Turku Pride huipentuu mielenosoitukseen

Kuva: Lennart Holmberg

Turussa vietetään Pride-viikkoa kymmenettä kertaa elokuun viimeisellä viikolla. Turku Pride huipentuu lauantaina 31. elokuuta järjestettävään mielenosoitukseen.

– Lauantaina marssitaan ja osoitetaan mieltä sateenkaari-ihmisten yhdenvertaisuuden ja ihmisoikeuksien puolesta. Mielenosoituksen ohessa olemme myös onnellisia ja ylpeitä siitä, kuinka Pride näkyy koko viikon, ja kuinka monien eri tahojen toimesta Prideen halutaan ottaa osaa. Lisäksi laajasta ja monimuotoisesta sateenkaariyhteisöstämme on syytä olla ylpeä, kommentoi Turku Pride ry:n puheenjohtaja Rita Pöllänen tiedotteessa.

Pride-kulkue marssii Turun ydinkeskustan läpi kulkien Vanhalta suurtorilta kohti Puolalanpuistoa, jossa puistojuhla järjestetään.

– Puistojuhlassa pyrimme juhlistamaan yhteisöämme ja kaikkia niitä, jotka ovat Priden tähän pisteeseen rakentaneet. Samalla haluamme kuitenkin myös muistuttaa, ettei työ yhdenvertaisuuden eteen ole valmis. Meidän täytyy yhteisönä pitää ääntä koko sateenkaariyhteisön puolesta, Pöllänen kommentoi.

Ennen Pride-viikon alkua on Turku Pride ottanut kantaa eheytyshoitojen kieltämiseen ja sukupuolidysforian hoitoon.

– Tänä vuonna olemme erityisesti halunneet nostaa esille kaksi terveydenhuoltoon liittyvää ongelmaa; Vaadimme eheytyshoitojen kieltämistä. Haluamme tehdä selväksi sen, ettei pelkkien selvitysten teko aiheesta riitä, vaan eheytyshoidot on todella yksiselitteisesti kiellettävä. Haluamme myös muistuttaa, että vaikka niin kutsuttu translaki uudistui, ja ihmisoikeuksia sortanut pakkosterilisaatio saatiin loppumaan, on sukupuolidysforian hoidossa vielä paljon korjattavaa. Laki ei myöskään vieläkään huomioi sukupuolivähemmistöistä, esimerkiksi muunsukupuolisia, sanoo Pöllänen.

Vuoden teemaksi on valikoitunut yhteisö. Valittu teema korostuu kirjavassa ohjelmakattauksessa viikon aikana ja sateenkaarevaa ohjelmaa löytyy muun muassa paneelikeskustelujen, taiteen sekä bileiden muodossa.

Aamuset-kaupunkimedia (AKM)

Kaukolämpö edelleen suosituin lämmitysmuoto

Kaukolämmöllä lämpenee kerrostaloista lähes 80 prosenttia ja rivitaloista noin puolet.

Kaukolämpö on edelleen kerros- ja rivitalojen yleisin lämmitysmuoto. Maalämpö on viime vuosina kasvattanut suosiotaan tasaisesti. Tiedot selviävät Kiinteistöliiton jäsentaloyhtiöilleen tekemästä energia- ja ilmastoaiheisesta kyselystä.

Turun pormestari Piia Elo hakee jatkoa SDP:n puoluevaltuuston puheenjohtajana

Turun pormestari Piia Elo hakee jatkoa SDP:n puoluevaltuuston puheenjohtajana Tampereen puoluekokouksessa toukokuussa. Elo valittiin tehtävään Jyväskylässä kesällä 2023.

Veistostaide ja paperitaide vuoropuhelussa

Kauko Nissilä, Kehiöt.

Maarit ja Kauko Nissilän näyttely Yhtä matkaa on esillä 2.4.–13.5. Kaarina-talon ensimmäisessä kerroksessa.

Tyhjillään olleessa asuinrakennuksessa tulipalo Peltolantiellä

Noin 400 neliömetrin kokoisessa tyhjillään olevassa kaksikerroksisessa asuinrakennuksessa syttyi tulipalo perjantaina illalla Peltolantiellä.

Mitä menneisyys on meille opettanut?

Panu Johansson, Wherever Street Piece, still 3.

