Veikko Ahvenaisen 95-vuotisjuhlien konserttikiertue pysähtyy Raisioon
Veikko Ahvenaisen 95-vuotisjuhlien konserttikiertue pysähtyy Raision Martinsalissa (Eeronkuja 2) tiistaina 8. lokakuuta kello 19. Tilaisuudessa esiintyvät maailmalla tunnetun harmonikkalegenda Veikko Ahvenaisen lisäksi Carina Nordlund ja Raision Harmonikkakerho johtajanaan Jorma Numminen.
Ahvenaisen ura on pituudeltaan ja merkitykseltään ainoalaatuinen. Hän on avannut harmonikalle tietä kirkkoihin, sinfoniaorkestereihin ja musiikkioppilaitoksiin.
Kuopiossa syntynyt Ahvenainen oppi 9-vuotiaana soiton alkeet kuopiolaiselta muikkukauppiaalta. 14-vuotiaana hänelle tarjottiin hanuristin paikkaa sirkuksessa. Soittopaikka oli leijonan häkin päällä, josta hän improvisoi kappaleita sirkustaiteilijoiden esityksiin. Vaatimattomista oloista lähtenyt soittaja ponkaisi 1950- ja 60-luvuilla tanssilavojen suosikiksi omalla tangoyhtyeellään. Hän oli myös hanuristina Olavi Virran yhtyeessä. Hänen ensimmäinen levytyksensä julkaistiin vuonna 1955. Hän on Suomen äänilevykuningas 1088 levytyksellä.
Ahvenaisen sävellystuotanto sisältää lähes tuhat sävellystä ja sovitusta sekä teoksia kamari- ja sinfoniaorkesterille. Monet hänen säveltämänsä ja sovittamansa valssit, tangot, polkat ja jenkat ovat edelleen hanuristien ohjelmissa. Yleisradiossa hän alkoi esiintyä jo 1940-luvulla ja television tullessa hänen tangoyhtyeensä oli ensimmäisiä TV-esiintyjiä.
Kansainväliset konserttikiertueet ulottuivat 1960-luvulla aina Moskovan Tshaikovskin konserttisalista kuuluisaan Washingtonin Katedraaliin Yhdysvalloissa. Takana on lähes 5 000 konserttia eri puolilla maailmaa. Mestari on edellee huippukunnossa ja kiertueet jatkuvat.
Ahvenainen on saanut Pro Finlandia -mitalin vuonna 2010 ja kansainvälinen Harmonikkaliitto Cofédération Internationale des Accordéonistes (CIA) on palkinnut hänet arvostetulla Merit Award -palkinnolla vuonna 2020.
Konsertin väliajalla voi tutustua Ahvenaisen ja Nordlundin levytystuotantoon. Esillä on parhaita levytyksiä vuosilta 1955–2024. Esillä myös Ahvenaisen elämäkerta Hanurini muistoja.
Aamuset-kaupunkimedia (AKM)



















