Funikulaari viettää viisivuotispäiviään, takuuaika päättyy
Turun funikulaari saavuttaa viiden vuoden iän 24. toukokuuta. Lukemattomista vioistaan tunnetuksi tullut hissi yllättää, sillä käyttöpäiviä on kertynyt selvästi enemmän kuin seisontapäiviä. Viidessä vuodessa funikulaari on ollut huollossa tai korjauksessa noin 14 prosenttia ajasta. Kulkua on kertynyt noin 86 prosenttia ajasta.
Viiden vuoden ikä aloittaa funikulaarin taipaleella uuden vaiheen, kun takuuaika päättyy. Kaupungin kustannusvastuu on jatkossa laajempi, kun myös peruskorjaukset ja vuosihuollot siirtyvät kaupungin vastuulle. Osien hankinta tapahtuu jatkossa samalla tavalla kuin takuuaikanakin. Kuluvat osat hankitaan laitteistotoimittajalta tai laitteistotoimittajan hyväksymältä toimittajalta.
– Toivomme, että pahimmat lastentaudit on nyt selätetty ja funikulaarin toiminta vakautuu. Meille on karttunut kokemusta monenlaisista teknisistä haasteista. Huoltotoimista vastaa myös jatkossa Kone Oy, joka tuntee laitteen erinomaisesti, sanoo vastaava rakennuttaja Antti Aalto Turun kaupungilta tiedotteessa.
Funikulaarin vaunun ulkonäöstä tehdyt meemit ja rikkoutumisista heitetyt kuittailut ovat muodostuneet kansanhuviksi. Monet Turussa vierailevat matkailijat ovat ottaneet kyydin funikulaarilla päiväohjelmaansa.
– Funikulaari on maustanut Turun imagoa ripauksella hauskuutta ja leikkisyyttä, mitä historiastaan tunnettu kaupunki on kaivannutkin, kommentoi Turun viestintäjohtaja Saara Malila.
– Toki toivomme hissille pelkkää hyvää, onnistumisia ja pitkää ikää.
Kakolanmäelle ideoitiin 80-luvun lopulla huvipuistoa, näköalatornia sekä pelikasinoa. Alkusuunnitelmissa Kakolan kukkulalle piti kulkea bussi, myös köysirataa väläyteltiin. Ajatus funikulaarista syntyi vuosituhannen vaihteessa ideariihissä, joissa oli mukana myös nykyisin Turun kaavoituspäällikkönä toimiva Paula Keskikastari.
– Ajatus funikulaarista kehittyi yhteistyössä ideoimalla. Ensin tunnistettiin ongelma ja sitten pohdittiin ratkaisuja. Minä olen osaltani ainakin kovasti edistänyt funikulaarin saamista rinteeseen, iloitsee Keskikastari.
Aamuset-kaupunkimedia (AKM)