Ruotsin lähiöiden todellisuus ui uudessa Vareksessa itä-Turkuun

 Reijo Mäki hyödyntää Vares-kirjoja luodessaan omaa arkistoaan, johon on koonnut vuosien varrella erilaisia tarinoita, anekdootteja ja sanaleikkejä. Reijo Mäki hyödyntää Vares-kirjoja luodessaan omaa arkistoaan, johon on koonnut vuosien varrella erilaisia tarinoita, anekdootteja ja sanaleikkejä. Kuva: Jane Iltanen

Reijo Mäen luoma yksityisetsivä Jussi Vares on vannoutunut baarien mies, jonka lasi täyttyy oluen lisäksi toisinaan väkevimmilläkin juomilla. Tuoreen Vares-dekkarin nimi on Maitolasimies. Mäen mukaan ei kuitenkaan tarvitse pelätä, että Vares olisi liittynyt Raittiuden Ystävien jäseneksi.

– Maitolasimies merkitsee tarinassa jotain ihan muuta. Kun lukijalla on 400 sivua takanaan, niin kyllä asia sitten kirkastuu, Mäki vakuuttaa.

Tarina ottaa kierroksia, kun Vares saa toimeksiannon Amerikasta saakka. Tehtävänä on selvittää kadonneen turkulaisen monialaliikemiehen kohtalo. Toisena punaisena lankana on Varissuon ja Lausteen välillä riehuvat jengisodat, joihin Mäki on hakenut innoitusta Ruotsin lähiöiden tilanteesta.

– Olen jo pidemmän aikaa tarkkaillut länsinaapurin lähiöiden tilannetta. Suomenkin suhteen vakavia varoitusmerkkejä on ilmassa. Jokunen vuosi sitten vielä vakuutettiin, ettei Suomessa ole oireita jengiytymisestä, mutta nyt todellisuus on iskeytymässä tietoisuuteen, Mäki sanoo.

– Kirjassa otin toki taiteellisia vapauksia, kun rakensin konfliktia Varissuolla ja Lausteella vaikuttavien ryhmittymien välille, hän toteaa.

Maitolasimies on järjestyksessään 35. Vares-dekkari. Tämän päälle Vares on seikkaillut muun muassa novelleissa. Aika monta ideaa moisen kasan synnyttämiseen on tarvittu, eivätkä kaikki ideat kanna romaaneiksi asti.

– Joku keksintö saattaa ensi-istumalta tuntua kovinkin oivaltavalta, mutta sitten sen kiilto katoaa. Minun tekniikkani on sellainen että kirjan synty vaatii useampia risteäviä tarinalinjoja, jotka sitten muodostavat lopullisen kokonaisuuden.

Hehkunsa menettäneitäkin ideoita saattaa tarkka lukija bongata Vares-tarinoista. Ne saattavat päätyä liejuksi esimerkiksi novellikirjailija Luusalmen ajatusten Aurajokeen.

– Luusalmi saattaa kertoa vaikkapa uudesta novelli-ideastaan, jossa palkkatappaja nimeltä Loppu-Liisa murhaa uhrinsa teatterissa näytöksen väliajalla. Ja novellin nimeksi tulee tietysti Lämpiöstä kylmiöön.

Ideoista Mäellä ei toistaiseksi ole ollut pulaa. Myös seuraava Vares on jo kertaalleen kirjoitettu. Se tullee ulos keväällä 2025.

– Synnynnäinen uteliaisuus kai auttaa ideoiden putkahtelussa. Veikko Huovinen kuvaili joskus omaa prosessiaan lauseella ”ajatus on hiirihaukka”. Minulla ajatuksen lentokorkeus vaihtelee. Joskus se on ehkä haukka ja joskus matalalentoisempi talitintti.

– Joskus osuu ja joskus ei. Silloin kun on kyse huumorista, niin luonnon laki on se, että se mikä uppoaa toiselle lukijalle, ei sitten maistu sille toiselle ei ollenkaan.