Panu Johanssonin teos Wherever Street Piece on esillä Turun taidemuseon Pimiössä 27.3.–17.5. Avajaisia vietetään torstaina 26. maaliskuuta kello 17–19. Taiteilija on läsnä.

Eurojackpotin potti nousi 49 miljoonaan euroon – Turkuun 187 000 euron voitto

Eurojackpotin perjantain arvonnassa kierroksella 12/2026 ei löytynyt täysosumia. Ensi viikon tiistaina potissa on tarjolla noin 49 miljoonaa euroa.

Suolavedet vie 1980-luvulle ja Turun ulkosaaristoon

Wilhelmiina Palonen.

Wilhelmiina Palosen toinen romaani Suolavedet (Gummerus) kuvaa rakkauden vaikeutta sekä saaristolaiselämän ankaruutta ja iloja aikana, jolloin Itämerta ei vielä tunnettu maailman saastuneimpana merenä. Romaani ilmestyy 10. huhtikuuta.

Kuinka vapaasti kannattaa fantasioida?

Joskus sanotaan, että ihmisillä pitää voida olla vapaasti fantasioita esimerkiksi oman seksuaalisuuteensa suhteen. Fantasiat kun ovat vain fantasioita. Mutta missä oikeasti menee raja fantasioiden suhteen, vaikka niistä ei muille kertoisi?

Hyvä arki -tapahtuma tuo tekemistä ja terveystietoa koko perheelle

Lapsiperheille suunnattu hyvinvointipäivä täyttää kauppakeskus Skanssin lauantaina 28. maaliskuuta kello 12–16. Turun ammattikorkeakoulu ja Turun Lääketieteenkandidaattiseura kumppaneineen kokoavat saman katon alle terveyden ja hyvinvoinnin palveluja, tiiviitä asiantuntijakatsauksia sekä koettavaa ja nähtävää.

Isännöintipalkkiot nousseet yleistä kustannuskehitystä nopeammin

Isännöinnin kiinteän kuukausipalkkion mediaani on noussut noin kymmenen prosenttia vuodesta 2023.

Taloyhtiöiden maksamat isännöintipalkkiot ovat nousseet ripeästi, kertoo Kiinteistöliiton teettämä Isännöintipalkkiot 2026 -tutkimus. Isännöinnin kiinteän kuukausipalkkion mediaani on noussut noin kymmenen prosenttia vuodesta 2023. Erillisveloitettavat palkkiot ovat nousseet vielä enemmän eli reilusti yli kymmenen prosenttia kolmen vuoden takaiseen verrattuna.

Kysely: Hoitoonpääsy heikentynyt sote-uudistuksen jälkeen

Luottamuksen rapautuminen on saanut ihmiset turvautumaan vakuutuksiin, ja LähiTapiolan sairauskuluvakuutuksen korvausmeno on kasvanut lähes 50 prosenttia vuodesta 2022. Terveysvakuuttamisen kehitysjohtajan Laura Miettusen mukaan varautuminen on ymmärrettävää, mutta se ei poista tarvetta ratkaista julkisen perusterveydenhuollon hoitoonpääsyn ongelmia.

TPS kohtaa Classicin miesten F-liigan puolivälierissä

TPS kohtaa pulivälierissä runkosarjan voittaneen Classicin.

F-liigan miesten runkosarja pelattiin loppuun, minkä jälkeen oli vuorossa puolivälieräparien valinta. Runkosarjan voittaja sai valita ensimmäisenä vastustajansa sijoilta 5–8, minkä jälkeen valitsi kakkonen ja sitten kolmonen.

Kasvipainotteisempaan ruokavalioon siirtyminen voi vähentää paksu- ja peräsuolisyöpien riskiä

Punaisen ja prosessoidun lihan osittainen korvaaminen kasviperäisillä ruuilla, erityisesti täysjyvällä, on yhteydessä paksu- ja peräsuolisyöpien pienempään riskiin suomalaisilla aikuisilla.

Turun yliopiston tutkijoiden uusi sivusto ilmestyy nyt myös ruotsiksi

Turun kauppatori vuonna 1959.

Turun yliopiston arkeologit ja historioitsijat aloittivat viime syyskuussa Turun lähestyvän juhlavuoden kunniaksi sivuston 800 tarinaa Turun historiasta . Tammikuussa käynnistyi myös ruotsinkielinen sivusto 800 berättelser ur Åbo stads historia .

