtoehtoina on kulmatalon korjaaminen katujulkisivu säilyttäen tai rakennuksen korvaaminen uudella puurakennuksella.

Aluetta kutsutaan Österbladin tontiksi, mutta se koostuu kahdesta tontista, jotka ovat molemmat Oy J. Österblad Ab:n omistuksessa.

Tontin asemakaava on vahvistettu vuonna 1897. Asemakaava on suojelun osalta vanhentunut, koska tontilla sijaitsevilla rakennuksilla on nykyään suojeluarvoja.

Rakennusten julkisivuissa ja kokonaishahmossa hallitsevia ovat 1880-luvun uusrenessanssi sekä 1900-luvun alun liiketaloarkkitehtuuriin sovitettu jugendtyyli.

Rakennusten historialliset kerrostumat sisältävät lisäksi merkittäviä henkilöhistoriallisia ja kulttuurihistoriallisia arvoja, erityisesti paikallishistoriallisesta näkökulmasta.

Empirepuutaloksi rakennettu kulmatalo on 1820- ja 1830-luvulta. Vuonna 1880 koko talo saneerattiin uusrenessanssityyliin. Vuonna 1920 rakennus korotettiin kaksikerroksiseksi.

Kamera-Aitan talo on vuonna 1885 rakennettu uusrenessanssikivitalo.

Dynamon talo rakennettiin empiretyyliin asuinrakennukseksi vuonna 1830. Vuonna 1885 se uudistettiin uusrenessanssiasuun.

Oy J. Österblad Ab:n pääomistaja on TS-Yhtymä, joka julkaisee Aamuset-lehteä.

Aamuset-kaupunkimedia (AKM)

Havainnekuva katutasosta. Havainnekuva katutasosta. Kuva: Lundén Architecture Company
Havainnekuva ilmasta. Havainnekuva ilmasta. Kuva: Lundén Architecture Company
Havainnekuva katutasosta. Havainnekuva katutasosta. Kuva: Lundén Architecture Company

Tupakankäry toi pelastuslaitoksen asunnon ovelle Ispoisissa

Naapurit havaitsivat maanantaina illalla jonkinlaista käryä asunnosta Rätiälänkadulla Ispoisissa ja soittivat hätäpuhelun, kun eivät saaneet ketään avaamaan ovea.

Pakina: Naapureita vältellen

Syksy on saapunut. Otan kolme askelta kotipihalla ja viima on värjännyt nenänpäästäni punaisen. Iltapäivällä hikoilen kuin pieni sika. Trenssitakki on liikaa, mutta pelkkä pitkähihainen aamulla auttamatta liian vähän.

Muiden rahoituslaitosten myöntämien kulutusluottojen keskikorot laskeneet

Uusia vakuudettomia kulutusluottoja nostettiin vuoden toisella neljänneksellä muista rahoituslaitoksista 67 miljoonan euron edestä, mikä on 40 prosenttia enemmän kuin vuosi sitten vastaavana aikana. Uusien vakuudettomien kulutusluottojen sovittu vuosikorko oli 8,03 prosenttia ja todellinen vuosikorko 12,52 prosenttia, kun vuosi sitten vastaavana aikana sovittu vuosikorko oli 8,71 prosenttia ja todellinen vuosikorko 13,50 prosenttia.

Korona- ja kausi-influenssarokotukset alkavat Varsinais-Suomessa syys–lokakuussa

Koronarokotukset alkavat Varsinais-Suomessa syyskuussa. Ne etenevät syksyn aikana THL:n määrittelemien kohderyhmien mukaisesti. Riskiryhmien influenssarokotukset alkavat loka–marraskuussa. Kaikki lisätiedot rokotuksista löytyvät verkkosivuilta varha.fi/influenssa ja varha.fi/korona.

Jari Paasikivi valittu Turun uudeksi joukkoliikennejohtajaksi

Jari Paasikivi.

Turun seudun joukkoliikennettä luotsaamaan valittiin diplomi-insinööri Jari Paasikivi . Paasikivellä on kokemusta joukkoliikenteen järjestämisestä ja kehittämisestä sekä kunnallisella että yksityisellä sektorilla. Tehtävän hakuaika päättyi 23. heinäkuuta.

Farmari-Volvo törmäsi pyöräilijään Länsikeskuksessa, poliisi pyytää ilmoittautumaan

Lounais-Suomen poliisi selvittää maanantaina 1. syyskuuta tapahtunutta liikenneonnettomuutta, jossa autoilija törmäsi suojatietä polkupyörällä ylittäneeseen poikaan Länsikeskuksessa.

Pukkilan korttelille LEED Platinum -sertifikaatti

Pukkilan vanhalle tehdasalueelle rakentunut viiden kerrostalon ja pysäköintihallin muodostama kokonaisuus on saanut LEED Platinum -ympäristösertifikaatin.