Ilkka Lappi

Milloin auto on kääntyvä ja väistää risteävää tietä ylittäviä?

Kääntyvän autoilijan on ennen kääntymistä tärkeää tarkistaa myös auton sivu ja kuollut kulma.

Kääntyvän ajoneuvon kuljettaja väistää risteävää tietä ylittävää kävelijää, pyöräilijää ja mopoilijaa. Tuttuun sääntöön liittyy kuitenkin kysymys, joka voi aiheuttaa päänvaivaa: mikä oikeastaan on risteävä tie ja milloin auto on kääntyvä? Liikenneturva muistuttaa, että risteystä kannattaa tarkastella ajolinjojen kautta.

Raisio Oyj varoittaa – liikevaihto ei kasva arvioidusti

Raisio Oyj laskee ohjeistustaan kuluvalle vuodelle. Syynä on myynnin arvioitua heikompi kehitys loppuvuoden aikana. Ohjeistukseen vaikuttavat myös yhtiön käynnissä olevan ERP-projektin arvioitua korkeammat kustannukset.

Hammasimplantti vaatii elinikäistä ylläpitohoitoa – laiminlyönti voi johtaa jopa luukatoon

Implanttihoitoihin liittyvien potilasvahinkojen taustalla on useimmiten puutteita hoidon suunnittelussa.

Implanttihoitoihin liittyvien potilasvahinkojen taustalla on useimmiten puutteita hoidon suunnittelussa. Myös puutteellinen ylläpitohoito voi johtaa implantin ympäristön tulehdukseen ja lopulta luukatoon. Vaiva voi edetä pitkään oireettomana, ja siksi implantti vaatii tiivistä seurantaa koko elinkaarensa ajan.

Bodenin Toto64-kierrokselta yli 75 000 euron voitto Lietoon

Suomeen osui torstai-iltana kaksi yli 75 000 euron voittoa Pohjois-Ruotsin Bodenin Toto64-kierrokselta.

Stockmann-tavaratalojen satuikkunat avautuvat

Stockmannin jouluikkunassa nähtiin vuonna 2014 hiiriä televisioaterialla.

Stockmann-tavaratalojen jouluiset satuikkunat avautuvat lauantaina 7. marraskuuta kello 14 Helsingin keskustassa, Tampereella ja Turussa. Tämän vuoden ikkunat ovat ylistys kaupunkilaisuudelle. Osa satuikkunoissa nähtävistä hahmoista on saanut inspiraationsa Stockmannin asiakkaista.

Mies putosi työtapaturmassa katolta Paraisilla ja kuoli

Lounais-Suomen poliisi sai torstaina aamupäivällä tiedon Paraisilla tapahtuneesta työtapaturmasta. Katolla töitä tehnyt mies putosi alas katolta. Hän menehtyi tapahtumapaikalle.

Myyräkannat vahvistuneet merkittävästi kesän aikana Lounais-Suomessa

Kainuussa on tänä syksynä myyrähuippu. Lounais- ja Pohjois-Suomessa kannat ovat runsastuneet selvästi, mutta eivät ole vielä huipputiheyksissä. Itäisessä Suomessa, Keski-Suomen pohjoisosissa ja valtaosassa Etelä-Pohjanmaata myyräkannat ovat romahtaneet kesän aikana.

Luonnonvarakeskuksen (Luke) seurantojen perusteella jyrsijämäärät ovat monivuotisen kannanvaihtelunsa huippuvaiheessa Kainuun ja Pohjois-Pohjanmaan eteläosissa. Lounais-Suomessa ja osissa Lappia myyräkannat ovat vahvistuneet merkittävästi kesän aikana. Muualla maassa myyriä on niukasti.

Poliisiasema suljetaan väliaikaisesti Paraisilla

Poliisipäivystyksen ja lupapalveluiden asiakaspalvelu suljetaan tilapäisesti Paraisilla. Poliisiaseman rakennuksessa tehdään korjaustöitä ja tämän vuoksi poliisiasema joudutaan sulkemaan väliaikaisesti poliisin palveluilta. Aseman kiinniololla ei ole vaikutuksia poliisin hälytystehtäviin tai rikostutkintaan.

