Lakko toteutuu Turun ammattikorkeakoulussa – lakkovahdit paikalla tiistaina

Turun ammattikorkeakoulun historian ensimmäinen lakko toteutuu tiistaina 28. huhtikuuta kampuksen edustalla. Lakkotapahtuma järjestetään kello 11.30–12.30.

Lakkovahdit ovat paikalla kampuksella. Kello 9–11 Lakkovartiointi (Joukahaisenkatu 3–5) on kampuksen välittömässä läheisyydessä (ICT-City ja Edu-City). Kello 11.30–12.30 kampuksella on lakko-ohjelmaa.

Keskiviikkona lakot jatkuvat Satakunnan ammattikorkeakoulussa. OAJ on antanut yhteensä neljätoista lakkovaroitusta ammattikorkeakouluille niiden historian ensimmäisissä lakoissa.

Työriita koskee Sivistan ammattikorkeakoulujen päättynyttä työehtosopimusta. Ammattiliittojen mukaan työnantajapuoli Sivista on halunnut päättyneissä sopimusneuvotteluissa heikentää henkilöstön työsuhteen ehtoja ja esittänyt jopa palkanalennuksia osalle opetushenkilöstöstä.

Lakoilla OAJ puolustaa ammattikorkeakoulujen koko henkilöstön työehtoja. OAJ näkee, että palkkoja tulee yhdenmukaistaa oikeuskäytännön mukaisesti vähimmäispalkkoja korottamalla – ei korkeimpia palkkoja laskemalla, kuten Sivista on esittänyt.

Aamuset-kaupunkimedia (AKM)

Juttua muokattu 29.4. klo 9.47: Lisätty sanapari ”Ammattiliittojen mukaan” kohtaan Sivistan tavoitteista.

Syömishäiriöoireiluun liittyy diabeteksessa erityispiirteitä – suomenkielinen kysely soveltuu oireiden seulontaan

Suomenkielinen DEPS-R-kysely tunnistaa hyvin diabetesta sairastavien syömishäiriöoireet, osoittaa tuore tutkimus. Itä-Suomen yliopiston ja Kuopion yliopistollisen sairaalan tutkijat suomensivat kansainvälisen DEPS-R-kyselyn ja validoivat sen tutkimuksessa, johon osallistui 201 insuliinihoitoista diabetesta sairastavaa henkilöä.

K-Supermarket Ukko-Pekka tavoittelee vuoden leipäkaupan titteliä

Suomen Leipuriliitto ry:n järjestämä Vuoden 2027 Leipäkauppa -kilpailu on käynnistynyt. Kilpailu järjestetään 31. kerran. Leipuriliiton alueyhdistykset ovat valinneet oman ehdokkaansa vuoden leipäkaupaksi pienempien päivittäistavarakauppojen sarjassa.

Yrittäjägallup: Pk-yritysten taloustilanne kohentunut, näkymät heikentyneet syksyn aikana

– Viime aikoina nähty talouden kasvu alkaa näkyä yritysten tilanteessa. Se on erittäin tervetullutta monen vaikean vuoden jälkeen. Parantuminen on jatkunut koko vuoden 2026, Suomen Yrittäjien toimitusjohtaja Mikael Pentikäinen sanoo tiedotteessa.

Näköislehti

Urheilu

Otteluanalyysi: Vajaamiehinen AC Oulu ryöväsi pisteet tehottomalta Interiltä

Herman Sjögrell (vas.) teki Interin ainokaisen.

AC Oulu aiheutti Interille järkytyksen ryöväämällä jalkapalloilun Veikkausliigassa pisteet lisäajalla ja vajaamiehisenä 1–2. Inter tasoitti AC Oulun johdon ja haki voittomaalia, kun vierailijoiden maalivahti Miguel Santos lensi kentältä suoralla punaisella 86. minuutilla. Toisin kuitenkin kävi. Jussi Niskan virhe omassa kenttäpäässä kostautui ja Juuso Mäkeläinen iski Roope Riskin syötöstä voittomaalin, kun lisäaikaa oli pelattu toista minuuttia.

TPS pelaa erikoispaidoissa Porin prikaatin 400-vuotisteemaillassa

TPS nähdään Porissa erikoispaidoissa.

TPS kohtaa Porin Ässät lauantaina kello 17 alkavassa vierasottelussa. Ottelutapahtumassa vietetään Porin prikaatin 400-vuotisteemailtaa, jossa juhlistetaan prikaatin pitkää historiaa ja suomalaista maanpuolustustyötä. Illan ohjelmassa on muun muassa Puolustusvoimien kalustoesittelyä, musiikkiesityksiä sekä muuta juhlavuoteen liittyvää ohjelmaa.

Turun yössä suunnistetaan kahdeksan tuntia

Rogainingissa joukkueet suunnittelevat itse reittinsä ja keräävät rasteilta pisteitä kahdeksan tunnin aikana.

Turussa järjestetään 16.–17. lokakuuta YÖ-Rogaining, kahdeksan tunnin yösuunnistustapahtuma, jossa osallistujat etsivät rasteja pimeässä syysyössä jalan tai polkupyörällä.

Åboraakkeli: Kiekkoyllätyksiä hurjalla tahdilla

Valtteri Karnaranta.

Jääkiekon ”superkausi” on jo aiheuttanut ison nipun outoja tapahtumia, joita ilman putoamispeikkoa tuskin olisi nähty. Näihin kuuluu muun muassa Aurajoen rannalla lenkkeilyyn viime aikoina keskittyneen Kai Suikkasen paluu Liiga-valmentajaksi. Suikkasen pestaaminen KooKoon peräsimeen oli vähintään keskisuuri yllätys.

Joel Naukkarinen ja Eeva Karppinen rannikkosoudun maailmanmestareiksi

Eeva Karppinen ja Joel Naukkarinen.

Joel Naukkarinen ja Eeva Karppinen voittivat rannikkosoudun sekakaksikon maailmanmestaruuden Qingdaossa Kiinassa tiistaina 13. lokakuuta. Molemmat saavuttivat MM-pronssia omissa yksikköveneissään.

Benjamin Sylvestersson hopealle ADAC GT4 -sarjassa Hockenheimissa

Benjamin Sylvestersson.

Paraislainen Benjamin Sylvestersson lähti rata-autoilun ADAC GT4 -sarjakauteen mestaruus tavoitteena. Ajoparinsa Gabriele Pianan kanssa Sylvestersson oli mestaruustaistelussa aina sarjan viimeiseen kilpailuviikonloppuun asti. Hockenheimissa ajetut sijoitukset 1., 3. ja 4., eivät kuitenkaan riittäneet, vaan ajopari Piana/Sylvestersson saivat sarjan hopeaa neljän pisteen erolla mestareille hävinneinä.