Pukkilan vanhalle tehdasalueelle kortteli 88:aan rakentunut viiden kerrostalon ja pysäköintihallin muodostama kokonaisuus on saanut LEED Platinum -ympäristösertifikaatin. Kohde on EU-taksonomian mukainen.

Hirvionnettomuudet lisääntyneet viime vuosina – eniten onnettomuuksia syyskuussa

Hirvionnettomuuksien määrä on kääntynyt kasvuun Suomessa. Viime vuonna sattui yli 1 600 hirvionnettomuutta, kun edellisvuonna niitä sattui noin 1 500. Etenkin syys-lokakuussa autoilijoiden on syytä olla valppaana, kun hirvet ovat aktiivisimmillaan ja keliolosuhteet muuttuvat haastavammiksi.

Marianne Gustafsson Burgmann 25-vuotistaiteilijajuhlakonsertissa Turun tuomiokirkossa

Marianne Gustafsson Burgmann.

Marianne Gustafsson Burgmann soittaa 25-vuotistaiteilijajuhlakonsertin Turun tuomiokirkossa lauantaina 13. syyskuuta kello 16. Konserttiin on vapaa pääsy. Konsertin järjestää Turun tuomiokirkkoseurakunta.

Turun keskustan ilmanlaatu viime vuonna enimmäkseen hyvä mutta heikompi kuin edellisvuonna

Raportti Turun seudun ilmanlaadusta vuonna 2024 on valmistunut. Raportissa käsitellään Turussa, Raisiossa, Naantalissa, Kaarinassa ja Paraisilla mitattuja ulkoilman epäpuhtauspitoisuuksia. Turun ilmanlaadun mittausasemat sijaitsivat Kauppatorilla ja Ruissalossa. Rikkidioksidia mitattiin Turussa Ruissalon Saaronniemessä, typpidioksidia Kauppatorilla sekä Ruissalossa, otsonia Ruissalossa ja hengitettäviä hiukkasia sekä pienhiukkasia Kauppatorilla. Raja-arvot eivät ylittyneet Turussa minkään epäpuhtauden kohdalla. Hengitettäville hiukkasille annettu raja-arvon numeroarvo (50 µg/m3) sen sijaan ylittyi neljä kertaa Turun Kauppatorilla.

Paimio 700 -juhlavuosimuraali valmis – teos esillä Paimion kaupungintalon länsipäädyssä

Juhlavuosimuraalin julkistus.

Paimion 700-vuotisjuhlavuoden kunniaksi toteutettu julkinen taideteos on nyt valmis ja kaikkien paimiolaisten sekä kaupungissa vierailevien nähtävillä. Suurikokoinen muraali sijaitsee Paimion kaupungintalon länsipäädyssä, ja se juhlistaa paikkakunnan pitkää historiaa, kulttuuriperintöä ja yhteisöllisyyttä. Teoksen on suunnitellut ja toteuttanut taiteilija Jukka Hakanen .

Kakkostyypin diabetes lisää suolistosyövän riskiä merkittävästi

Suomen Syöpärekisterin tutkimus osoittaa, että suolistosyövällä ja kakkostyypin diabeteksella on selkeä yhteys. Miehillä diabeteksen aiheuttama munuaissairaus kasvattaa suolistosyövän riskiä jopa yli 50 prosenttia muihin diabeetikkoihin verrattuna.

Leipäviikolla puhutaan täysjyväviljan puolesta

Täysjyväsuositus on 90 grammaa päivässä.

Leipäviikkoa vietetään 8.–14. syyskuuta teemalla Hyvää täysjyvää. Eri leivissä on eri määriä täysjyväviljaa ja kuitua. Täysjyväsuositus on 90 grammaa päivässä.

Aluehallintovirasto löysi puutteita Varhan mielenterveys- ja päihdepalvelujen järjestämisessä

Lounais-Suomen aluehallintovirasto on antanut Varsinais-Suomen hyvinvointialueelle huomautuksen vastaisen varalle siitä, että päihteitä käyttäville asiakkaille ja mielenterveyskuntoutujille tulee myöntää heidän palvelutarvettaan vastaavat palvelu-, hoito- ja kuntoutuskokonaisuudet. Hyvinvointialueelta pyydetään joulukuun alkuun mennessä selvitystä tekemistään palvelujen saatavuutta ja toimintatapoja parantavista toimenpiteistä.

Turun raitiotien alustavat katusuunnitelmat julkaistu – kaupunkilaisten kommentteja kerätään kyselyllä

Havainnekuva raitiovaunusta Eerikinkadulla.