Raision kulttuuritarjontaa esitellään Raision kirjastotalossa

Raision Kirjastotalossa järjestetään Kulttuuri asuu Raisiossa -tapahtuma lauantaina 7. marraskuuta kello 11–14.

Velkajarruvetäjä tapasi IMF:n

Finanssipoliittisen parlamentaarisen työryhmän puheenjohtaja, kansanedustaja Ville Valkonen (kok.) tapasi Kansainvälisen valuuttarahaston IMF:n Suomen maalausuntoa valmistelevan delegaation.

Tieverkostossa liikaa reikiä

Huonot tiet hidastavat liikennettä ja vahingot maksavat paljon, muistuttaa kirjoittaja.

Tieverkostossa on liikaa reikiä. Mielestäni melkein jokaisessa tiessä, joita kuljen, on reikä. Kuopat vaarantavat kulkemista ja häiritsevät ihmisiä.

Kauppatorin sulanapitojärjestelmän korjauskustannuksista sovintoesitys – kaupunki maksaa Tori Energia Oy:lle 75 000 euroa ja arvonlisäverot

Turun kaupunginhallitukselle esitetään maanantaina 9. marraskuuta sovintosopimuksen hyväksymistä Tori Energia Oy:n kanssa. Sovinto koskee Turun kauppatorin sulanapitojärjestelmän lämmitysputkien vaurioista aiheutuneita korjauskustannuksia ja niihin liittyviä erimielisyyksiä.

Taloyhtiöiden korjausrakentaminen kääntynyt kasvuun

Taloyhtiöihin on kertynyt korjaustarpeita, mikä kasvattaa painetta korjaushankkeiden käynnistämiseen.

Taloyhtiöiden korjausrakentamisessa on tapahtunut käänne kasvuun. Urakointi- ja tarjousvaiheessa olevien taloyhtiöiden määrä on aiempaa suurempi, selviää Kiinteistöliiton jäsentaloyhtiöilleen tekemän Korjausrakentamisbarometrin tuloksista.

Veroprosentti ei muutu Turussa – investointeja 309 miljoonalla eurolla

Pormestari Piia Elon (sd.) vuoden 2027 talousarvioesityksessä esitetään erityispanostuksia oppimiseen, työllisyyden edistämiseen ja elinvoimaan sekä vastataan kasvavan kaupungin palvelutarpeisiin. Turku valmistautuu ensi keväänä suoritettavaan pormestariohjelman puolivälitarkasteluun, jossa etsitään keinoja kaupungin taloudellisen aseman ja kestävyyden varmistamiseen tulevina vuosina.

Syksyn kylvöjen onnistumisella merkitystä rukiin riittävyydelle

Rukiin sato jäi tänä vuonna keskimääräisestä.

Luonnonvarakeskuksen syyskuussa laatiman viljasatoarvion mukaan ruissato oli kuluvana syksynä yli neljänneksen edellistä vuotta heikompi. Satoennuste on vuotuista kulutusta pienempi, edellisen satovuoden varastoa on lisäksi käytettävissä.

Poliisi: Asejäljitelmän hallussapito yleisellä paikalla voi olla rikos

Pyhäinpäivä ja samoihin aikoihin vietettävä halloween innostivat ihmisiä juhlimaan. Kaikilla juhliminen ja siihen liittyvä pukeutuminen eivät kuitenkaan sujuneet yhteiskunnassa yhteisesti sovittujen sääntöjen mukaisesti.

Maailman laajin yksittäisten puiden tietojärjestelmä Suomessa

Metsäkannasta voi tarkastella yksittäisten puiden tarkkoja tietoja.

