Some koomikon hampaissa
Stand up -koomikkoIlari Johansson pureutuu kevään ja alkukesän aikana Suomea kiertäessään somemaailman ilmiöihin Someoletettu-kiertueellaan.
– Minulla on viha-ihmettely-suhde someen. Hämmästelen sitä, miten suuren vallan ihmisten elämästä some on kaapannut. Sosiaalisen median lähtökohdat olivat aikanaan hienot, mutta me ihmiset emme vain osaa käyttää sitä, Johansson toteaa.
Kesällä 56 vuotta täyttävä Johansson on pyrkinyt pysymään vähintään käsivarren matkan päässä sosiaalisesta mediasta. 10- ja 12-vuotiaiden lasten isänä sosiaalinen media on kuitenkin osa hänen päivittäistä elämäänsä.
– Panisitko sen puhelimen hetkeksi pois on varmastikin yleisin viime vuosina sanomani lause. Se on ollut hauska huomata tämän kiertueen keikoilla, kuinka vahva tunne yleisöstä tulee, kun näistä asioista puhuu. Sieltä oikein huokuu sellainen tiedän todellakin mistä puhut -henki, Johansson nauraa.
Keikoilla Johansson puhuu sosiaalisesta mediasta, mutta myös siitä, miten some vaikuttaa muuhun elämään.
– Esimerkiksi ihmisten käyttäytymiseen. Se on yksi asia, mikä minua hämmästyttää suuresti.
Keikoista onkin ajoittain muodostunut pienimuotoisia vertaistukihetkiä. Siihen Johansson ei kuitenkaan usko, että hän pystyisi kiertueellaan muuttamaan maailmaa.
– Voi kun siihen pystyisikin, mutta en usko. Mutta ehkä saan jonkin pienen ajatuksen siemenen kylvettyä, joka sitten vaikuttaa jonkin yksittäisen ihmisen elämään tai somen käyttöön jollain tavalla.
Ilari Johanssonin Someoletettu päättyy Turun konserttitaloon 8. kesäkuuta.
Ilkka Lappi