Turun raitiotien alustavia katusuunnitelmia voi kommentoida karttapohjaisessa kyselyssä 8.–28. syyskuuta. Alustavat katusuunnitelmat kuvaavat, miten raitiotien reitin varrella olevat kadut muuttuisivat, jos Turkuun rakennetaan raitiotie. Suunnitelmat on julkaistu raitiotien koko 12 kilometrin reitiltä sataman, keskustan, Kupittaan ja Varissuon välillä. Suunnitelmia esitellään tilaisuuksissa syyskuun aikana.

Äidin vaikeudet kiintyä vauvaan lisäävät lapsen uniongelmia

Seurantatutkimus osoittaa, että äidin vaikeudet kiintyä vauvaan kahdeksan kuukauden iässä ovat yhteydessä lapsen lisääntyneisiin uniongelmiin ja ne näkyvät vielä 2-vuotiaankin lapsen unessa.

Viherrakennustyö sulkee ajokaistan Helsinginkadulla

Helsinginkadulla tehdään viherrakennustyötä Pispalantien ja Tuomaansillan välillä 8.–19. syyskuuta. Yksi ajokaista on pois käytöstä työmaan kohdalla. Työstä on haittaa molemmissa ajosuunnissa.

Tyhjillään ollut puutalo tuhoutui tulipalossa Pöytyällä

Tyhjillään ollut pieni, noin 75-neliöinen yksikerroksinen puurunkoinen talo tuhoutui asuinkelvottomaksi Pöytyällä.

Urheilu

TPS:n Mika Suoraniemi luottaa kauden kynnyksellä ympärillään oleviin

Mika Suoraniemi on toiminut TPS:ssä muun muassa pelaajana, juniorivalmentajana, pelaajatarkkailijana ja nyt urheilutoimenjohtajana.

Liiga-kausi käynnistyy huomenna 9. syyskuuta, kun kiekko putoaa Hämeenlinnassa jäähän HPK–TPS-ottelun alkamisen merkiksi. Myös pitkän päivätyön TPS:ssä eri rooleissa tehneelle Mika Suoraniemelle uusi kausi on uuden alku. Alkava kausi on Suoraniemen ensimmäinen TPS:n urheilutoimenjohtajana.

Otteluanalyysi: Onni Helén ja Elmer Vauhkonen sulattivat EIF:n puolustuksen

Onni Helén iski kaksi maalia.

TPS pudotti EIF:n kyydistä toisen puoliajan alussa ja eteni 4–0-voittoon jalkapalloilun Ykkösliigan ottelussa Kupittaalla. TPS vankisti asemaansa sarjan kärjessä. FC Lahti, joka on pelannut ottelun vähemmän, vaanii kuitenkin kolmen pisteen päässä.

Jussi Niska jatkaa Interin väreissä

Jussi Niska.

FC Inter on käyttänyt Jussi Niskan viime kaudella solmitussa jatkosopimuksessa olleen optiovuoden, jonka myötä Niska nähdään turkulaisten riveissä myös kaudella 2026.

Otteluanalyysi: Pikkuhuuhkajat aloitti karsinnat vakuuttavasti

Mika Lehkosuon valmentamat pikkuhuuhkajat aloittivat EM-paikan metsästyksen odotetulla voitolla.

Suomen alle 21-vuotiaiden jalkapallomaajoukkue aloitti EM-karsinnat odotetulla voitolla San Marinosta, kun karsinnat Kupittaalla torstaina alkoivat. Pikkuhuuhkajilla oli ennen karsintojen alkua vain kolme harjoitusta alla, mutta se ei ottelussa pahemmin näkynyt. Toki San Marino ei myöskään ollut merkittävä mittari joukkueen todellisesta iskukyvystä. Isompia haasteita Mika Lehkosuon valmennettaville on luvassa myöhemmin syksyn aikana, muun muassa marraskuussa, kun Suomi saa Kupittaalla Romanian vieraakseen.

Interin Eero Vuorjoki pikkuhuuhkajiin

Eero Vuorjoki.

Interin maalivahti Eero Vuorjoki on nimetty Suomen alle 21-vuotiaiden jalkapallomaajoukkueen kokoonpanoon. Pikkuhuuhkajat aloittaa matkansa kohti kesän 2027 EM-kisoja syyskuussa. Suomi kohtaa 4. syyskuuta Kupittaalla San Marinon kello 17 alkavassa ottelussa. 9. syyskuuta on edessä vierasottelu Kyprosta vastaan.

Puukkokatsomo: Urheilijat myrskyn silmässä

Makwan Amirkhani.

Suomalaisella urheilulla ei ole viime aikoina mennyt hyvin, ainakin jos kysytään salibandyväeltä tai kamppailu-urheilijoilta. Sekä salibandyssa että vapaaottelussa velloo kohu, jota ilmankin lajit pärjäisivät.