Varha kysyy: Miten haluat osallistua sosiaali-, terveys- ja pelastuspalvelujen kehittämiseen?

Varsinais-Suomen hyvinvointialue päivittää osallisuussuunnitelmaansa. Varsinaissuomalaiset kutsutaan antamaan oma näkemyksensä ja vastaamaan asukaskyselyyn . Varhan osallisuussuunnitelmassa asetetaan tavoitteet ja kuvataan keinot, joilla alueen asukkaiden ja Varhan asiakkaiden osallistumismahdollisuudet toteutuvat.

Turkulaisyliopistojen vuoden dosentiksi valittu biokemian yliopistonlehtori Jarmo Käpylä

Vuoden dosentti on biokemian yliopistonlehtori Jarmo Käpylä Turun yliopistosta.

Turun yliopistojen dosenttiyhdistys on valinnut vuoden 2026 dosentiksi biokemian yliopistonlehtori Jarmo Käpylän Turun yliopistosta. Valinta julkistettiin Turun yliopiston ja Åbo Akademin yliopistoyhteisöjen Akateemisen päivän yhteydessä 19. maaliskuuta.

Joka neljäs työikäinen saanut NouHätä!-turvallisuusopetusta

Paloturvallisuus, hätätilanteet ja onnettomuuksien ehkäisy olivat nuorten turvallisuuskilpailun teemoja tällä viikolla. Suomen Pelastusalan Keskusjärjestön asiantuntija peräänkuuluttaa jokaisen oikeutta saada paloturvallisuusopetusta. Jo joka neljäs työikäinen suomalainen on saanut NouHätä!-turvallisuusopetusta.

K-Market Delin uudistus valmistui

Anni Puhakka.

Hirvensalossa on tehty reilut kaksi kuukautta uudistustöitä K-Market Delissä. Ne ovat nyt valmiit. K-kauppiaana on Anni Puhakka . Uudistustyöt alkoivat tammikuussa ja kauppa oli avoinna koko remontin ajan.

Näköislehti

Urheilu

TPS kohtaa Classicin miesten F-liigan puolivälierissä

TPS kohtaa pulivälierissä runkosarjan voittaneen Classicin.

F-liigan miesten runkosarja pelattiin loppuun, minkä jälkeen oli vuorossa puolivälieräparien valinta. Runkosarjan voittaja sai valita ensimmäisenä vastustajansa sijoilta 5–8, minkä jälkeen valitsi kakkonen ja sitten kolmonen.

Puukkokatsomo: Tepsille iso vahvistus

Matej Hradecký.

Jalkapalloilun Veikkausliigaan paluun tekevä TPS teki maaliskuun alussa merkittävän sopimuksen, kun Palloseura kiinnitti Matej Hradeckýn (kuvassa) kaksivuotisella sopimuksella.

TPS:n kiekkokausi ohi

TPS:n pelit ovat päättyneet tältä keväältä.

TPS:n kiekkomiehistön kausi jääkiekkoilun Liigassa päättyi kotitappioon KooKoolle 3–4. Viimeisestä pudotuspelipaikasta TPS:n kanssa kamppaillut HPK löi kotihallissaan runkosarjan voittajan eli Tapparan ja jatkaa pelejään.

Liigassa ei pelata ensi kaudella playout-pelejä

Ottelupäivien määrä nousee kuluvan kauden 103:stä 125:een ensi kaudella.

Jääkiekon SM-liiga Oy:n hallitus päätti viime keskiviikkona, että kauden 2026–27 päätteeksi ei pelata playout-sarjoja. Putoajat alempaan sarjaan kaudelle 2027–28 määräytyvät suoraan runkosarjan perusteella.

Puukkokatsomo: Ennätys uusiksi

Sisu Saarinen.

Helmi- ja maaliskuun taitteessa kisattiin SM-hallikisat Espoossa. SM-kisoista saatiin ensimmäisiä askelmerkkejä yleisurheilun ulkokaudelle, jotka huipentuvat Birminghamin EM-kisoihin elokuussa.

TPS:n Oliver Lauridsenille kahdeksan ottelun pelikielto

Oliver Lauridsen.

Jääkiekon pääsarjan eli Liigan kurinpitodelegaatio on määrännyt TPS:n Oliver Lauridsenille kahdeksan ottelun pelikiellon 14 maaliskuuta pelatussa TPS–Ässät-ottelussa tapahtuneesta taklauksesta.