Tutkimuskokeiluna alkanut Metsäkanta kattaa nykyään 8,5 miljardin puun tiedot 29 miljoonan hehtaarin alueelta. Lähes koko maan laajuiseksi kasvanut tietokanta osoittaa, että yksittäisten puiden tietoa voidaan tuottaa laajassa mittakaavassa.

Kaksikieliset hyvinvointialueet vahvistavat ruotsinkielisiä palveluja

Ruotsinkielisten sosiaali- ja terveyspalvelujen yhteistyö etenee uuteen vaiheeseen, kun kaksikieliset hyvinvointialueet, Helsingin kaupunki ja HUS-yhtymä tiivistävät käytännön yhteistyötään. Uusien palvelukohtaisten työryhmien tavoitteena on löytää yhteisiä ratkaisuja, joilla voidaan parantaa ruotsinkielisten palvelujen saatavuutta.

Näköislehti

Urheilu

TPK ei hae pikavoittoja ulkomailta

TPK:n Sami Niittysalo tuulettaa osumaa. TPK on aloittanut kauden miesten Futsal-liigassa kaksijakoisesti.

TPK:n alkukausi miesten Futsal-liigassa on ollut ainakin tuloksellisesti kaksijakoinen. Voittojakin on tullut, mutta viime aikoina pisteet ovat olleet tiukassa. Marraskuun alun parin viikon ottelutauolle lähdettäessä TPK oli tukevasti sarjan keskikastissa.

Puukkokatsomo: Interille eettisyydestä keltainen

Turkulaisessa juniorijalkapallossa on kiehunut viime aikoina, kun julkisuuteen levisi tiedot Interin harrastamasta pelaajakalastelusta.

Mici "Roofman" Saaristo täydentää Hamara X:n

Mici Saaristo.

Kupittaan palloiluhallissa lauantaina 7. marraskuuta käytävä Hamara X -kamppailu-urheilutapahtuma on saanut viime hetken lisäyksen ottelukortilleen, kun useampaan kertaan Hamaran illoissa nähty Mici ”Roofman” Saaristo ottelee jälleen kotiyleisön edessä. Näyttävistä ja vauhdikkaista otteluistaan tunnettu Saaristo kohtaa vapaaottelukamppailussaan ranskalaisen Marzi Ammarin .

Petteri Lindbohm siirtyy TPS:ta ulkomaille

Petteri Lindbohm.

TPS:n ja puolustaja Petteri Lindbohmin välinen pelaajasopimus on purettu pelaajan käytettyä sopimukseensa sisältyneen ulkomaanoption. Syyskuussa TPS:n vahvuuteen liittynyt Lindbohm siirtyy jatkamaan uraansa ulkomaille. Lindbohm solmi TPS:n kanssa syyskuussa loppukauden kattavan sopimuksen, johon sisältyi mahdollisuus siirtyä ulkomaille kesken kauden.

Otteluanalyysi: Inter roikkuu mukana mestaruustaitossa

Jean Botué päätti kuivan kautensa Veikkausliigassa.

Inter ja Gnistan järjestivät todelliset maalikarkelot jalkapalloilun Veikkausliigan toiseksi viimeisellä pelikierroksella, joka oli samalla Interin viimeinen kotiottelu. Inter vei maalijuhlat lopulta 4-3. Etenkin loppuhetkillä mätettin maaleja vuoronperään.

Ommi Mingsupphakunille thainyrkkeilyn Euroopan mestaruus

Ommi Mingsupphakun voitti thainyrkkeilyn ISKA-liiton Euroopan mestaruuden 63,5 kilon sarjassa teknisellä tyrmäyksellä.

Turku Muay Thain Ommi Mingsupphakun voitti viime lauantaina thainyrkkeilyn ISKA-liiton Euroopan mestaruuden 63,5 kilon sarjassa toisen erän teknisellä tyrmäyksellä. Mingsupphakun löi Tanskan Siam Warriors -tapahtumassa Kööpenhaminassa kyynärpäällä haavan vastustajalle silmien väliin. Mingsupphakun on vienyt jo kolmannen mestaruusvyön ulkomailta.