Vuoden suurin ilmastomarssi kannustaa Turun nuoria käyttämään äänioikeuttaan
Turussa ja ainakin seitsemällä muulla paikkakunnalla sunnuntaina 2. kesäkuuta järjestettävän Lisää ääntä -ilmastomarssin tavoitteena on muun muassa lisätä nuorten äänestysaktiivisuutta kesäkuun eurovaaleissa.
Suomen kuluvan vuoden tähän asti suurin ympäristömielenosoitus Lisää ääntä -ilmastomarssi pyrkii nostamaan ilmasto- ja ympäristökysymykset eurovaalikeskustelun ytimeen. Valtakunnallinen marssi on huhtikuussa alkaneen Lisää ääntä -kampanjan päätapahtuma.
Kampanjan tavoitteena on lisätä erityisesti nuorten äänestysaktiivisuutta kesäkuun eurovaaleissa sekä heidän ymmärrystään siitä, miten merkittävistä asioista EU päättää.
– Moni nuori kokee tällä hetkellä huolta tulevaisuudestaan sekä yleisesti että ilmasto- ja muihin ympäristökriiseihin liittyen. Äänestäminen on yksi tärkeimmistä tavoista vaikuttaa omaan tulevaisuuteen, sanoo Turun ilmastomarssin viestintävastaava, psykologi Sonja Palmo tiedotteessa.
Kesäkuun ensimmäisenä viikonloppuna elinkelpoisen tulevaisuuden puolesta marssitaan paitsi eri puolilla Suomea, myös yhdeksässä muussa Euroopan maassa. Ympäristöliike järjestää vastaavia mielenosoituksia eurovaalien alla muun muassa Ruotsissa, Saksassa, Espanjassa ja Ranskassa.
Turun marssi alkaa ensi sunnuntaina kello 14 Kauppatorilta. Marssin reitti ja marssin jälkeinen tapahtumapaikka tarkentuvat myöhemmin. Marssin jälkeen tilaisuudessa kuullaan puheita oikeudenmukaisen ja kestävän ilmastopolitiikan puolesta sekä kantaaottavat musiikkiesitykset Luukas Oja -yhtyeeltä ja artisti Laua Ripiltä.
– Toivon, että mahdollisimman moni nuori käyttää ääntään näissä vaaleissa paremman tulevaisuuden hyväksi, jotta nuorten äänet tulevat kuuluviin heitä koskevassa päätöksenteossa, Palmo kommentoi.
Lisää ääntä -kampanjan ja -marssin järjestävät Luontoliitto, Elokapina, Climate Move ja Ei polteta tulevaisuutta. Kampanjan tukijoiksi on ilmoittautunut kymmeniä järjestöjä ja muita yhteisöjä, muun muassa Greenpeace, Suomen Luonnonsuojeluliitto, Metsäliike, Animalia, llmastoisovanhemmat, Suomen partiolaiset sekä monet opiskelijajärjestöt.
Aamuset-kaupunkimedia (AKM)


















